Päivi ja Eero Hyvärisellä on todella hurja koronatarina. Parasta kaikessa on kuitenkin se, että kyseessä on myös selviytymistarina.
Kiuruvetinen Päivi Hyvärinen, 53, on ammatiltaan lähihoitaja ja töissä paikallisessa hoitokodissa. Hän sai vuosi sitten työmaaltaan koronatartunnan niin kuin puolet työkavereistakin. Myös Päivin mies Eero, 55, sairastui koronaan.
– Kaikki muut työkaverit selvisivät kotihoidolla, mutta minuun korona iski oikein tosissaan. Minulla oli pohjatautina astma, joka puhkesi ollessani kahdeksanvuotias. Se oli sen jälkeen melkein 10 vuotta oireeton, kunnes puhkesi uudestaan vuonna 1997, kun rakennettiin, Päivi kertoo.
Päivillä ei ole allergiataustaa, mutta monet hajut ärsyttävät. Homesienen itiöt aiheuttavat erityisen pahoja oireita, ja niinpä Hyvärisen huushollissa ei jouluna ole kuusta. Sitä ei voi ajatellakaan sisätiloihin.
– On sen verran omaa metsää, että kuusia voi katsella ulkona. Ja muovikuusta en huoli.
Maaliskuussa iski kova kuume
Päivi oli töissä vielä 18.3. vuosi sitten, mutta sitten iski korkea kuume, mittarissa oli lähes 40 astetta. Se pysyi sitkeästi koko viikon ja sitä hoidettiin alkuun keuhkoputken tulehduksena, mutta tauti ei vain asettunut.
– Maaliskuun viimeisenä päivänä sanoin isännälle, että nyt loppuu happi. En jaksanut enää kävellä edes vessaan. Soitin itselleni ambulanssin ja sitten lähdettiin. Olin edellisenä päivänä käynyt koronatestissä, joten oli jo aavistusta, mistä oli kyse.
Kun ambulanssi vei Päivin, myös hänen puolisonsa Eero alkoi voida huonosti. Hän kävi vielä samana päivänä kaupassa ja apteekissa, mutta valitteli huonoa ruokahalua. Myös kuume oli alkanut nousta.
– Kun lähdin ambulanssilla pihasta, minulle ruvettiin antamaan runsaasti lisähappea ja laitettiin tippa, sillä olin jo alkanut kuivua. Kuopiossa minulle tehtiin lisätutkimuksia ja vietiin teholle. Hengittelin siellä kaksi vuorokautta maskin kanssa, ja vielä aamulla sanoin lääkärille, että oloni oli parempi kuin eilen. Mutta ei mennyt kuin muutama tunti, kun olo heikkeni niin, että minulle laitettiin hengityskone.
Sitten Päivin maailma katosi.
– Sen jälkeen en tiedä elämästä yhtään mitään kolmeen viikkoon. Kun rupesin heräilemään, kuulin kun hoitajat juttelivat, mitä tekisi vappuna. Minä meinasin, että mitä hittoa ne vapusta puhuvat, kun pääsiäistäkään ei vielä ole vietetty. Vähitellen tajusin, että olin nukkunut koko pääsiäisen.
Päivi oli edelleen teho-osastolla.
– Aloin pikkuhiljaa heräillä pitkästä unestani. Ensimmäisenä päivänä minut vielä syötettiin, kun en itse siihen kyennyt. Lusikka oli milloin nenässä, milloin leuassa, milloin otsassa. Seuraavana päivänä pystyin jo syömään itse, ja minut siirrettiin keuhko-osastolle, missä pidettiin viikko. Olin edelleen koronapositiivinen ja täysin eristyksissä. Iisalmeen minut siirrettiin 28.4. ja olin yhä eristyksissä. Vasta 5.5. näytteet olivat ensimmäisen kerran negatiiviset ja pääsin kotiin 7.5. Sairaalareissu kesti puolitoista kuukautta.
Aviomies samalla teho-osastolla!
Päivin ambulanssilla lähdöstä ei kulunut täyttä viikkoakaan, kun myös hänen aviomiestään Eeroa vietiin samalla kyydillä 4.4. kohti Kuopiota. Hänkin soitti itse itselleen ambulanssin, mutta Kiuruvesi-Kuopio väliseltä matkalta hänellä ei ole mitään muistikuvia.
Eero vietiin samalle teho-osastolle, jossa Päivi jo oli. Hoitohenkilökunta totesikin jälkeenpäin, että avioparin samanaikainen teholle joutuminen oli tuttua vain liikenneonnettomuuksista. Niin harvinaisesta asiasta oli kyse.
– Tajusin tilanteen, vaikka horteessa olinkin, kun hoitaja sanoi, että hän ottaa Hyväriset. Ne eivät heti tajunneet, että olin jotenkin hereillä ja siirsivät meidät eri teho-osastolle, etten säikähdä, Päivi kertoo.
Eerolle tauti aiheutti peräti kolme veritulppaa, joita oli keuhkokanavassa ja kummassakin keuhkolohkossa. Kun niitä ruvettiin avaamaan, lääkäri osui vahingossa sydämen kammioseinämään, jolloin edessä oli kiireinen leikkausoperaatio.
– Enemmän pelkäsin isännän menettämistä kuin omaa henkeäni, Päivi kertoo.
Eeron toipuminen oli tavallista mutkikkaampaa, sillä hän sai myös verenmyrkytyksen ja joutui teholle uudestaan pariksi päiväksi. Lääkärit ihmettelivät, että onpa siinä harvinaisen sisukas mies, kun selvisi siitäkin koettelemuksesta. Eeron sydänkin pysähtyi kahteen otteeseen, mutta saatiin onneksi käynnistettyä uudestaan.
– Kaiken kaikkiaan isännän sairaalareissu kesti yhdeksän viikkoa, joista seitsemän teholla. Hän pääsi kotiin vasta 8.6.
Rollaattorit ja WellO2 apuna
Sekä Päivi että Eero alkoivat ottaa ensiaskeleita rollaattorin avulla. Koska Päivi pääsi kuukautta aikaisemmin kotiin, hän alkoi kuntouttaa itseään heti kun kynnelle kykeni ja käveli jo kesäkuun alussa ilman rollaattoria.
Muitakin apuvälineitä löytyi, kuten hengitystä helpottamaan tarkoitettu WellO2-laite.
– Hankin sen touko-kesäkuun vaihteessa. Olin sitä jo pitkään miettinyt, ja eräs sukulaisnainen kävi sen minulle hankkimassa. Alkuun käytinkin sitä paljon, mutta mies ei uskaltanut, koska hänellä oli sydänvaurioita, Päivi kertoo.
Päivi ei osaa sanoa, kuinka hyvin hän olisi toipunut ilman Welloa, mutta sen hän myöntää auliisti, että oloa se paransi. Hengittäminen oli selvästi helpompaa sen jälkeen, kun oli Welloa käyttänyt.
– Käytin sitä aamuin illoin ja aina siihen saakka, kun palasin elokuussa töihin. Sitten ei enää ollut siihen niin paljon aikaa, koska olen vuorotyössä. Käytän sitä toki edelleenkin aika ajoin, ja etenkin silloin, jos nuhaa on tulossa. Enemmän sitä pitäisi kyllä käyttää.
– Olen siitä lähtien ollut työkykyinen, mutta en ole silti vielä toipunut koronasta. Reisilihakset ovat iltavuoron jälkeen monesti pahasti maitohapoilla. Kyykkyyn meneminen on yhä vaikeaa, sillä paikat ovat jäykkiä. Jos kyykkyyn menee, pitää aina etukäteen miettiä, miten päin sieltä pääsee pois. Ja kyykkyyn meno on minun työssäni aika tärkeää.
– Olen talven aikana kohottanut kuntoani kävelemällä lumikengillä umpihangessa! Vielä ei silti kannata vaelluksista haaveilla.
Entä sitten Eero?
– Hän on ammatiltaan yrittäjä, mutta antaa nyt katsoa, mitä elämästä tulee. Eero ei ole vielä aikoihin työkykyinen. Hän on nyt tilanteessa, missä keuhkot toimivat vain 55 % teholla. Toukokuussa hän on menossa polkurasitustestiin.
– Hän jaksaa jo kävellä omin jaloin kilometrin verran, joten parempaan suuntaan ollaan menossa. Rollaattorit me palautimme jo syyskuussa.
Hyväriset lähettävät myös kiitoksen sanoja pariin osoitteeseen.
– Emme varmaan olisi pärjänneet ilman meidän keskimmäistä poikaamme. Hän on hoitanut kolme koiraamme meidän teholla olon aikana. Kaikki kolme poikaa ottivat osaa, seurasivat tilannetta ja jakoivat infoa lähipiirille. Iso kiitos myös KYS:n ammattitaitoiselle henkilökunnalle. Isännän hengen pelastivat, kaikki kiitos heille!
”Kuntoutuminen vaatii sisua ja voimia”
Päivi oli siis hoitokodin henkilökunnasta ainoa, joka joutui tekemään sairaalareissun.
– Puolet porukasta sen koronan sai, mutta muut hoitivat sen kotioloissa. Ikäviä tarinoita on joka puolella, ja esimerkiksi parhaan kaverini anoppi kuoli koronaan jouluaattona.
– Töissä on edelleen pakko käyttää joko maskia tai visiiriä. Käytän sekä töissä että kaupassa käydessäni mieluummin visiiriä, sillä maskin kanssa hengittäminen tuntuu tukalalta.
Päivi on tiedustellut myös koronarokotusta.
– Minulle sanottiin, että jos parantumisesta on yli puoli vuotta, saan sen, ja nyt ensimmäinen piikki on jo pistetty. Voi olla, että sairastuminen suojaisi minua eikä rokotusta tarvittaisi, mutta riskiä ei kannata ottaa. Kukaan ei tiedä asiasta, sillä kyseessä on sen verran uusi tauti.
Nyt on pakko kysyä, mitä Päivi ajattelee hänen ja aviopuolison hurjasta koronaseikkailusta.
– On se semmoinen tarina, että vieläkin miettii, onko tämä unta. Välillä tuntuu, ettei tämä voi olla totta. On kuin pahinta painajaista.
Päivillä on terveisiä myös kohtalotovereilleen, joille korona on tuore asia.
– Tsemppiä! Kuntoutuminen vaatii voimia, fysioterapeutti kerran viikossa ei riitä. Toipuminen vaatii oma-aloitteisuutta.
Muutama tomaatti
Päivillä on ollut aikoinaan hurja harrastus, avantouinti, mutta kun siihen ei nyt ole mahdollisuutta, se on korvattu hangessa pyörimiseen. Myös hiihto kuuluu lempiharrastuksiin, kesällä pyöräily ja puutarhan hoito.
– Kevät ja valoisuus lisäävät motivaatiota liikkumiseen. Kun pääsin keväällä sairaalasta, fysioterapeutti toppuutteli minua puutarhan hoidosta. Hän sanoi, että nyt istut keinussa ja kuuntelet lintujen laulua. Hän kuitenkin lupasi, että saan laittaa kasvihuoneeseen muutaman tomaatin, ja muutama tomaatti siellä viime kesänä olikin! Olisin laittanut kurkkujakin, mutta kaikki taimet olivat loppu!
– Kun vielä kuntoutumisesta puhutaan, yksi himoharrastuksistani on marjastus. Jo heinäkuussa rämmin suolla hakemassa neljä litraa lakkoja. Sen jälkeen olin kyllä puhki kuin pieni peipponen, mutta sisu ei antanut periksi olla menemättä. Myös mustikat ja puolukat keräsin viime kesänä itse. On ollut pakko liikkua.
Artikkeli on julkaistu Terveys-Hymyssä 4/2021.
Kommentit
Oma kommentti