Karnosiini 10 vuotta ravintolisänä Suomessa

Venäläiset tiedemiehet olivat löytäneet tämän biologisesti aktiivisen valkuaisaineen lihaksesta jo vuonna 1900, mutta se oli jäänyt Suomessa katveeseen huolimatta tuhannesta tieteellisestä tutkimuksesta.


Toin karnosiinin Suomeen helmikuussa 2003, jonka jälkeen siitä tulikin nopeasti suosittu ravintolisä. Terveyskauppiaat valitsivat sen 2004 vuoden terveystuotteeksi hyvän kuluttajapalautteen ja tieteellisen dokumentaation perusteella.

Karnosiinitutkimus on jatkunut maailmalla vilkkaana, ja tällä hetkellä Yhdysvaltain terveysviraston PubMed-tietokannassa karnoniinista on jo lähes 1800 julkaisua. Karnosiini onkin parhaiten tieteellisesti tutkittuja ja dokumentoituja ravintolisiä.

Tutkimusten mukaan karnosiinilla on valtavan monipuolisia vaikutuksia kuntoon, hyvinvointiin ja terveyteen. Karnosiini estää maitohapon kertymistä lihaksiin ja niiden happamoitumista ja kipeytymistä fyysisessä kuormituksessa. Näin karnosiini lisää voimaa ja suorituskykyä, nopeuttaa palautumista rasituksesta ja ehkäisee rasitusvammoja. Monet huippu-urheilijat nauttivatkin karnosiinia, joka ei kuulu dopingaineisiin.

Karnosiini on myös erinomainen antioksidantti ja tulehdusta ehkäisevä aine, joka estää myös kohonneen verensokerin aiheuttamaa kudosten valkuaisaineiden ja rasvojen sokeristumista, glykaatiota. Siten karnosiini ehkäisee ja hillitsee diabeteksen lisätauteja.

Geenitutkijat ovat osoittaneet, että karnosiini vaimentaa sairaus- ja vanhenemisgeenien eli gerontogeenien aktiivisuutta. Karnosiini aktivoi vitageenejä, muun muassa sirtuiineja, jotka kykenevät korjaamaan gerontogeeneihin tulleita virheitä. Karnosiini hidastaa ikääntymismuutoksia, eritoten aivoissa. Karnosiini pienentää aivohalvauksen aiheuttamia vaurioita aivoissa ja nopeuttaa toipumista.

Amerikkalaiset lastenneurologit ovat raportoineet hyviä tuloksia autististen ja epilepsiaa sairastavien lasten karnosiinihoidosta. Neurologit kutsuvatkin karnosiinia hermoston suojelijaksi, neuroprotektoriksi, joka ehkäisee ja jarruttaa muun muassa Alzheimerin ja Parkinsonin tauteja. Pittsburghin yliopiston uuden tutkimuksen mukaan karnosiini voi auttaa jopa skitsofreniassa.

Karnosiini vahvistaa myös heikentynyttä sydänlihasta, kertovat Indianan yliopiston sisätautiopin professori Gary P. Zalogan johdolla tehdyt kliiniset tutkimukset sydänpotilailla.

Karnosiinilla on lääkkeellistä vaikutusta myös nivelvaivoissa, ilmenee kanadalaisen Montrealin yliopiston ortopedian tutkimuslaboratorion tutkimuksista. Niissä karnosiini esti rustosolujen toiminnallisia vikoja, muodon muutoksia ja kuolemaa.

”Lisäksi karnosiini on hyödyllinen monien sairauksien ehkäisyssä”, kirjoittavat ortopedit ammattilehdessään.

Karnosiini suojaa maksaa ja aivoja alkoholin haittavaikutuksilta. Karnosiini ehkäisee myös syöpäsolujen kasvua, osoittavat saksalaisten neurokirurgien tutkimukset. He ehdottavat karnosiinin käyttöä tukihoitona erityisesti aivokasvaimissa.

Teksti: Tohtori Matti Tolonen

Terveys-Hymy 4-13

 

Teksti:Matti Tolonen, LKT, dosentti
Avainsanat: ravintolisä, antioksidantti, karnosiini

Kommentit

Olen itse käyttänyt sport carnosinia vuosia.Mutta vaimoni kokeili ke-
hoituksestani sitä 400 carnosinia, ja hänelle tuli kuukautiset.Mihinkä
tämä perustuu, kun hänellä on ikää 65 vuotta?Hoitava kynelogi ei
osannut sanoa kuin sen,ettei tunne carnosinia.

Oma kommentti