Kati on tyytyväinen puhdistuskuuriin

Kati Hagman ja Leevi-koiraKati Hagman innostui alkutalvesta kokeilemaan mainostettua puhdistuskuuria ja innostui siitä niin, että toteutti toukokuussa saman kuurin uudestaan. – Olo muuttui paljon pirteämmäksi ja energisemmäksi!

Paljasjalkainen järvenpääläinen Kati Hagman, 39, opiskelee tällä hetkellä oppisopimuksella lastenohjaajaksi. Tätä ennen hän ehti työskennellä parikymmentä vuotta postissa. Yllättävä alanvaihto johtuu käsiongelmista.

– Oli pakko lähteä, kun kädet eivät enää kestäneet, hän toteaa. – Kaaduin fillarilla niin että vasen peukalo taittui. Se oli vielä työtapaturma. Peukalo olisi pitänyt leikata heti, mutta niin ei tehty. Kun se viimein leikattiin, siitä ei enää tullut uuden veroista. Se ei kestä rasitusta kunnolla ja kaikki puristamiset ovat hankalia. Juuri niitä otteita olisi postissa tarvittu.

– Toiseen käteen tuli hermopinne. Käsi rasittui, kun tein vuosikaudet samaa liikettä. Sekin jouduttiin leikkaamaan.

Katin uudet kuviot ovat vielä toistaiseksi auki, mutta työtilanne näyttää kuitenkin valoisalta. Eiköhän tekevälle aina hommia löydy. Aviopuoliso Hans Hagman, 48, työskentelee niin ikään postissa, ja siellä pariskunta alun perin tapasikin toisensa.

Perheeseen kuuluvat myös Katin 15-vuotias Anna-tytär, yhdeksänvuotias shetlanninpaimenkoira Leevi ja peräti 19-vuotias Vili-kissa.

Kati nauraa olevansa ikuinen laihduttaja.

– Satuin alkutalvesta näkemään mainoksen Detox MethodDraine -puhdistuskuurista ja päätin kokeilla sitä. Sen luvattiin auttavan painon hallinnassa ja että se puhdistaa kehon. Toteutin sen kahdessa vaiheessa eli pitemmän kaavan mukaan, ja paino putosikin sinä aikana neljä, viisi kiloa. Alkuun lähti tosi paljon nestettä, mutta olo oli oikein energinen ja pirteä.

– Olen ollut kova kahvinjuoja pikkutytöstä lähtien, ja ensimmäisen Detox-kuurin jälkeen päätin luopua kahvista kokonaan. Join sitä älyttämän paljon, mutta siihen se loppui, vaikka on tunnustettava, että vieläkin aika ajoin sitä tekee kovasti mieli. Olen kuitenkin pysynyt lujana.

Toisen kuurin Kati toteutti toukokuussa. Se sujui jo paljon ensimmäistä helpommin, kun kahvi ei koko ajan väikkynyt mielessä. Paino putosi nytkin neljä, viisi kiloa, joskin Kati nauraa, että ensimmäisen kuurin pudottamat kilot hiipivät pikku hiljaa kevään aikana takaisin.

– Olen kuitenkin oikein tyytyväinen, hän kertoo. – Aion jatkossakin toteuttaa Detox-kuurin ainakin kaksi kertaa vuodessa. Saan siitä sen verran hyvän olon. Mielestäni kuuri ei ole vaikuttanut mielialaan tai yöuniin mitenkään. Mies ja tytär ovat jo tottuneita siihen, että minulla on aina joku systeemi menossa.

Kati sanoo, ettei hänellä ole uusille kokeilijoille mitään erikoista käyttöniksiä. Parasta on vain noudattaa ohjeita. Hän toteaa kuitenkin, että tarvitaan myös kovaa motivaatiota.

– Mitään negatiivista en keksi. Tietysti oli hankalaa, kun kuurin aikana piti välttää niin monia aineita. Esimerkiksi leipää teki mieli ihan hirveästi, mutta kaikkein vaikeinta oli kahvista luopuminen ensimmäisellä kerralla. Sen jälkeen verenpaineeni on ollut normaali ja siksi olen ajatellutkin, etten rupea juomaan kahvia uudestaan. Minulla ei ole koskaan ollut lääkitystä, mutta verenpaine on ollut aika ajoin koholla. Nyt sitä murhetta ei enää ole.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Miguel Vera

Terveys-Hymy 7-10

Teksti:Harmonia
Avainsanat: painonhallinta, puhdistuskuuri

Kommentit

Oma kommentti