Kuusi viikkoa, kuusi kiloa

Tuula LaapottiTuula Laapotti tietää olevansa vasta urakkansa alkumetreillä, mutta jo nyt hän on tyytyväinen. Paino on pudonnut noin kilon viikkovauhtia. – Ja siitäkin huolimatta, että joka viikolla on ollut joku biletys, missä on tullut tehtyä syntiä, hän nauraa.

Helsinkiläisellä Tuula Laapotilla, 39, on mittaa 175 cm, mutta pahimmillaan painoa oli aivan liikaa, sillä vaaka näytti 118 kiloa. Hän tunnustaa taistelleensa ylipaino-ongelmien kanssa lähes koko ikänsä.

Tuula hankki nuoruudessaan kätilön paperit, mutta ei viihtynyt tässä työssä. Nykyään hän on valtionhallinnon palveluksessa ja hänen miehensä Petri, 38, työskentelee lentokentällä. Pariskunnalla on kaksi tytärtä, 15-vuotias Veera ja 11-vuotias Emma.

– Mulla on myös helkkarin hyvät geenit, sillä ruumiinrakenne on aivan samanlainen kuin äidilläni, Tuula huokaa.

– Minun ei tarvitse kuin katsoa jotakin lihottavaa ruokaa niin paino nousee heti puolella kilolla.

Tuula oli jo kouluaikoina parhaimmillaankin normaalipainon ylärajoilla, mutta tuolloin häntä kiusattiin kaikkein eniten porkkananvärisen tukan takia. Lempinimi olikin koulussa Porkkana.

Ylioppilaaksi päästessään Tuulalla ei kuitenkaan ollut mainittavaa ylipainoa, sillä hän laihdutti rajusti teini-ikäisenä. Konstina oli yksinkertaisesti vain olla syömättä.

– Erityinen herkkuni on ollut suklaa, hän tunnustaa.

– Ei sitä nyt levykaupalla ole mennyt, mutta on mennyt kuitenkin. Toinen herkku on ollut pulla eikä mikään tavallinen pulla kelvannut, pitkoa tai muuta herkkua sen on pitänyt olla. Olen aina kuitenkin tykännyt periaatteessa suhteellisen terveellisestä ruuasta, mutta ehkä annoskoot ovat olleet liian suuria.

Tuulalla ei ole mitään vakituista lääkitystä, joten ylipaino ei ole toistaiseksi käynyt terveyden päälle. Liikakilot haittaavat kuitenkin yhtä hänen lempiharrastuksistaan, liikuntaa, ja häntä häiritsee myös se, ettei vaatekauppojen ”läskiosastolta” tahdo löytyä kivoja vaatteita.

– Olen yrittänyt laihduttaa monet kerrat ja eri konsteilla, Tuula kertoo.

– En ole koskaan ruvennut edes yrittämään mitään kaalisoppajuttuja tai valkoviini-kananmunadieettejä. Kokeilin jonkin aikaa ruokahalua vähentäviä lääkkeitä, mutta ei siitäkään ollut lopulliseksi ratkaisuksi.

Tuula toteaa, että kaikkein tehokkain hänen kokemistaan laihdutusmenetelmistä oli Painonvartijoilla, mutta kun hän ei jaksanut pitää samaa tahtia yllä, kilot palasivat takaisin. Myös kalorilaskuri oli sinänsä toimiva, mutta hän kyllästyi jatkuvaan kaloreitten laskemiseen. Toukokuun alussa hän kuuli aivan uudesta laihdutusvalmisteesta, nimeltään 30 Days eli 30 päivää, ja rupesi kokeilemaan sitä.

– Rupesin ottamaan kaksi tablettia aamuin illoin. Ohjeissa sanottiin, että jos haluaa vielä parantaa ja nopeuttaa valmisteen vaikutusta, on syytä panna myös ruokatottumuksia uusiksi.

– Tuotteen takana olevat tahot kertovat nimittäin tutkimuksissaan havainneensa, että monet ylipainoiset ovat tietämättään allergisia vehnäjauhoille, sokerille, perunalle ja maidolle, ja että ne on syytä korvata joillakin muilla ruokavalmisteilla. Minä rupesin kuuliaisena tyttönä noudattamaan näitä ohjeita, eikä se lopulta ollut edes vaikeaa.

Valmistaja suosittelee vehnäjauhojen korvaamista ruis- tai ohrajauhoista valmistetuilla tuotteilla, perunan jamssilla, valkoisen riisin täysjyväriisillä, sokerin keinomakeutusaineilla ja maidon soijamaidolla. Kannattaa siis välttää nopeita hiilihydraatteja ja sokeripitoisia ruokia.

Vatsanvaivatkin katosivat

Uutuusvalmisteen ansiosta Tuulan aiemmat vatsanväänteet ovat nyt kokonaan kadonneet.

– On ilmennyt vain positiivisia vaikutuksia, hän myhäilee.

– Paino on pudonnut noin kilon viikkotahtia eli nyt on kuudessa viikossa tultu alas kuusi kiloa, vaikka olenkin toisinaan poikennut kaidalta polulta. Kävin ostamassa 70-prosenttista sokeritonta suklaata, mutta muuten olen antanut suklaan olla rauhassa.

Tuula aikoo jatkaa tällä systeemillä niin kauan kuin positiivisia vaikutuksia ilmenee.

– Jo kuuden viikon kuurin jälkeen senttejä on tippunut vyötäröstä, kokonumeroni on pienentynyt yhdellä ja farkut vähän lököttävät. Siitä on hyvä jatkaa. Tunnen itseni myös energisemmäksi kuin ennen. Olen myös antanut sisäiselle viherpipertäjälleni sananvaltaa ja olen käynyt shoppailemassa superfoodia.

– Huijaan makeannälkääni marjoilla ja hedelmillä, koska niitä ei ole kielletty.

Tuula sanoo pyrkivänsä 90 kiloon, joten hän ei tavoittele kuuta taivaalta. Uudet tavoitteet tulevat sitten ajankohtaisiksi, kun entiset on saavutettu.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Miguel Vera

Terveys-Hymy 8-10

Teksti: Hymy
Avainsanat: laihdutus, ylipaino

Kommentit

Oma kommentti