Haminalaisen Jasmin Jääskeläisen, 5, kotijoukkoihin kuuluvat isoveli Jessen, 9, lisäksi pankin asiakasneuvojana työskentelevä äiti Heidi, 43, sekä satamassa terminaalityöntekijänä vaikuttava isä Teijo, 43.
Jasminilla todettiin pari vuotta sitten atooppinen ihottuma. Tytön iho oli kuiva ja herkkä. Ei osata varmuudella sanoa, liittyivätkö puolisen vuotta sen jälkeen ilmaantuneet ensimmäiset molluskat atopioihin, mutta tuskin se aivan sattumaakaan on.
– Ekat molluskat tulivat myöhään syksyllä, Heidi muistelee.
– Ensin niitä tuli pohkeisiin ja säären seutuville. Ne olivat väriltään hyvin pitkään vaaleita ja aika rauhallisen oloisia. Jos niitä katsoi tarkemmin, niissä oli tavallaan reikä keskellä. Niistä ei ollut sen suurempaa haittaa, ja tilanne pysyi suurin piirtein samanlaisena vuoden verran. Koko ajan niitä kuitenkin tuli lisää. Osa häipyi toki välillä poiskin. Ensimmäinen vuosi oli kuitenkin rauhallista aikaa.
– Kun tilanne pitkittyi, kyselin neuvolasta parikin kertaa, mikä auttaa, mutta minulle vastattiin, ettei ole syytä huoleen, ne tulevat ja menevät. Joillakin ne kuulemma voivat kestää muutaman kuukauden, joillakin jopa useita vuosia. Me odotimme ja toivoimme, että ne häipyisivät, mutta syyliä tuli koko ajan lisää, nyt jo ympäri kehoa: leuan alle muutama, myös vatsaan ja selkään joitakin. Jalat olivat koko ajan kaikkein pahimmat.
Tilanne huononi entisestään tämän vuoden tammi-helmikuussa. Molluskat alkoivat ärtyä, punoittaa ja kutittaa ja niitä tuli kaiken aikaa lisää. Heidi haki netistä tietoa ja kyseli tuttavapiiriltään, mikä auttaisi. Syyliä oli pahimmillaan useita kymmeniä.
– Maalis-huhtikuussa Jasminin pohkeessä yksi molluska tulehtui niin pahasti, ettei sietänyt enää oikein tallatakaan, sillä koko jalka oli niin ärtynyt. Kävimme terveyskeskuksessa näyttämässä sitä, jolloin lääkäri määräsi antibioottikuurin. Sekään ei auttanut. Olin jostakin lukenut, että osterivinokas voisi viedä syylät pois ja niinpä rupesin keväällä syöttämään niitä Jasminille, mutta tilanne vain paheni.
Sitten tuli muta
Jasmin alkoi jo kyllästyä tilanteeseen. Osa molluskoista märki, niitä oli nyt ympäri kehoa ja lapsi raapi niitä tuskissaan. Tyttö kysyi itkuisena äidiltään, eikö syyliä saa millään pois.
– Sitten satuin juttelemaan tilanteesta Jessen kaverin äidin kanssa, joka on luontaistuotteisiin perehtynyt. Tuolloin oli jokin lämpimämpi päivä, jolloin Jasminilla oli lyhythihainen paita. Näytin likan syylät ja erityisesti jalat, mikä aiheutti aikamoista ihmettelyä ja siunailua. Jessen kaverin äiti totesi siihen, että tuo tulehdus pitää saada hoidettua, johon en osannut sanoa muuta kuin että kaikkea on kokeiltu, mutta mikään ei ole auttanut.
– Hän toi minulle La Cure-nimisen firman Kuolleenmerenmutaa, jota oli vielä jonkin verran purkin pohjalla, ja sanoi, että kokeilepas tätä. Olin suuresti epäuskoinen ja ajattelin, ettei tähän nyt mikään muta auta, kun kaikki konstit on kokeiltu, mutta totesin sitten kuitenkin, että kokeillaan nyt tätäkin, ei se ota jos ei anna.
– Sain ohjeet, joiden mukaan ensin piti käydä suihkussa, jonka jälkeen muta levitetään kostealle iholle, annetaan olla puoli tuntia, jonka jälkeen saunaan ja sitten suihkutetaan muta pois. Niin me tehtiinkin. Ensiksi tuntui siltä, että syylät muuttuivat entistä punaisemmiksi, mutta hän kertoi minulle, että näin usein käy. Ensin ne punoittavat, mutta sitten ne rauhoittuvat.
Kolmena perättäisenä iltana
Näin totisesti tapahtui. Kun äiti ja tytär tutkivat syyliä seuraavana aamuna, selvää rauhoittumista oli tapahtunut. Sama mutahoitokuvio uusittiin yhteensä kolmena iltana peräkkäin, ja nyt laitettiin mutanaamio koko keholle. Ja yhtäkkiä Heidi huomasi, että molluskat olivat kuivuneet. Jasmin itse totesi äidilleen, ettei enää yhtään kutittanut. Heidi pyöritti päätään ja ihmetteli ääneen, ettei tämä voinut olla todellista. Että joku muta auttoi!
Kun kolme viikkoa ensimmäisestä mutakuurista oli kulunut, Heidi tilasi netin kautta La Curelta viisi kiloa mutaa lisää. Hän naureskeleekin, ettei ikimaailmassa olisi siihen aiemmin uskonut. Harva meistä tilaa postitse kuraa.
– Kolmen viikon kuurin jälkeen molluskat olivat kaikki poissa, jäljelle jäivät vain punaiset läntit, mutta minkäänlaista ärtyneisyyttä tai märkivää sisusta ei enää ollut. Koko ajan on menty parempaan suuntaan.
– Nyt tilanne on hyvä. Olen niin kiitollinen tälle savelle, että voi herranen aika sentään, Heidi huokaa.
– Me jatkamme kuuria, mutta ei enää läheskään joka ilta. Nytpä tiedetään, mikä auttaa, jos tilanne uusiutuu.
Kenelläkään muulla Jääskeläisen perheessä ei ole ollut molluskoja. Eikä kukaan osaa sanoa, mistä Jasmin omat syylänsä oli kehittänyt. Yksi vaihtoehto on päiväkoti, toinen uimahalli, mutta Heidi ei hae syyllistä. Pienillä lapsilla on usein syyliä.
Riesa ohi
Entä millainen likka on joulukuussa kuusi vuotta täyttävä Jasmin?
– Hyvin topakka, äiti naurahtaa.
– Osaa kyllä pitää puolensa. Hauska tapaus hän on, varsinainen persoona, avoin ja sosiaalinen. Leikkii päiväkodissakin kaikkien kanssa. Lempiruoka on spagetti ja lihapullat.
– Yötkin olivat pahimmillaan levottomia. Hän heräili ja kipitti meidän viereemme. Yhdessä vaiheessa hän raapi syyliä, ja lakanat olivat veressä. Oli tämä aikamoinen riesa koko perheelle, kun vaivaa kesti niin pitkään.
Heidi ei ole ehtinyt vielä kertoa lääkärille, mikä Jasminia auttoi, koska ei ole ollut tarvetta, mutta ystäväpiiri tietää.
– On se ihme aine. En olisi ikimaailmassa uskonut, että jonakin päivänä tilaan postista viisi kiloa kuraa, hän nauraa.
Kommentit
Oma kommentti