Köpi löysi intiaanien juoman

Kyösti ”Köpi” Hämäläinen on sen verran mielenkiintoinen persoona, että Terveys-Hymy on vuosien varrella tehnyt hänestä jo kolme juttua. Nyt Kyösti täyttää seuraavaksi jo 72 vuotta. Ja taas on sattunut ja tapahtunut.

Ihan heti alkuun on syytä kertoa, mikä tämä herra Hämäläinen on miehiään. Köpi kun ei ole ihan tavallinen tallaaja. Hänellä on peräti 13 ralliautoilun Suomen mestaruutta, ja kun rallivuodet jäivät taakse hän hurahti golfiin, joka on lajina mahdollisimman kaukana ralliautoilusta.

Sen jälkeen, kun viimeksi kerroimme Köpin kuulumisista, on tapahtunut yhtä ja toista. Paras antaa miehen itsensä kertoa hurjista vaiheistaan.

– Multa on pari vuotta sitten halkaistu rintalasta ja pantu sydämeen varaosia. Kyseessä ei ollut ohitus vaan aortan vahvistus. Se oli tosi vakava paikka. Sydämen läppä vuoti ja kun se vuotaa, aortta leviää. Jotenkin niin se menee. Kirurgi sanoi, että yritetään säästää oma läppä, sillä se on aina parempi vaihtoehto.

– Ne pystyivätkin säätämään läpän sinne vähän niin kuin auton venttiilin, mutta ikävä kyllä monet sen jälkeen tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että se vähän vielä valskaa. Sen kanssa pystyy kuitenkin elämään, mutta ensimmäinen vuosi meni niin, etten mä tiennyt, olenko mä Matti vai Maija. Sen verran olin sekaisin.

Sitten vietiin sappikivet

– Mutta nyt menee jo paremmin, eikä mitään rajoituksia ole. Vedin juuri moottorisahalla puutöissä kaksi tankillista. Sillä mä tarkoitan moottorisahan tankillisia. Kaikki puut menevät Kassu Haloselle.

Häh? Siis mestarisäveltäjä Kassu Haloselle? Mitä ihmettä Köpillä on tekemistä Terveys-Hymyn toukokuun kansikuvapojan kanssa?

– Se on mun vävy, Köpi nauraa.

Ei siis saanut viikatemies vielä Köpiä mukaansa. Ja äijä sen kuin vain viisastelee.

– Olen ollut vähän näreissäni siitä kirjallisuudesta, mitä sairaalasta annettiin lähtiessä mukaan. Niissä lukee vaan, että jatketaan tuntemusten mukaan. Mistä tämmöinen maallikko, ralliautoilija, mitään tietää, missä mennään.

Köpin sairaalaseikkailut eivät loppuneet vielä tähän.

– Nyt mua ei enää sapeta, kun viime lokakuussa otettiin sappikivet pois. Sain kolme tosi raakaa sappikohtausta. Luulin jo, että nyt polku loppuu. Tutkimuksissa löytyi kolme kiveä, jotka napattiin pois. Pumppu kesti näemmä oikein hyvin nämäkin jutut.

Tuli rutkasti lisäenergiaa

Köpi on ollut aina innokas luontaistuotteiden ystävä. Hän seuraa tiiviisti alan uutuuksia ja poimii sieltä aina parhaat. Hänen nykyinen innostuksensa kohde on Chia-juoma.

– Olen nyt juonut sitä vajaan kuukauden aikana kaksi korillista eli 24 pulloa. Vein sitä äskettäin Kassullekin. Oma suosikkini on granaattiomenan ja mansikan sekoitus. Otan sitä ihan sen mukaan, onko päivän mittaan jotakin suoritusta tulossa.

– Tämä pitää meikäläisen kovassa iskussa. Niin kuin kuulet, niin leuat laulaa komiasti. Kyseessä on inkkareitten juoma, ja kun inkkareilla on pitkä tukka, elättelen toivoa, että mullakin alkaa vielä tukka kasvaa, Köpi velmuilee.

– Tää granaattiomena on oikein hyvä meille poikalapsille, sillä kun 20 vuotta tulee täyteen, eturauhanen alkaa antaa merkkiä. Toisille enemmän, toisille vähemmän. Granaattiomena sopii siis tämänkin puolesta. Itse olen syönyt monta vuotta lääkettä eturauhasen liikakasvuun, ja tämä juoma on oikein hyvä lisä.

– Suosittelen Chia-juomaa kaikille, jotka haluavat lisäenergiaa. Mitään sivuvaikutuksia sillä ei ole. Nyt tuntuu oikein hyvältä.

Köpillä on myös reippaita tulevaisuudensuunnitelmia.

– Golf on mun pääelinkeinoni ja tarkoitus olisi hankkia lisää Suomen mestaruuksia, kolme ei vielä riitä. Hinku on kova. Olen ollut yhdeksän kertaa senioreitten EM-kisajoukkueessa ja sinnekin pitäisi vielä päästä mukaan. Olen ollut myös huolissani, niin kuin nykyään sanotaan, että rikkovatko nää uudet kaverit mun ennätykseni kolmestatoista Suomen mestaruudesta rallissa, mutta onneksi tänä vuonna niille on tullut uusia jarruja. Kai mä vielä saan pitää mun ennätykseni!

Terveys-Hymy 6-2017

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Arto Wiikari/Otavamedia
Avainsanat: aortan vahvistus, lisäenergia, sappikivet

Kommentit

Oma kommentti