”Kaikki ihottumani hävisivät”

Karenina OjanenVielä pari vuotta sitten Karenina Ojasen kädet olivat järkyttävän huonossa kunnossa. Nyt ihottumat ovat taaksejäänyttä elämää, ja myös Kareninan koira on saanut avun samasta valmisteesta.

Karenina Ojanen, 50 vuotta ja risat, on syntyperäinen lohjalainen, joka kehuu kotipaikkakuntaansa estottomasti. Karenina ehti aikoinaan olla vain vuoden naimisissa, kun hänen miehensä sairastui skitsofreniaan. Hän ollut yksinhuoltaja koko ikänsä. Tytär on 21-vuotias ja poika kolmekymppinen. Tätä nykyä Karenina asuu viisivuotiaan labradorinnoutajansa Emman ja Mosse-kissansa kanssa.

Karenina on ehtinyt moneen. Hän opiskeli nuoruudessaan hammaslääketiedettä puoli vuotta, mutta kyllästyi ja jätti luvut kesken. Siinä sivussa hän teki vaatemallin töitä, jonka jälkeen hän opiskeli ravintolapäälliköksi.

– Ostin 20 vuotta sitten alkuun yhdeksänpaikkaisen taukopaikan, jonka laajensin 60-paikkaiseksi. Voitin taukopaikkojen Suomen mestaruudenkin vuonna 1994. Oli ihana työ, asiakkaat etupäässä rekkamiehiä ja parhaimpina päivinä kävijöitä oli 700–800. Sitten kaikki romahti, kun käteni vuonna 2004 alkoivat oireilla.

Ihottuma Karenina Ojasen kädessä heinäkuussa 2008.– Sormenpääni olivat jo sitä ennenkin halkeilleet talvipakkasilla, mutta nyt tilanne muuttui tosi pahaksi. Käsiin tuli myös vesikelloja, jotka levisivät kainaloihin, kasvoihin, jalkoihin, vatsaan, jalkapohjiin – siis koko kehoon. Rikkinäistä ihoa ei voinut edes meikata. Sitten alkoi ilmetä myös pahoja allergiaoireita, tuli punajäkälää ja aurinkoihottumaa. Juoksin lääkärillä harva se viikko.

Puoli metriä reseptejä

Karenina teki neljä vuotta töitä kahdet puuvillahanskat päällekkäin kädessä, ettei veri valuisi avohaavoista. Kynsien altakin lähti nahka. Kaikki, mihin koski, sattui kamalasti, koska kädet olivat aivan auki. Lopulta päänahkaankin tuli ihottuma, jota epäiltiin psoriasikseksi. Ihottumien vuoksi baari oli pakko myydä lokakuussa 2008.

– Minulla on noin puolen metrin pino lääkärin reseptejä ja olen juossut ihotautisairaaloissa ihan tarpeeksi. Joka kerta lopputulos oli sama. Minut luokiteltiin toivottomaksi tapaukseksi, diagnoosi oli krooninen ekseema ja lopulta myös autoimmuunitauti.

– Yksi rakkaista harrastuksistani on avantouinti, mutta sekin tuotti ongelmia ja häpeää, kun kaikki näkivät ihoni ja pelkäsivät, että tauti tarttuu.

Lääkekuurit olivat rajuja, ja hän sanoo kokeilleensa kaikkia mahdollisia voiteita ja rasvoja. Kaikki turhaan. Erittäin vahvoista kortisoneistakaan ei ollut apua. Lopulta hänelle määrättiin siklosporiinia, joka alun perin on tarkoitettu verisyöpälääkkeeksi. Sekään ei auttanut kuin lyhyen hetken.

Karin havupuu-uutejuoma– Kesällä 2008 olin käynyt mielestäni kaikki voiteet, vitamiinit ja hivenaineet läpi. Tartuin tuolloin Havupuu-uutejuomapulloon ensimmäisen kerran, mutta join sitä liian vähän aikaa, jotta se olisi ehtinyt vaikuttaa. Poistatin nukutuksessa kaikki amalgaamipaikat, mutta ei siitäkään ollut apua. Yritin turhaan hakea apua myös kiinalaisesta lääketieteestä ja yrttihoidoista.

Myös Kareninan nukkuminen oli ongelmallista, sillä kutina oli kauhea. Hänellä oli käsissä kahdet hanskat teipillä kiinni, ettei hän olisi päässyt unissaan raapimaan ihoa.

Uusi yritys koiran kanssa

Syksyllä 2009 Karenina alkoi juoda uudestaan Havupuu-uutejuomaa, ja tällä kertaa kokonaisen pullollisen päivässä. Nyt alkoi tapahtua.

– Alkuun laihduin aika rajusti, ja sitten minuun iski hirveä energiapuuska. Noin kuukauden päästä ihottuma alkoi vähitellen kadota. Sitä oli edelleenkin ihan koko kropassa, ja ainoa paikka, missä ihottumaa ei ollut, oli suoraan sanottuna napa. Kaikki ihottumaoireet katosivat lopulta kokonaan ja tällä hetkellä iho on täysin terve, on ollut jo puolitoista vuotta.

Karenina ei tänä päivänäkään tiedä, mikä ihottuman aiheutti, mutta epäilee elimistöön kertyneen kuona-aineita. Juoma on tuonut tullessaan uskomattoman määrän energiaa, ja jokseenkin yllättävällä tavalla, sillä hän juottaa Havupuu-uutejuomaa sekä isäpuolelleen että Emma-koiralleen.

Sekä emäntä että hänen Emma-koiransa juovat päivittäin samaa ainetta.– Emma kärsi jatkuvista hot spoteista eli märkäruvesta. Kun rupesin antamaan sille puoli pullollista Havupuu-uutejuomaa päivässä, märkäpesäkkeet ovat kadonneet. Emma ei ole protestoinut juomaa millään tavalla, sillä laitan sen juomaveden sekaan, ja täydestä käy.

Karenina itse on tyytyväinen elämäänsä. Hän on ollut vapaaherratar eli eläkkeellä vuoden päivät, mutta tilanne tuskin on pysyvä. Hän ilmoittaakin iloisesti nauraen, että hänellä on muutamia vara-ammatteja. Tällä hetkellä Kareninan tärkein tehtävä on kuitenkin auttaa tyttären tuoreen liikeyrityksen starttaamisessa. Muitakaan vapaa-ajan ongelmia hänellä ei tunnu olevan.

– Minulla on 78-vuotiaat vanhemmat, joita hoidan ja rakastan heitä yli kaiken. Totta kai käyn myös lenkillä Emman kanssa. Taidan olla vähän tällainen urheilunainen!

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera & Karenina Ojasen albumi

Terveys-Hymy 5-11


Havupuu-uutejuoma

Turun yliopistossa tutkittu luonnon antioksidantti länsirannikon männystä. Tutkimuksiin perustuvien kemiallisten havaintojen ja havupuu-uutejuomaa käyttäneiden henkilöiden kokemusten perusteella sen hyvää tekevä sisältö ei ole pelkän uskon varassa.

Havupuu-uutejuoma

Teksti:Ravintorengas
Avainsanat: autoimmuunitauti, havupuu-uutejuoma, ihottuma, Karin havupuu-uutejuoma, krooninen ekseema

Kommentit

Oma kommentti