Kuivuusongelmat katosivat

Sen jälkeen kun Maija Tarmialta poistettiin kohtu, hänen elämänsä helpottui selvästi. Ihan ongelmitta jatko ei kuitenkaan sujunut, mutta nyt elämä on taas mallillaan.


Mikkeliläiseltä Maija Tarmialta, 61, poistettiin kohtu jo vuonna 1990, siis 22 vuotta sitten. Syynä operaatioon olivat runsaat kuukautiset. Ongelmaa yritettiin aluksi lievittää hormonikierukalla ja sterilisaatiolla, mutta niistä ei ollut apua. Muu ei lopulta auttanut kuin tähystämällä tehty leikkaus, joka poistikin Maijan ongelmat.

– Se oli aika kamalaa, hän muistelee.

– Etenkin silloin, kun johonkin piti lähteä tai joutui jossakin olemaan vähän pitemmän ajan. Iän myötä tilanne vain paheni.

Maija tunsi olleensa ennen kohdunpoistoa muuten täysin terve, mitä nyt umpilisäke oli poistettu ja selkääkin kerran leikattu, joten puukon alla hän oli ollut ennenkin.

Maija työskentelee toimistosihteerinä Mikkelin kaupungin palveluksessa ja on kuulunut kaupungin kalustoon jo vuodesta 1987. Koulutukseltaan hän on merkonomi. Aviomies on eläkkeellä oleva ylivartija, ja pariskunta on ollut naimisissa kunnioitettavat 42 vuotta. Heillä on kaksi aikuista poikaa, ja jo seuraavaakin polvea on olemassa. Eläkkeelle Maija pääsee näillä näkymin vuonna 2015.

Melkein kympin arvosana

Sen jälkeen kun kohtu poistettiin, Maija söi hormonikorvauslääkettä seitsemän vuotta. Hän yritti lopettaa, mutta sitten vastaan tulivat vaihdevuosijutut. Lopulta Maija kuitenkin pääsi nelisen vuotta sitten irti hormonikorvauslääkkeestä.

– Päätin lopettaa, tuli sitten hikoilua tai ei. Joka tapauksessa halusin irti hormonikorvauslääkkeestä, sillä sitä ei ole syytä syödä pitkään. Sivuvaikutukset pelottivat.

Mutta sitten hormonikorvauslääkkeen lopettaminen, vaihdevuodet ja limakalvojen oheneminen toivat mukanaan kuivuusongelman. Maija käytti emätinpuikkoja, mutta ei ollut niihin tyytyväinen. Sitten hän näki lehdessä ilmoituksen, missä haettiin samoista ongelmista kärsiviä ikätovereita Repadina-nimisen valmisteen testiryhmään.

– Se oli viime vuonna. Ilmoittauduin siihen ja tulin valituksi. Jo ensikokeilun jälkeen se tuntui hyvin miellyttävältä ja selvästi paremmalta kuin aikaisemmin käyttämäni valmiste. Pakkaus, johon yksittäinen puikko on pakattu, avautuu helpommin ja kun sen illalla laittaa, niin aamulla vessakäynnin yhteydessä ainetta valui vähemmän. Aine tuntuu jotenkin rasvaisemmalta, mutta silti se ei tahraa vaatteita. Olen tosi tyytyväinen ja annan arvosanaksi melkein kympin.

Seksielämä parani

Maija toteaa kiertelemättä, että myös sukupuolielämä kohentui selvästi Repadinan myötä.

– Tehdään sitä vielä tässä iässä muulloinkin kuin juhlapyhinä! Kun aikoinani kerroin kuivuusongelmasta lääkärille, hän tarjosi jotakin öljyä, mutta en halunnut mitään niin monimutkaista. Kun h-hetki koittaa, niin lähdepäs siitä sitten kipi kipi öljyämään! Tilanne on ihan sama geelien sun muiden kanssa eikä niistä tykkää toinenkaan osapuoli. Mutta tämä on näppärä keksintö.

Maija vakuuttaa, että Repadinan käyttö on hyvin yksinkertainen juttu.

– Otetaan puikko pakkauksesta ja laitetaan emättimeen, mieluiten nukkumaan mennessä. Kannattaa lukea käyttöohjeet, sillä siellä sanotaan, keille se sopii ja keille ei.

Vapaa-aikanaan Maija on innokas kalastaja. Kärpänen iski joskus 1980-luvun puolivälissä. Talvella hän käy pilkillä, kesällä ongella. Maija on kuitenkin siitä erikoinen kalastajaihminen, ettei hän osaa yhtään kalavaletta. Edes suurin saatu kala ei tule heti mieleen.

– Olen minä varmaan jonkun 600–700 gramman ahvenen saanut, hän naurahtaa.

– Meillä ei ole omaa mökkiä, mutta veneilemme ja telttailemme onkien kanssa saaristossa. Kesällä harrastamme mato-onkea ja syksyllä laiturikalastusta.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Mikko Mäkeläinen

Terveys-Hymy 6-12

Teksti: Hymy
Avainsanat: hormonikorvauslääke, hornoni, kohdunpoisto, kuukautiset, limakalvon kuivuus, seksi

Kommentit

Oma kommentti