”Koko päälaki oli karstan peitossa”

jORMA TEVANENOhjelmistosuunnittelija Jorma Tevanen kärsi tavallisesta runsaammasta hilseestä parikymmentä vuotta, kunnes tilanne paheni äkillisesti kolmisen vuotta sitten.

– Jorman päälaki oli kokonaan valkoisen, tiukasti kiinni olevan levymäisen katteen peitossa, sitä kutisi kamalasti ja se oli vereslihalla, hänen vaimonsa Ritva kertoo.

Espoon Olarissa asuva Jorma Tevanen, 61, naureskelee vaimonsa Ritvan olevan paras mahdollinen asiantuntija hänen pääasioissaan, sillä itse ei juuri tule päälaelleen kurkistettua.

– Hilsettä erittyi valtavasti ja päänahka oli välillä vereslihallakin niin että aamulla tyyny oli veressä. Kutina oli julmettua. Parturikin oli jo ihmeissään. Kokeilin tietysti vuosien varrella kaikkia mahdollisia shampoita, öljyjä ja voiteita, mutta ei niistä ollut sen kummempaa apua.

Jorma työskentelee ohjelmistosuunnittelijana Tieto-Enatorilla, mutta töiden ulkoistamissyistä johtuen käytännössä Nokialle. Jorma on kotoisin Porista ja hänellä on vaimonsa Ritvan kanssa neljä 30 ikävuoden molemmin puolin olevaa lasta. Ritva on ammatiltaan sairaanhoitaja, mutta hän on jo eläkkeellä. Osa-aikaeläkkeellä on Jormakin.

Jorman hiukset ovat viime vuosina ohentuneet. Varsinaisia kaljuusongelmia hänellä ei kuitenkaan ole. Ongelmat ovat olleet päänahassa.

– Vaikein vuodenaika on ollut talvi, kun silloin joutuu pitämään päähinettä. Keväällä tilanne on yleensä rauhoittunut, mutta kolme vuotta sitten eivät enää kesä ja aurinkokaan tepsineet. Minulla on ilmennyt jonkin verran aurinkoyliherkkyyttä, ja tulin kerran Kanarialla käräyttäneeksi päänahkaani, jonka jälkeen iho-ongelmat pahenivat. En silti osaa sanoa, olisiko tämä ollut syynä päänahan lopulliseen ärsyyntymiseen.

– Takavuosina minulle tuli käsiin ihottumaa pesuaineista, jonka jälkeen olen käyttänyt hanskoja. Joskus joudun hiukan voitelemaankin käsiäni. Mitään sen kummempia allergioita minulla ei kuitenkaan ole. Nykyään syön sekä verenpaine- että kolesterolilääkkeitä, mutta päänahan ongelmat alkoivat jo paljon ennen tämän hetken lääkitystä.

Jorman päänahka oli jo sen verran vaikea tapaus, että Tevasilla harkittiin ihotautilääkärin puoleen kääntymistä. Sitä ei kuitenkaan ehtinyt tapahtua, sillä Ritvan työkaveri, sairaanhoitaja siis hänkin, oli saanut kuulla Rausch-nimisestä hiustenhoitosarjasta. Hänen suosituksestaan Tevaset rupesivat kokeilemaan Rausch Pajunkuorishampoota ja hiusvettä.

– Aloitimme vajaat kaksi vuotta sitten, ja vaikutukset näkyivät hyvinkin nopeasti. Apu oli ihan selvä juttu alusta asti ja hilseen eritys oli huomattavasti vähentynyt jo ensimmäisen kahden viikon aikana.

Jorma on siitä lähtien pessyt hiuksensa Pajunkuorishampoolla nelisen kertaa viikossa, ja välipäivinä hän käyttää Rausch Hiusvettä – etenkin silloin, jos illalla töistä tullessa päänahkaa vähän kutittaa. Hilsettä ei tätä nykyä enää ole edes nimeksi, päänahka on täysin ehjä ja pahimmat kutinat ovat taaksejäänyttä elämää.

– Kutina on tätä nykyä melkein nolla. Joskus päätä raapututtaa, mutta niinhän joskus raapututtaa muualtakin, Jorma naurahtaa. – Jos nykytilannetta vertaa entisiin aikoihin, kyse on ihan eri maailmasta. Olen hyvin tyytyväinen ja täytyy tunnustaa, että tämä on ollut minulle suorastaan ihmeitä tekevä juttu.

Ritva Tevanen on samaa mieltä.

– Jorman päälaki on nyt rauhallisen näköinen, vaikka se vielä joskus vähän kutiaakin, mutta kun hän käyttää näitä tuotteita, hilsettä ei enää ilmaannu niin kuin ennen. Tilanne on nyt oikein hyvä.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Miguel Vera

Terveys-Hymy 11-2006

Teksti:Rausch
Avainsanat: hilse, hiuspohjan ongelmat, Hiusten lähtö, kaljuuntuminen

Kommentit

Hei! Miul on saman suuntaisia oireita(ei pahoja).Miul on aikast kuiva iho(ei enempää oireita)?? Hyvää Joulun odotusta!!

Oma kommentti