”Kaikki farkut menivät pienennykseen!”

Sirpa AhvenainenHarva naisihminen alkaa yli kuusikymppisenä harrastaa potkunyrkkeilyä, mutta Sirpa Ahvenainen on juuri näin hurja tapaus. Hän pitää kunnostaan erinomaista huolta ja on saanut kroppaansa myös kiinteytymään.

Kun Espoon Laurinlahdessa asuva Sirpa Ahvenainen, 63, jäi pian seitsemän vuotta sitten 57-vuotiaana eläkkeelle pankkitoimihenkilön töistä, hänen ystävänsä kysyivät ihmetellen, mitä hän rupeaa tekemään. Sirpa oli tuolloin ja on edelleenkin täysin terve ja hyväkuntoinen ihminen, jolla ei ole minkäänlaista lääkitystä.

–Vastasin kaikille, että hoidan perhettäni ja terveyttäni. Kun ihmiselle on yksi terveys annettu, siitä on syytä pitää huolta. Olen toivottavasti perinyt 90-vuotiaan isäni geenit. Hän on ollut hyvä urheilussa ja tehnyt ruumiillista työtä, eikä hän ei ole koskaan käyttänyt autoa. Hänellä on edelleen hyvä ryhti eikä hänellä ole ylipainoa. Sirpa itse ei ole koskaan tupakoinut eikä käytä alkoholia juuri ollenkaan, vain lasillinen viiniä joskus ruuan kanssa.

–Kun on syntymähumalassa syntynyt ihminen, niin voi tehdä kaikkea sellaista selvin päin mitä toiset kännissä, huumorintajuinen ja sanavalmis Sirpa laskettelee.

Vanhanakin potkii hyvin

Sirpaa sanoo terveytensä olevan aivan priimakunnossa. Mistään ei työnnä eikä väännä.

–Jo pari vuotta ennen kuin hyppäsin oravanpyörästä kävelin ja vedin lenkkiä hullun lailla, mutta sitten löysin kuntosalin, jossa käyn 5–6 kertaa viikossa eli parisataa kertaa vuodessa. Lähin kuntosali Fressi on vain viiden minuutin matkan päässä. Se on mun toinen kotini ja sitä mä rakastan! Sirpan lempilaji on potkunyrkkeily eli bodycombat, ja hän on varmaankin Espoon ellen sitten koko Suomen vanhin potkunyrkkeilijä!

–Ei siellä muita kuusikymppisiä ole kuin minä. Pari viisikymppistä on, mutta muut ovat pari-kolmekymppisiä. Kysyin vetäjältäni, vieläkö mahdan seitsenkymppisenä harrastaa potkunyrkkeilyä, johon hän vastasi, että sinähän vedät sitä niin kauan kuin paikat kestävät. Syksyllä tulee kaksi vuotta, kun aloitin potkunyrkkeilyn. Energiapakkaus Sirpa harrastaa muitakin liikuntalajeja ja hän tunnustaa, etteivät vuorokauden tunnit aina tahdo riittää.

–En minä maratonille vielä lähde, mutta seuraava tavoite on kymppi, ja katsotaan sitten, uskaltaako sen jälkeen puolimaratonille. Sirpa harrastaa salilla kaikenlaisia ohjattuja juttuja. Hän käy lisäksi core-tasapainotunneilla, niska-selkä-tunneilla, zumba-tunneilla ja jos aikaa riittää, joskus myös vatsa-peppu-tunneilla ja pilateksessa. Hän on muutaman kerran kokeillut myös joogaa, mutta se ei ole oikein hänen juttunsa.

–Se on vähän semmoista hymistelyä. Mulla pitää olla vauhtilaji. Tavoitteena on vielä kokeilla kuntonyrkkeilyä ja kahvakuulaa. Erityisesti kahvakuula kiinnostaa kovasti.

”Rupesin koekaniiniksi”

Sirpa käy Tiia Eskolan VIP Clinicissä Helsingissä saamassa kiinalaista Dui-ihonhoitoa. Siellä tuli puheeksi uusi yrttivalmiste 30 Days.

–Tiia kysyi minulta, olisinko valmis koekaniiniksi ja kokeilemaan tätä uutuusvalmistetta. Huomasin hyvin pian, että oloni muuttui entistä pirteämmäksi ja se vaikutti myös aineenvaihduntaani. Vatsa alkoi toimia hirmuisen hyvin ja sama on jatkunut edelleen. Moni on saanut paino-ongelmansa kuriin samaisella valmisteella, ja sama tavoite oli hieman myös Sirpalla, joka tosin ei ole koskaan kärsinyt varsinaisista ylipaino-ongelmista.

–Minä kun menen kaikenlaisiin ryhmiin, niin viime toukokuussa liityin salilla Miinus 5 kg -painonpudotusryhmään. Sain touko-kesäkuun välisenä aikana eli kahdeksassa viikossa kaksi kiloa pois, syksyyn mennessä paino oli pudonnut neljä kiloa. Kaikki farkut menivät jo kesällä ompelijalle pienennykseen, sillä olen nykyään numeroa pienempi kuin ennen. Ensi kesänä tähtään 65 kiloon eli vielä nykyisestä pari kiloa pois. Sirpa sanoo, ettei hän tiedä satavarmasti, mikä osuus painonpudotuksessa on 30 Days -valmisteella ja mikä liikunnalla, mutta hän kokee kuitenkin, että valmisteesta on ollut hänelle selvää apua.

–Valmiste on selvästi kiinteyttänyt minua. Jatkan ilman muuta sen syömistä, sillä tunnen olevani positiivinen ja pirteä.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 3-11

Teksti: Hymy
Avainsanat: aineenvaihdunta, kuntoilu, potkunyrkkeily, ylipaino

Kommentit

Oma kommentti