Kalaöljystä apua koirillekin

Koirapäiväkotia ja koirahoitolaa pitävä Tiina Huppunen on antanut koirilleen kalaöljykapseleita jo usean vuoden ajan – ja on huomannut niiden mukanaan tuomat edut.

Tiina Huppunen, 44, asuu itse Merimaskussa, mutta pitää koirahoitolaa Raisiossa. Kun hänellä on kotonaankin viisi urospuolista englanninspringerspanielia, Tiinaa haukutaan sekä kotona että työmaalla. Kaiken kaikkiaan Tiinalla on kymmenen omaa koiraa, joista yksi on suomenajokoira, koska Tiina miehineen harrastaa metsästystä.

– Päiväkotikoirat tulevat aamulla ja ne haetaan työpäivän jälkeen, mutta minulla on myös ympärivuorokautinen hoitola, kun omistajat lähtevät pitemmälle matkalle. Sisälle mahtuu kymmenkunta koiraa ja halliin 5–10 koiraa. Tämän lisäksi myyn lemmikkieläintarvikkeita.

Tiina on tehnyt nykyistä työtään kahdeksan vuotta. Aiemmin hän työskenteli terveyskeskuksessa laitoshuoltajana ja teki dementiaosastolla töitä kymmenen vuoden ajan. Vielä sitäkin ennen hän oli töissä päiväkodeissa ja kouluissa, mutta tätä nykyä koiraharrastus ja yrittäminen ovat vieneet mennessään.

Kalaöljyä koon mukaan

Tiinan aviomies on ammatiltaan sähköasentaja. Pariskunnalla on kaksi aikuista, nyt jo pesästä pois lentänyttä poikaa, joista onneksi kumpikaan ei ole allerginen eläimille. Tiina sanookin, että jos näin olisi käynyt, koirat olisivat saaneet lähteä. Lasten etu tulee kuitenkin aina ensin.

– Meille on tullut hoitoon koiria, jotka ovat olleet herkkiä, arkoja ja pelokkaita. Rupesin antamaan niille jo 5–6 vuotta sitten Bioteekin Kalaöljykapseleita, ja huomasin jo muutaman päivän kuluttua koirissa tapahtuneen muutoksen. Kalaöljy auttoi niitä rentoutumaan ja rauhoittumaan. Pelkotilat väistyivät ihan selvästi. Rupesin antamaan kalaöljykapseleita myös aggressiivisille ja kiukkuisille koirille, ja niidenkin ärhäkkyys laantui ihan selvästi.

– Ystävälläni on bostonterrieri, joka pelkäsi ja murisi eikä antanut yhdenkään vieraan ihmisen tulla lähelle, mutta kun yllytin ystäväänikin antamaan koiralle kalaöljyä, koira rauhoittui. Se ei enää pelkää.

Tiina antaa kalaöljyä koirille niiden koon mukaan. Koirat popsivat kapselit mielellään ruuan kanssa.

– Itselläni on myös kissoja, joista jotkut ovat aika kovia kokeneita, mutta olen saanut nekin rauhoittumaan kalaöljyn avulla. Yksi kissoista oli äärettömän herkkä, arka ja ihmisiä pelkäävä, mutta nyt sitä voi jo silittää.

Kiiltoa ja käytöstapoja

Tiina itse on kalalle niin allerginen, ettei hän voi olla samassa huoneessakaan, missä käsitellään kalaa. Hän on allerginen siitepölylle, mutta onneksi ei eläimille. Kalaöljykapseleita hän ei uskalla edes kokeilla, vaikka niiden ei pitäisikään aiheuttaa hänelle oireita. Mutta koirille hän jakelee niitä ilomielin.

– Olen puhunut asiasta myös eläinlääkärien kanssa, ja suhtautuminen on ollut kauttaaltaan myönteinen. Myös ylivilkkaita lapsia hoidetaan kalaöljyllä. Ystävälläni on erittäin vilkas nuori herra, jolle annetaan säännöllisesti omega kolmosta.

Myös koirien turkki kiiltää kalaöljyn ansiosta. Kalaöljyn ohella Tiinan suojatit saavat valkosipulia.

– Jos koiran käytöksen kanssa on ongelmia, yllytän kaikkia kokeilemaan kalaöljyä. Tulokset huomaa yleensä jo muutaman päivän päästä. Kalaöljystä voi ihan oikeasti saada äärettömän hyvän avun, jos koira on herkkä, pelkää vieraita tai jos se on aggressiivinen.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Roni Lehti

Terveys-Hymy 6-13

Teksti:Bioteekki
Avainsanat: kalaöljy, koira

Kommentit

Oma kommentti