Koulutettu hieroja suosii aitolappilaisia valmisteita

Petri Geselle on pyörittänyt yhden miehen hierontayritystään nyt kuuden vuoden ajan. Sitä ennen hän ehti toimia lastensuojelussa ja optikkoliikkeessä, joten hän on katsellut ihmisiä vähän joka kulmasta.

Yrittäjä Petri Gesellen, 52, erikoinen sukunimi selittyy sillä, että hänen isänsä, isän sisko ja heidän vanhempansa muuttivat Berliinistä Suomeen 1920-luvun puolivälissä. Petri itsekin puhuu saksaa, mutta omien sanojensa mukaan harmittavan huonosti.

Petri sanoo olevansa varsinainen vähemmistöjen edustaja muutenkin kuin sukutaustansa takia. Hän ei ole koskaan ehtinyt naimisiin eikä hänellä ole lapsia. Hän asustaa kahdestaan laitoshuoltajana työskentelevän avovaimonsa kanssa Kemijoen rannalla.

Alun perin Petri on syntynyt Savonlinnassa, joten hän nimittelee itseään sudeettisavolaissaksalaiseksi.

– Kuulun vähemmistöihin myös sikäli, ettei minulla ole ajokorttia. Liikumme avovaimon kanssa pyörällä ympäri vuoden. Pakkasrajaa ei ole. Saamme hyötyliikuntaa ja saastutamme myös vähemmän luontoa.

Taattua työtä

Melko monipuolinen on myös Petrin työura. Hänellä on ensinnäkin sosiaalikasvattajan koulutus 1980-luvulta ja hänellä oli virka Jyväskylän kaupungin lastensuojelussa. Petri vaihtoi kuitenkin totaalisesti alaa, kun hän muutti vuonna 1990 Rovaniemelle. Hän toimi peräti 17 vuotta silmälasiteknikkona, kunnes firma myytiin, ja taas piti etsiä uusia haasteita.

– Lähdin opiskelemaan koulutetuksi hierojaksi ja perustin kuusi vuotta sitten oman firman, jonka nimi on HieRoi. Roi on kaikkien tuntema lyhennys Rovaniemestä, joten se sopi tarkoituksiini oikein hyvin.

Petri painottaa, että hänen oikea tittelinsä on nimen omaan koulutettu hieroja.

– Tuo koulutettu-sana takaa sen, että hieroja todellakin on koulutettu. Hierojana, urheiluhierojana, jäsenkorjaajana, hermoratahierojana ja vyöhyketerapeuttina voi toimia hyvinkin eritasoisella koulutuksella. Koulutusta ja ammattitaitoa ei valvo mikään viranomaistaho. Koulutetun hierojan ammattinimike on suojattu, ja ammattiaito osoitetaan näyttötutkintona. Tätä ihmiset eivät aina tiedä, ja kenttä on valitettavan kirjava.

Aikaa asiakkaalle

Lappilaiselta ei saa koskaan kysyä, kuinka monta poroa hänellä on. Vastaukseksi tulee aina, että molemmin puolin puuta. Kun Petriltä kysyy, kuinka monta asiakasta hänellä on päivittäin, vastaukseksi tulee samanhenkinen lausahdus. Kyseessä on liikesalaisuus.

– Ei vainkaan, en ota kuin tietyn määrän, enemmänkin olisi tulossa. Minulla hierontasysteemi on tavallista hiukan hitaampi ja erilainen kuin useimmilla muilla. Jokaiselle asiakkaalle on oltava aikaa.

Petrin luona käy naisia enemmän kuin miehiä, koska miehet ovat hänen mukaansa huonompia lähtemään ja pelkäävät kipuja. Asiakkaiden ikähaitari on laaja: nuorin on ollut kuusivuotias, vanhin yhdeksänkymppinen.

– Tyyppivaivoja ovat yläselän, hartioiden ja niskan vaivat, jotka johtuvat näyttöpäätetyöstä, Petri toteaa.

Entä kuka hieroo hierojaa? Kuinka hierojan oma terveys on kestänyt ensimmäiset 52 vuotta?

– Kiitos kysymästä, terveydentila on ikään nähden oikein hyvä. Kun tarvitsen hierontaa, minulla on hieno syvävärähtelyhoitolaite, jota monet huippu-urheilijat käyttävät. Sitä ole Rovaniemellä kenelläkään muulla. Kun tarvitsen hierontaa, vien laitteen kotiin, ja vaimo antaa sillä hierontaa hartioihini. Se avaa mukavasti lihaksia.

Suosi paikallista

Petri on jo muutaman vuoden ajan käyttänyt nykyisessä kotikaupungissaan Rovaniemellä vaikuttavan Detria Oy:n Relaxant-hierontavoiteita. Sekä lihastenrentouttajaa että Jalka-Relaxantia. Ja on hyväksi havainnut.

– Niissä on kipuja poistava ja rentouttava sekä aineenvaihduntaa lisäävä elementti, joka on hieronnassa hyvä. Tuotteet ovat hajusteettomia ja niiden tuoksu on miellyttävä. Kaiken lisäksi ne tekevät käsilleni hyvää.

Tuotteet sopivat kaikille ihotyypeille ja niiden avulla Petri saa hierottaviin hyvän tuntuman.

– Ne myös nostavat oman firmani imagoa, sillä ne tuovat asiakkaille pientä ylellisyyttä.

On hyvä suosia paikallista firmaa ja luontaisia menetelmiä, sillä Relaxantit sisältävät muun muassa Lapin yrttejä ja turvetta.

– Yksikään asiakas ei ole valittanut Relaxanteista, kaikki ovat olleet hyvin tyytyväisiä.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuvat Timo Lindholm

Terveys-Hymy 4-2015

Teksti:Detria
Avainsanat: hieronta, hierontavoide

Kommentit

Oma kommentti