Kolesteroli putosi kohisemalla

Riitta ViitalaRiitta Viitalan kolesteroli näytti kolmisen vuotta sitten lukemia 6,4, mutta lääkäri ei kuitenkaan vielä ruvennut määräämään lääkitystä, vaan suositteli ruokavalion tarkistusta. – Sen lisäksi ostin berberiiniä sisltävää punariisiä, ja johan alkoi tapahtua, hän naureskelee.

Riitta Viitala, 61, on syntyisin Alahärmästä ja sanoo edelleen kysyttäessä olevansa Härmästä kotoisin, vaikka Alahärmä on nykyään fuusioitu Kauhavaan. Riitta ja hänen miehensä Tapani, 59, viljelevät yhdessä kymmenen hehtaarin maatilaa, jonka päätuotantolinja on tärkkelysperuna. Kyseessä on myös Riitan lapsuudenkoti. Karjaa Viitaloilla ei ole.

– Mies kävi vielä lisäksi tehtaassa töissä Pietarsaaressa, mutta kun hän ei ikinä pitänyt lomia, hän paloi loppuun ja jäi eläkkeelle, Riitta selvittää.

– Kaikki kolme poikaa ovat jo maailmalla.

Riitan terveydentilassa ei ole suurempia murheita, vaikka hän ensimmäisen poikansa synnytyksen jälkeen vuonna 1971 sairastui verenpainetautiin. Se on kuitenkin pysynyt kurissa lääkityksellä.

– Kohonnut kolesteroli huomattiin kolme vuotta sitten. Se näytti lukemia 6,4, kun tavoite on alle viiden. Lääkäri ei kuitenkaan halunnut aloittaa lääkitystä vaan kehotti ensiksi yrittämään ruokavaliolla. Luen säännöllisesti Terveys-Hymyä ja olen sieltä nähnyt monta juttua punariisistä ja kolesterolista, joten minäkin päätin kokeilla sitä.

Riitta ryhtyikin pari vuotta sitten ottamaan punariisiä ohjeitten mukaan ja yllättyi kovasti, kun jo kuukauden kuurin jälkeen kolesteroli oli pudonnut 4,2:een.

– Kokeilin sen jälkeen vielä toistakin punariisivalmistetta, kunnes siirryin Emendon Punariisi-Berberiiniin, koska minulla oli verensokeri koholla. Se oli siinä kuuden paikkeilla, joka alkaa olla diabeteksen raja.

– Kun rupesin käyttämään Punariisi-Berberiiniä, alkoi samalla myös paino pudota. Olin siitäkin aivan ihmeissäni, sillä en ole saanut kiloja pois vaikka kuinka olen yrittänyt. Meinasin jo, että taidan ennen kuolla nälkään kuin että kiloakaan lähtee painosta. Olen nyt syönyt jo toista laatikkoa Punariisi-Berberiiniä ja kaikki arvot ovat kunnossa. Kiloja on lähtenyt syksyn aikana viitisen kappaletta.

– Otan nykyään luontaistuotteista punariisi-berberiinin ohella myös kalaöljyä ja tyrniöljyä. Jaksan vielä ihan hyvin tehdä maatalon töitä eikä omasta eläkkeelle rupeamisestani ole vielä ollut mitään puhetta. Vaikka tila ei ole iso, kyllä tässäkin riittää tekemistä.

Riitta ViitalaViitaloiden vuoden raskain vaihe on syksyinen perunannosto, sillä kymmenessä hehtaarissa riittää kyykittävää. Ulkopuolisia työntekijöitä ei ole käytetty, vaan pariskunta hoitaa työt oman perheen voimin. Pojat tulevat joka syksy apuun, joskin äidin mukaan tahtovat vähän motkottaa ja ehdotella perunanviljelyn lopettamista. Urakkaa vaikeuttaa, jos syksy on tavallista märempi ja koneita menee  rikki.

– Selkä on vihoitellut perunannoston aikana ja rupesin pelkäämään, kun syksy alkoi lähestyä, että kuinka minun käy, Riitta huokaa.

– Mutta sitten satuin pari kolme vuotta sitten lukemaan karnosiinista ja ajattelin, että kokeilenpa sitäkin, kun sitä niin kehuttiin. Mutta nytpä selkä ei enää tullut perunannoston aikana kipeäksi, ja se oli varmasti kokonaan karnosiinin ansiota. Otan sitä edelleen päivittäin eikä selkä ole yhtään vihoitellut.

Muita reseptilääkkeitä Riitalla ei ole kuin verenpainelääke.

– Sen lisäksi syön päivittäin disperiiniä, joka estää verisuonten hyytymisiä. Minulla oli jossakin vaiheessa vähän outoja oireita ja olen monta kertaa käynyt polkemassa kuntopyörää, mutta sepelvaltimotautia ei ole todettu, vaikka lääkäri sitä alkuun epäili. Varmaan ne syöttävät disperiiniä ihan varmuuden vuoksi.

– Voihan olla, että ne oudot tuntemukset johtuivat tuolloin kipeänä olleesta selästäkin. On mulla nitrotkin, mutta nekin taitavat olla samalla lailla varmuuden vuoksi.

Kotieläimiä Viitaloilla ei ole kuin mustavalkoinen Maikki-kissa. Se on molempien rakas lemmikki.

– Me löydettiin se lenkillä ollessamme ja se on niin suloinen ettei mitään rajaa, Riitta hehkuttaa.

– Se on niin mukava, ja kun isäntäkin tykkää siitä, tulin yhtenä päivänä kysyneeksi, kummasta se tykkkää enemmän, minusta vai tosta kissasta. Isäntä oli hetken hiljaa ja sanoi sitten, että no, kissoja saa aina uusia. Minä lisäsin siihen, että yhtä lailla sitä saa uusia akkojakin, Riitta nauraa.

– Joten se keskustelu  loppui siihen.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Anne Anttila

Terveys-Hymy 12-10

Teksti: Hymy
Avainsanat: berberiini, kolesteroli, punariisi

Kommentit

Kyllä kait se kolestroli punariisillä putoaa. Miksei putoaisi?

Sisältäähän punariisin värimuutoksen aiheuttanut sieni aivan samaa statiinimolekyyliä kuin kaupallinen lääke.

Nimittäin alunperin kyseinen statiinimolekyyli on eristetty juuri punariisin värin aiheuttavasta homesienestä.

Ongelma näissä luontaistuotteissa on, ettei niiden turvallisuutta ja haittavaikutuksia ole tutkittu lainkaan. Lääkkeille sitä sentään tehdään. Punariisi sisältää siis aivan samaa lääkemolekyyliä kuin virallinen kolestrolilääkekin – siksi se alentaa kolestrolia.

MUTTA, punariisipä sisältää myös cocktailin kaikenlaista muuta. Osa varmaankin harmitonta, mutta osa voi olla jopa haitallista. Termi ”luontaistuote” on harhaanjohtava. Luonto osaa aiheuttaa syöpää ja tappaakkin. Historia on täynnä sellaisia tapauksia.

Oma kommentti