Karppaus voittaa vähärasvaisen ruokavalion

Uusi tutkimus vahvistaa, että vähähiilihydraattinen ruokavalio laihduttaa ja suojaa sydäntä tehokkaammin kuin vähärasvainen.

Amerikkalainen tohtori Robert Atkins oli oikeassa jo 45 vuotta sitten. Hän alkoi suositella vähärasvaisen sijasta vähähiilihydraattista ruokavaliota, mutta lääkärit ja ravitsemustieteilijät eivät ottaneet Atkinsia todesta. Vastaavanlaisen kohtalon koki lontoolainen ravitsemustieteen professori John Yudkin, joka jo yli 60 vuotta sitten opetti, että sokerit – hiilihydraatit – ovat terveydelle vaarallisia, ei rasva.

Rasvakammoa lietsovien ”asiantuntijoiden” kanta oli vallalla vuosikymmenet, näihin päiviin asti. Vasta nyt, kuolemansa jälkeen, Atkins ja Yudkin saavat kunnianpalautuksen.

Vähähiilihydraattinen (vhh) ruokavalio tarkoittaa sitä, että karsitaan pois tai ainakin vähennetään reilusti turhia ja terveydelle haitallisia hiilihydraatteja eli sokereita (tärkkelystä). Niihin kuuluvat peruna, valkoinen riisi, leipä, pulla ja muut leivonnaiset kuten kakut, viinerit ja pikkuleivät. Keksitkin ovat kuivaa pullaa, josta vesi on puristettu pois. Vhh:ssa syödään tärkkelyksen sijasta enemmän proteiineja ja rasvaa sekä paljon kuitupitoisia kasviksia.

Uusi satunnaistettu vuoden mittainen tutkimus vahvistaa, että vhh-ruokavalio laihduttaa ja suojaa sydäntä tehokkaammin kuin ”virallisterveellinen” vähärasvainen. Tutkimusta rahoitti Yhdysvaltain terveysvirasto ja raportin julkaisi syyskuussa sisätautilääkäreiden ammattilehti Annals of Internal Medicine.

Tutkimukseen osallistui 148 lihavaa ihmistä, keski-iältään 47 vuotta ja painoindeksiltään 35 kg/m2. Yli 85 prosenttia oli naisia, puolet heistä valkoihoisia, puolet mustia. Hanke toteutettiin New Orleansissa, Tulanen yliopiston epidemiologian apulaisprofessori Lydia Bazzanon johdolla.

Tulokset kumosivat monia harhaluuloja, joita tiedotusvälineet ja terveysviranomaiset ovat levittäneet Suomessakin vuosikymmeniä. Vhh-dieetillä olleet ihmiset laihtuivat vuodessa keskimäärin 5,3 kg, kun vähärasvaisella ruokavaliolla olleet laihtuivat vain 1,8 kg.

Vhh-ruokavalio alensi kohonnutta verenpainetta ja triglyseridejä, mutta lisäsi seerumin ”hyvää” HDL-kolesterolia. Näin vhh-dieetti vähensi osallistujien riskiä sairastua seuraavien kymmenen vuoden kuluessa sepelvaltimotautiin, päättelivät tutkijat. Koska kummankin tutkitun ruokavalion kalorimäärät olivat lähes samat eikä ryhmien välillä ollut eroja liikunnassakaan, täytyi edullisten muutosten johtua vhh-ruokavaliosta. Kehon rasva väheni sillä 1,5 prosenttia ja lihasmassa lisääntyi 1,7 prosenttia. Seerumin triglyseridit vähenivät kummassakin ryhmässä, mutta enemmän vhh-ryhmässä.

Vhh-ruokavalio pienensi myös hiljaista tulehdusta osoittavaa C-reaktiivista proteiinia, CRP:tä, enemmän kuin vähärasvainen. Veren sokeripitoisuuksissa ei havaittu merkittäviä eroja ryhmien kesken.

Kokeen alkaessa kenelläkään tutkituista ei ollut diabetesta, sydän- tai verisuonitautia eikä munuaissairautta eikä kukaan nauttinut laihdutuslääkkeitä. Vhh-dieetti sisälsi alle 40 grammaa hiilihydraatteja päivässä. Vähärasvaisessa ruokavaliossa, jota viranomaiset ja terveysjärjestöt suosittavat, tuli alle 30 prosenttia energiasta rasvasta ja 55 prosenttia hiilihydraateista.

Ravitsemusterapeutti antoi kummallekin ryhmälle yksityiskohtaista neuvontaa kerran viikossa ensimmäisen kuukauden aikana ja sen jälkeen vielä pienryhmissä vaikutusjakson kestäessä. Neljä viidestä kummankin ryhmän jäsenestä noudatti saamiaan ohjeita vuoden ajan.

Tutkimus osoitti vääriksi epäilyt karppauksen vaarallisuudesta ja tehottomuudesta. Tosiasiassa vhh-dieetti laihduttaa, alentaa kohonnutta verenpainetta, seerumin rasvoja ja hiljaista tulehdusta – siis pienentää muun muassa sydäntaudin riskiä – tehokkaammin kuin viranomaisten suosittelema vähärasvainen ruokavalio.

– Hiilihydraattien rajoittaminen voi olla hyvä vaihtoehto niille, jotka haluavat laihtua ja pienentää sydäntaudin riskiään, kirjoittaa apulaisprofessori Bazzanon tutkijaryhmä.

Muutkin uudet suuret tutkimukset kumoavat vallitsevia ravitsemusoppeja. Nutrition-lehdessä julkaistu kansainvälinen tutkimus vahvisti, että vhh-ruokavalio on tyypin 2 diabeteksen ensisijainen hoitomuoto.

Eurooppalainen EPIC-InterAct case-cohort -tutkimus kumosi väitteet maitorasvojen vaarallisuudesta. Yli 340 000 ihmisen ruokatapojen selvitys tehtiin Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Isossa-Britanniassa, Hollannissa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Tulosten mukaan tyydytetyt maaeläinrasvat eivät ole terveydelle vaarallista. Päinvastoin, ne voivat jopa ehkäistä tyypin 2 diabetesta. Syökää vain ihan vapaasti voita ja kananmunia, ne ovat terveellisiä.

Runsas hiilihydraattien syönti vaatii haimaa erittämään paljon insuliinia, jolloin se voi ajan oloon menettää tehoaan. Silloin ihmisestä voi tulla insuliiniresistentti ja hän voi sairastua tyypin 2 diabetekseen ja metaboliseen oireyhtymään. Sitä luonnehtivat vyötärölihavuus, verenpaineen nousu sekä sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöt.

Vhh on tutkitusti terveellinen ruokavalio etenkin diabeetikoille, sydänpotilaille ja kaikille ylipainoisille ihmisille.

Teksti:Matti Tolonen, LKT, dosentti
Avainsanat: karppaus, vähähiilihydraattinen ruokavalio, vähärasvainen ruokavalio

Kommentit

Oma kommentti