Kyösti Hämäläinen on jo 16-kertainen Suomen mestari

Kyösti HämäläinenHyvinkääläinen Kyösti ”Köpi” Hämäläinen hallitsee kaksi aivan erilaista lajia: kun rallissa tarvitaan nopeita päätöksiä ja hyviä refleksejä, golfissa korostuvat maltti ja harkinta. – Golfin senioreitten reikäpelin mestaruudet ovat tulleet vuosina 2002, 2004 ja 2007, Köpi kertoo. – Olen pärjännyt näin hyvin aikoinani golfkentällä tapaamani tohtori Matti Tolosen neuvoilla.

Kyösti ”Köpi” Hämäläisellä, 62, on ralliautoilussa sellainen sarja mestaruuksia, että menee jokunen aika, ennen kuin hänen saavutuksensa ylitetään. Köpi on nimittäin voittanut peräjälkeen ralliautoilussa huimat 12 Suomen mestaruutta, ja kaiken kaikkiaan mestaruuksia on vielä yksi enemmän, sillä vuonna 1974 ei energiakriisin takia ajettu kuin kaksi osakilpailua. Köpin ensimmäinen mestaruus on vuodelta 1973 ja viimeinen 80-luvun lopulta.

– En kuulunut koskaan minkään tehtaan kuskeihin vaan sponsorit piti hommata itse. Siinä sitä työmaata riittikin, sillä ralliautoilu ei tunnetusti ole tyhjätaskun laji. Kun nykyään mestaruuksia voittavat rallikuskit ovat miljoonamiehiä, minun aikanani ei ajamalla päässyt rikastumaan. Voi sanoa, että synnyin parikymmentä vuotta liian aikaisin.

– Käteen ei siitä hommasta jäänyt kuin känsät. Uran huippu oli varmaan vuoden 1977 Jyväskylän suurajojen voitto, mutta jokainen Suomen mestaruus oli silti kovemman työn takana, koska se käsitti toistakymmentä osakilpailua.

Kun Köpi lopetti rallihommat vuonna 1988, hän alkoi katsella ympärilleen ja suunnitella, mikä hänestä tulisi isona. Kun lähipiiri narahti jo Köpin rallivuosina golfiin, hän naureskeli ja ilmoitti tuolloin isoon ääneen, että tuohon hullutukseen hän ei ainakaan lähde mukaan.

– Mutta kuinkas sitten kävikään, Köpi naurahtaa. – Olen nyt pelannut golfia jo 17 vuotta ja olen saavuttanut golfin reikäpelissä senioreitten kolme Suomen mestaruutta. Tuorein mestaruus on viime vuodelta.

Viitisen vuotta sitten Köpi kuitenkin huomasi, että tehot alkoivat vähentyä. Tassu ei enää noussut yhtä reippaasti kuin nuorempana. Onneksi hän sattui tuolloin törmäämään toiseen menestyneeseen ikämiesgolfariin eli tohtori Matti Toloseen, joka antoi pelikaverilleen kullanarvoisia neuvoja.

– Kun golfkierros kestää viisi tuntia ja koko ajan saattaa olla aikamoinen helle, se syö miestä, Köpi tunnustaa. – Kaiken lisäksi minulla on kymmenkunta vuotta ollut astma. En ole viime vuosina ollut enää mikään himolenkkeilijä, joten rallivuosien fyysinen kunto on kaukana.

– Tolonen suositteli minulle kalaöljy E-EPAa ja Carnosin Fortea, ja kun olin syönyt niitä kuukauden verran, huomasin jo ihan selvän positiivisen muutoksen. Väsymystä ei enää ilmennyt ja myös keskittymiskyky tuntui paremmalta kuin aikaisemmin. Viimeksi mainittu on pelkästään hyvästä, sillä meikäläinen on vähän hätäinen luonne. Entinen rallimaailma piti minut hätäisenä, koska siinä lajissa ei pärjää, jos on vähän hidas ja jää fundeeraamaan. Siinä lajissa ei passaa olla hidas hämäläinen, sanoo Köpi Hämäläinen ja nauraa.

– Ralli ja golf ovat mahdollisimman erilaiset urheilumuodot. Meikäläinen on siinä mielessä mennyt laidasta laitaan. Otan nyt E-EPAa ja karnosiinia kilpailupäivinä tupla-annoksen ja joskus vielä vähän enemmänkin, mutta muulloin nappaan joka aamu yhden kumpaakin. Sen lisäksi syön vielä C-vitamiinia ja hyvin menee.

Köpi on kuulunut senioreitten maajoukkueeseen neljä vuotta. Maajoukkue on saavuttanut kerran EM-hopeaa ja kerran EM-pronssia. Kilpailu maajoukkueeseen pääsystä on raju, sillä yrittäjiä on useita satoja. Kerralla sakkiin mahtuu kuitenkin vain kuusi pelaajaa.

-Pysyn ilman muuta näillä Matin neuvoilla pirteämpänä ja virkeämpänä kuin ennen, Köpi summaa.

-Golfissa ennen kaikkea mies miestä vastaan pelattava reikäpeli on tavallista enemmän hermoille käyvempää ja jännittävämpää kuin tavallinen golf, mutta näillä Tolosen napeilla ja neuvoilla minä olen poikia kurittanut!

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Miguel Vera

Teksti:Bio Vita
Avainsanat: E-EPA, golf, karnosiini, kunnon kohennus, ralliautoilu, sairauksien ennaltaehkäisy

Kommentit

Toinenkin kovan luokan suomalainen golfari, Teemu Bakker käyttää ravintolisänä karnosiinia. Lue Teemun haastattelu toukokuun TerveysHymystä. Haastattelun teon jälkeen hänen joukkueensa, jossa pelasi myös hänen sisarensa Krista, voitti alle 21-vuotiaiden Hollannin mestaruuden 2.5.2008. Teemu on valittu Hollannin golfliiton edustusvalmennettaviin. Bakkerit ovat sekä Suomen että Hollannin kansalaisia.
http://www.biovita.fi/suomi/uutiset_tiedotteet/060508_01.html

Oma kommentti