Kalastaja-Eemelin säryt katosivat

Eemeli Leskinen ei aina ole jaksanut suhtautua vakavasti pikkuveljensä Tuomon touhuihin. Sittemmin ääni on kellossa muuttunut. – Velipojan kehittämien pohjallisten ansiosta niska- ja hartiasärkyni ovat kadonneet, hän tunnustaa.

Mustasaaressa asuva Eemeli Leskinen, 66, on syntynyt Simojokivarressa, mutta tullut vuonna 1966 Vaasan seudulle armeijaan. Sotasaaliiksi inttireissulta tuli vaimo, ja siitä lähtien Eemeli on viihtynyt samoilla seuduilla mainiosti.

Hän oli 20 vuotta metallimiehen töissä ABB:lla ja sen jälkeen vielä reilut parikymmentä vuotta vahtimestarina Vaasan kaupungilla. Yhtäjaksoista työelämää kertyi peräti 44 vuotta, kunnes hän kaksi vuotta sitten jäi eläkkeelle ja heittäytyi oloneuvokseksi, niin kuin hän itse sanoo.

Eemelin vaimokin on jo eläkkeellä. Hän teki töitä sairaalassa yli 40 vuotta, ja sairaala-alalle lähti myös jälkikasvu, sillä kaikki pariskunnan neljä tytärtä työskentelevät sairaanhoitajana. Lastenlapsia Eemelillä ja hänen vaimollaan on jo kymmenen.

Eemelin ristimänimi muuten ei ole Eemeli. Se on Toivo, mutta hänet on jo kolmen vuosikymmenen ajan tunnettu kuitenkin Eemelinä. Miksi näin?

– Eemeli-nimi on isän perintöä. Kun isä oli Eemeli, ajattelin, että täytyy jonkun pojistakin käyttää sitä nimeä, hän nauraa.

Apu on lähellä

Eemeli on terve kuin pukki. Vakavia sairauksia ei ole ollut koskaan eikä reseptilääkityksestä ole tietoakaan. Hän käy vaimonsa kanssa avannossa pari kolme kertaa viikossa, ja tätä tahtia on jatkunut jo viitisentoista talvea. Mutta ihan vallan vaivoja Eemelikään ei ole selvinnyt.

– Olen kärsinyt aika vaikeistakin hartia- ja niskasäryistä jo monen vuosikymmenen ajan. Olen hierottanut niitä monissa eri paikoissa ja käynyt kaikenlaisissa fysikaalisissa hoidoissa. Töistä ne vaivat varmaan osittain tulivat, mutta varmasti myös urheilutaustallani on osuutta. Olen ollut kovanpuoleinen urheilija ja touhunnut käsilläni kaikenlaista. Olen nostellut painoja ja harrastanut voimanostoa. Tykkään myös käydä kuntosalilla. Omaksi ilokseni olen urheillut.

Onneksi apu on ollut lähellä, sillä Eemelin kuusi vuotta nuorempi velipoika Tuomo Leskinen on koko ikänsä ollut kiinnostunut kansanparannuksesta.

– Tuomo on hoitanut vaivojani omilla menetelmillään, jotka perustuvat hänen tutkimuksiinsa ja kehittämiinsä systeemeihin. Joka kerta hänen hoidoistaan on ollut apua. Hän on käynyt kaiken maailman kuppari- ja akupunktiokurssit ja on touhunnut tällä alueella jo kymmeniä vuosia. Täytyy tunnustaa, että olen pitänyt välillä niitä vähän huuhaahommina, mutta nyt olen tullut vallan toisiin ajatuksiin.

Tunnustuksen paikka

Nyt Tuomo on kehittänyt semmoisen ihmepohjallisen, joka on vienyt Eemelin kaikki niska- ja hartiasäryt kokonaan pois.

– Rupesin kokeilemaan hänen askelterapiapohjallisiaan jo runsas vuosi sitten, kun se oli vasta prototyyppivaiheessa eikä sitä ollut vielä markkinoilla. Se on aivan mahtava hoitomuoto. Kaksi tuntia päivässä riittää, ja ainakin minulle se on auttanut.

– En tiedä enkä ymmärrä, miksi näin on käynyt, mutta joku perhanan juju siinä on. En ole enää tarvinnut hierojan apuja, sillä kaikki säryt ovat kokonaan kadonneet. Elämänlaatu on kohentunut tuntuvasti, ja olen suositellut pohjallisia myös vaimolleni sekä lukuisille tuttaville. Kaikkien samanlaisista niska- ja hartiasäryistä kärsivien kannattaa ainakin kokeilla.

Eemeli lähettää kauniit kiitokset pikkuveljelleen.

– Eihän isoveli koskaan voi suhtautua pikkuveljen touhuihin vakavasti. Mutta nyt täytyy antaa tunnustus. Tuomo on aina ollut oman tiensä kulkija, ja jos hän on johonkin hankkeeseen ryhtynyt, hän on melkein aina vienyt sen myös läpi.

Eemeli on innokas kalamies, jolla tätäkin juttua tehdessä oli toistakymmentä verkkoa jään alla. Vaasan saaristossa oleva mökki on hänen henkireikänsä.

– Kaksi tuntia päivässä tosiaan riittää. Kun nyt lähden verkoille, pistän pohjalliset lämpövuorellisiin talvikenkiin, ja kun pääsen mökille, otan ne pois. Yli kahden tunnin en pidä niitä, mutta kun on tottunut käyttämään niitä, ihan kuin jalka jo kaipaisi niitä, kun lähtee liikkeelle. Tulee semmoinen tunne, että kengästä puuttuu jotakin. Ei tätä voi kuin ihmetellä!

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Mikko Lehtimäki

Terveys-Hymy 4-12

Teksti: Hymy
Avainsanat: askelterapiapohjallinen, hartiasärky, niskasärky, särky

Kommentit

Oma kommentti