Kalaöljy edistää toipumista sydäninfarktista

täytetty nieriä_th_kristiina_kurronen_kuvaryhmäTohtori Tolonen kertoo, kuinka kalaöljyllä on saatu hyviä tuloksia sydäninfarktien ennaltaehkäisyssä.

Noin 25000 suomalaista saa tänäkin vuonna sydäninfarktin, ja 13000 menehtyy siihen. Heistä 7000 kuolee yllättäen sairaaloiden ulkopuolella ja 6000 sairaaloissa. Kohtaus johtuu käytännössä aina pitkään kestäneestä sepelvaltimotaudista. Huolimatta vakiohoidosta infarkti johtaa usein sydämen vajaatoimintaan, joten sydänlääkärit tutkivat uusia tehokkaita ja turvallisia hoitokeinoja. Tieteen kultaisen standardin mukaan tehty kliininen tutkimus vahvistaa, että sydäninfarktiin sairastuneet potilaat hyötyvät väkevöidystä etyyliesteröidystä kalaöljystä.

Japanissa tehty maailman suurin kalaöljytutkimus JELIS osoitti vuonna 2007, että 1800 mg E-EPA-kalaöljyä päivässä ehkäisee kolesterolilääkkeitä syövien sydänpotilaiden sydänkohtauksia ja aivohalvausten uusimisia. Tehokkaimmillaan E-EPA oli diabeetikoilla ja metabolista oireyhtymää potevilla. Nyt uusi amerikkalainen kliininen tutkimus vahvistaa, että etyyliesteröity kalaöljy on todella tehokas lisä sydäninfarktin hoidossa.

Estää myös uusiutumista

Se tulisi lisätä Käypä hoito -suosituksiin, joiden mukaan lääkäreiden kuuluu hoitaa potilaita.

Bostonilaisessa tutkimuksessa 180 infarktipotilasta sai neljä gramman kapselia päivässä väkevöityä kalaöljyä ja 178 verrokkipotilasta neljä lumekapselia päivässä. Kalaöljyä saaneet toipuivat paremmin, osoittivat tietokoneella (MRI) tehdyt kuvantamistutkimukset ja verikokeet.

Tutkimuksessa annettu erikoiskalaöljy sisältää kapselia kohti 465 mg E-EPAa ja 375 mg E-DHA:ta (E-kirjain tarkoittaa, että nämä omega-3-rasvahapot ovat etyyliesteröityjä). Kalaöljy- tai lumehoito aloitettiin 2–4 viikkoa infarktin jälkeen, ja sitä jatkettiin puoli vuotta. Potilaat ottivat 4 kapselia päivässä aterioiden yhteydessä. Verrokit saivat kapseleita, jotka sisälsivät 600 mg linolihappoa. Koejärjestely oli kaksoissokko, ja sitä rahoitti Yhdysvaltain terveysvirasto.

Kalaöljyä saaneiden potilaiden sydämen pumppausvoima suureni ja infarktin aiheuttama sydänlihaksen sidekudos väheni. Kalaöljy vähensi myös sydäntä vaurioittavien ja uuden sydänkohtauksen riskiä lisäävien entsyymien ja muiden merkkiaineiden määrää. ”Väkevöidyn kalaöljyn nauttiminen infarktin jälkeen voi tarjota huomattavan kliinisen edun”, sanoo tutkimusta johtanut sydänlääkäri Raymond Y. Kwong MedPageToday-uutistoimiston haastattelussa.

Tehokas ja turvallinen

Tutkijat pitävät etyyliesteröityä kalaöljyä tehokkaana ja turvallisena neljän gramman päiväannoksella. Siitä ei koitunut mitään sivuvaikutuksia; esimerkiksi verenvuototaipumus ei lisääntynyt. Tutkimuksen julkaisi Yhdysvaltain Sydänliiton Circulation-lehti, ja se on herättänyt maailmalla suurta mielenkiintoa. Tulokset on uutisoinut muiden muassa laatulehti The Lancet.

Kalaöljyn vaikutus oli voinut olla vieläkin tehokkaampi, jos sitä olisi nautittu heti infarktin jälkeen tai mieluiten jo sitä ennen (jolloin siltä olisi jopa voitu välttyä) yhdessä synergistisesti vaikuttavien muiden ravintolisien kanssa.

Teksti:Matti Tolonen
Kuvat:Om-arkisto
Avainsanat: kalaöljy, sydäninfarkti, sydäninfarktin ennaltaehkäisy

Kommentit

Oma kommentti