Telkkarista tuttu juontaja Karita Aaltonen, 41, on nuoresta iästään huolimatta joutunut parin viime vuoden aikana läpikäymään aikamoisen mankelin. – Lopulta paljastui, että minulla oli aivoissa pahanlaatuinen kasvain.
Vaikka tätä nykyä Nokialla asuvalla Karita Aaltosella, omaa sukua Korpela, ei ole ikää kuin 40 ja risat, hän on ehtinyt elämänsä aikana moneen. Juontajan ammattiin Karita innostui 17-vuotiaana, kun hän osallistui pälkäneläisessä ravintolassa Hymytyttö-kilpailuun ja katseli ihaillen juontajana toimineen Eeva Jaakonmaan touhuja.
Karita päätti tuolloin, että juontaminen on hänenkin alansa.
– Eksyin sinne kaverini Johanna Hautasaaren kanssa katsomaan ja hiukkasen naureskelemaan, ketkä kaikki lähtevät kisaan mukaan, mutta lopulta Eeva sai ylipuhuttua meidätkin osallistumaan. Lähdettiin mukaan, kun me ajateltiin, ettei meitä täällä kukaan tunne. Loppupeleissä sijoituin sitten kolmanneksi, Karita nauraa.
– Kun Eeva kehui meitä ja sanoi, että me puhuimme mikrofoniin hyvin, se antoi rutkasti itseluottamusta. Soittelin hänelle sitkeästi puolen vuoden ajan ja ruinasin juontokeikkaa. Lopulta hän varmaan kyllästyi meihin ja totesi, että okei, menkää sitten vetämään kahdestaan Hymylehden Olutfestarikiertue. Siitä se lähti. Aikaa tästä on jo yli 20 vuotta.
Kun tytöt aloittivat juontajan uransa, naispuolisia alan yrittäjiä oli harvassa. Kaksikko tunsi kuitenkin löytäneensä oman lajinsa, ja niinpä he sitten vuosituhannen alussa perustivat oman firman, Spiikin.
Keikkaa pukkaa
Keikkaa alkoi puskea molemmille yhdessä, mutta myös erikseen. Karita lähti opiskelemaan Paasikiviopistoon Turkuun, ja vaikka hän on paljasjalkainen tamperelainen, hän sanoo olevansa suuresti rakastunut Turkuun. Turun aika oli hänen mukaansa siihenastisen elämänsä parasta.
Karita haki vauhtia muiltakin aloilta. Hän toimi muutaman vuoden YLE1:n kuuluttajana, samoin muutaman vuoden Finnairin lentoemäntänä, mutta lopulta juontotehtävät voittivat.
– Olen aina tehnyt hyvin paljon ostoskeskuskeikkoja ja teen niitä mielelläni edelleen, vaikka monet julkkisjuontajat kaihtavat niitä. Minä tykkään. On hauskaa tehdä tavallisten ihmisten kanssa tavallisia asioita, jolloin saa olla oma itsensä ja höpötellä rennosti.
Kaikkien kiireittensä keskellä Karita on ehtinyt perustaa myös perheen.
– Rupesin kolmekymppisenä miettimään, pitäisikö tässä jotain äijääkin katsella. Asia ei aiemmin ollut kiinnostanut, mutta olen aina halunnut oman perheen periaatteella kolme lasta, omakotitalo ja koira. Sitten tapasin sopivan miehen ja kun olin itse asiaan valmis, kaikki kävi nopeasti. Me seurustelimme kuusi viikkoa, jonka jälkeen mentiin kihloihin ja ensimmäinen poika syntyi alta vuoden. Meillä on kaksi poikaa, kahdeksanvuotias Nooa ja 11-vuotias Rene. Aviomies Jussi Aaltonen, 45, työskentelee hotellialalla.
Sitten petti jalka
Kaikki Karitan elämässä oli siis paremmin kuin hyvin, kunnes tultiin alkutalveeen 2012. Hän oli siihen saakka ollut koko ikänsä niin terve, ettei ollut sairauden takia jäänyt koskaan edes töistä pois. Niinpä Karita hämmästyi perin pohjin, kun hän oli Helsingissä Kodin ykkösessä juontokeikalla.
– Yhtäkkiä oikea jalka petti alta. Kampesin ketterästi ylös ja luulin, että olin kävellyt korkkareilla liikaa. Jatkoin höpöttämistä mutta samalla ihmettelin itsekseni, mikä ihme juttu tämä oli. Sitten niitä alkoi tulla lisää.
– Olin jyväskyläläisessä ravintolassa keikalla ja olin ottamassa lasia pöydältä, kun oikea käsi menikin lasin ohi. Sitten alkoi tulla outoja juttuja lisää, mutta väliä oli aina kolmisen viikkoa, jolloin ehdin jo unohtaa edellisen.
Sitten tuli isompi juttu. Karita ajoin autoa moottoritiellä ja lasissa oli 130, kun yhtäkkiä hän ei osannutkaan enää ajaa.
– Painoin samaan aikaan sekä kaasua että jarrua. En tiennyt yhtään, kuinka ajetaan ja olin ihan paniikissa. Pelkäsin kamalasti, että törmään johonkin, mutta pystyin jotenkin menemään eteenpäin letkan mukana. Myöhemmin paljastui, että olin saanut epileptisen poissaolokohtauksen.
Terveestä sairaaksi
Karita meni lääkärin vastaanotolle, mutta ensimmäinen valkotakki luokitteli vaivan migreeniksi.
– Hän sanoi, että kyse ei ole mistään muusta kuin migreenistä. Hän kirjoitti estolääkityksen, vaikka yritin vakuuttaa hänelle, että kyse ei ole migreenistä. Hän pisti vastaan ja väitti, että migreeni voi olla tosi moni-ilmeinen ja että se voi oirehtia monin eri tavoin.
Karita ei uskonut eikä totellut lääkäriä eikä ruvennut syömään migreenin estolääkitystä. Kun oireet vain jatkuivat, hän meni ystävänpäivänä helmikuussa 2012 toiselle neurologille ja kertoi oireensa. Nyt tämä lääkäri totesi yksin tein, ettei kyseessä todellakaan ollut migreeni.
– Hän kysyi, halusinko nähdä listan, mitä se voisi olla. En halunnut.
Karita mietti yhdeksi vaihtoehdoksi MS-tautia ja päätteli aivan oikein, että kyseessä on aivoista peräisin oleva juttu.
– Lääkäri käski minut menemään heti jonojen ohi magneettikuvaukseen. Kun menin sen jälkeen takaisin lääkärin luo, näin kaikkien ilmeistä, että jotakin tosi pahaa oli kyseessä. Lääkäri sai lopulta sanotuksi, että kyseessä on pahanlaatuinen kasvain aivoissa. Siis syöpä. Oli siinä uutista tarpeeksi. Muutaman kerran piti vetää syvään henkeä ja yrittää sisäistää, että olin muuttunut täysin terveestä naisesta erittäin vaikeasti sairaaksi naiseksi.
– Kun ajoin lääkäristä kotiin, kirurgi soitti autoon. Hän antoi minulle yhden neuvon: älä mene nettiin. Sitä neuvoa olen noudattanut, sillä sieltä ei löydy mitään positiivista asiaan liittyvää.
Taistelu alkaa
Karitan taistelu erittäin vaarallista syöpäsairautta vastaan oli alkanut. Kun kasvain löydettiin ystävänpäivänä 14.2.2012, hän pääsi jo huhtikuussa nuorena ihmisenä ja kahden pienen lapsen äitinä leikkaukseen. Operaatio kesti peräti kuusi tuntia. Karita lähti kuitenkin sairaalaan luottavaisin mielin. Hän oli varma, että homma hoituu ja kaikki sujuu hyvin.
Karita vietti sairaalassa viikon, jonka jälkeen hän joutui harjoittelemaan kävelyä jonkin aikaa. Kaikki oli hidasta, mutta kaikki toimi. Lääkärien mukaan kasvain saatiin kokonaan pois, mutta aina tällaisen operaation jälkeen jää jonkin verran syöpäsoluja. Niinpä Karita kävi kesällä 2012 kuuden viikon ajan päivittäin saamassa sädehoitoa.
– Leikkauksen jälkeen minulle määrättiin epilepsialääkitys, jota yritin kovasti vastustella, mutta minulle vakuutettiin, että se kuuluu asiaan. Rupesin vastahakoisesti ottamaan niitä. Heinäkuussa sain lääkityksestä huolimatta kaksi erittäin isoa epilepsiakohtausta. En tiedä mitään kamalampaa. Aivoleikkaus on pientä siihen verrattuna.
Ihania hoitajia
Kun isoja epilepsiakohtauksia tuli kaksi ja melkein peräkkäin, Karita alkoi epäillä, että kasvain olisi uusiutunut. Kun hän esitti arvelunsa, häntä ei uskottu sen paremmin Taysissä kuin Meilahdessakaan. Hänelle vakuutettiin, ettei kasvain voinut näin lyhyessä ajassa uusia.
Karita tiesi kuitenkin, mistä puhui. Oikea jalka meni taas huonoon kuntoon eikä hän pystynyt enää kirjoittamaan oikealla kädellä. Sittemmin paljastui, että kasvain painoi nimenomaan oikean puolen liikuntaelimiä.
– Näin selkeiden oireiden jälkeen pääsin uudestaan magneettikuvaan, ja sieltähän löytyi saman kokoinen kasvain ja ihan samasta kohdastakin vielä. Se oli siis kasvanut vain muutamassa kuukaudessa entiselleen. Toinen leikkaus tehtiin syyskuussa 2012. Sen teki sama kirurgi kuin ensimmäiselläkin kerralla ja taas kaikki meni hyvin. Olen tosi tyytyväinen Taysissa saamaani hoitoon ja haluan kiittää kaikkia minua hoitaneita ihania ihmisiä. Ei ole muuta kuin positiivista sanottavaa.
Karita vietti taas viikon sairaalassa. Oikeaan jalkaan jäi pieni motorinen häiriö, jota ei kukaan ulkopuolinen huomaa. Sen tietää vain Karita itse, mutta se ei haittaa tahtia tai työntekoa.
– Leikkauksen jälkeen minulla oli vielä vuoden mittainen suun kautta otettava sytostaattikuuri. Kävin myös Antioksidanttiklinikalla lääkäri Kaarlo Jaakkolan vastaanotolla. Olin hänen suosittelemiensa ravintolisien ansiosta tosi hyvässä kunnossa koko vuoden ajan. Edes tukka ei lähtenyt.
Ravitsemus kiinnostaa
Karita on ollut koko ikänsä terveystietoinen ja liikunnallinen ihminen. Hän alkoi heti syöpädiagnoosin jälkeen perehtyä ravitsemukseen.
– Uskoin, että ravinnolla on pakko olla jotain merkitystä myös hoitoni kannalta. Aloin jo ennen leikkausta kysellä hyvin avoimesti ihmisiltä, kuka tietää näistä asioista ja keneltä voisin kysyä lisää. Tutustuin Heikki ja Heidi Harjuun, jotka tietävät paljon ravitsemuksesta ja ravintolisistä ja sainkin heiltä runsaasti hyviä neuvoja, kuinka leikkaukseen kannattaa valmistautua ja mitä kannattaa ottaa ruuan lisänä.
Karita kiinnostui ravitsemuksesta entistä enemmän. Hän vakuuttui siitä, että sopivat tukihoidot auttoivat edistämään paranemista ja että asiaan voi vaikuttaa itse.
– Menin myös lääkäri Antti Heikkilän puheille, ja hän määräsi minulle ketoosipohjaisen ja vähähiilihydraattisen ruokavalion. Olen ollut melkein koko aikuisikäni kasvissyöjä, joten söin alkuun lähinnä parsaa ja kaalia eri muodoissa ja laihduinkin kovasti. Jätin pois hiilareiden ohella myös sokerit, sillä sokerillahan ne syöpäsolut elävät. Syön nykyään toki myös lämmintä ruokaa.
Oma juttu löytyi
Karitan syöpä on nyt siis voitettu kanta, mutta niin sanotut terveen paperit hän saa vasta kun elimistö on ollut puhdas viisi vuotta. Nykyään hän käy seurannassa neljän kuukauden välein.
– Olen päättänyt, että paranen! Kun aloin ottaa selvää ravitsemusjutuista, minua yllytettiin kirjoittamaan blogia, mutta vastustelin aluksi hanketta lähinnä lasten takia. Viime kesänä minulle kuitenkin tuli sellainen tunne, että aika on kypsä, kun lapsetkin näkevät, kuinka terve olen. Olen tänä vuonna valmistunut myös joogaopettajaksi.
Hän sanoo nyt löytäneensä oman juttunsa, jota hän on hakenut koko ikänsä. Tätä hän haluaa tehdä, sillä hän on aina halunnut auttaa ihmisiä. Ja syöpäpotilaita on tässä maassa paljon.
– Eka leikkauksen jälkeen Blue Median tuottaja Aarni Kuorikoski pyysi minua tekemään potilashaastatteluita Lastenklinikan kummien Elämä lapselle -ohjelmaan. Tykkäsin siitäkin tosi paljon ja koin, että nyt olen viimein löytänyt oman elämäntehtäväni. Tehtäväni on auttaa muita, jotka ovat samassa tilanteessa kuin itse olen ollut. Voin jakaa omakohtaisia kokemuksiani, vaikka en ole mikään ravintoneuvoja.
Vitamiineja suihkeena
Karita löysi Pohjoismaisten Terveyssuihkeiden D- ja B12-vitamiinisuihkeet heti ensimmäisen leikkauksen jälkeen.
– Lääkäri Kaarlo Jaakkola Antioksidanttiklinikalta kertoi minulle, että tarvitsen nyt erityisen paljon D-vitamiinia ja että Suomen suositukset ovat ihan viturallaan. Hain vahvaa valmistetta, mutta sopivaa ei oikein löytynyt, kunnes terveyskauppa Ruohonjuuressa Elina suositteli minulle Terveyssuihkeiden suihkemuotoista D-vitamiinia.
Karita sanoo jääneensä siihen kerrasta koukkuun.
– Rupesin käyttämään D-vitamiinisuihketta hyvissä ajoin ennen kuin menin toisen leikkauksen jälkeen Antioksidanttiklinikalle verikokeisiin. Puutteita oli muuten tosi paljon, mutta paperissa luki Kaarlo Jaakkolan toteamus, että D-vitamiiniarvot olivat loistavat. Tämä oli pelkästään suihkeen ansiota.
Karitalla oli puutosta myös B12-vitamiinin suhteen, mutta nykyään hän on käyttänyt myös sitä suihkemuotoisena ja aikoo lähiaikoina käydä mittauttamassa B12-pitoisuutensa. Hän on vakuuttunut, että sekin on noussut huimasti.
Positiivisesti eteenpäin!
Karita Aaltonen vakuuttaa, etteivät pikkuasiat enää tunnu missään.
– En missään vaiheessa masentunut eikä usko parantumiseen mennyt. Taysissa sanottiinkin, että tulet voittamaan sairautesi ihan sun asenteellasi. He eivät olleet nähneet aikaisemmin ihmistä, jolla olisi ollut yhtä positiivinen asenne. Takuulla paranen!
Yksi rajoitus Karitalla vielä on. Hän ei epilepsiansa takia saa ajaa toistaiseksi autoa, mutta toivoa kortin takaisin saamiseksi on. Epilepsiakohtaus iski viimeksi elokuun alussa, joten tauko on tähän mennessä pisin. Pieniä kohtauksia on esiintynyt edelleen, mutta ne menevät lääkityksellä ohi.
– On mahdollista, että saisin vuodenvaihteessa kortin takaisin, mutta sitä ennen on varmistauduttava siitä, että oikea jalka toimii ja että motoriikka kestää. Mutta eiköhän se siitä!
Teksti Reijo Ikävalko
Kuvat Mika Kanerva
Terveys-Hymy 1-15
Kommentit
Oma kommentti