”Lattialla oli hiuksia valtavasti!”

Mervi Sirkiä huomasi kauhukseen, että hänen hiuksensa alkoivat lähteä. Hiuksia kertyi lattia täyteen, vaikka Mervi ei olisi pessyt tai kammannut tukkaansa. – Se oli naiselle kova paikka.


Hyvinkääläisessä Baldrian-terveyskaupassa myyjättärenä työskentelevä Mervi Sirkiä, 55, on aina ollut oman tiensä kulkija. Koulutukseltaan hän on yo-merkonomi, mutta takana on myös jonkin verran taidealan ja peruslääketieteen koulutusta. Nykyisessä työssään hän on ollut kohta viisi vuotta. Siviilisäädyltään hän on sinkku eikä hänellä ole lapsia.

– Tätä ennen minulla oli Pyhtään Kaunissaaressa 14 vuotta matkamuistomyymälä. Asuin tuolloin kesät saaressa ja muut ajat Kotkassa. Sieltä muutin Hyvinkäälle.

Ihan hyppy pimeyteen Mervin alanvaihto ei ollut, sillä hän on ollut kiinnostunut luontaisista parannuskeinoista jo 25 vuoden ajan. Innostus lähti äidin puolelta. Luontaiset hoidot ovat olleet tavalla tai toisella Mervin elämässä mukana jo pitkään, ja niinpä hän hoiti itsehoidon keinoin myös astmansa pois päiväjärjestyksestä.

– Se ei ole kiusannut enää kymmeneen vuoteen. Hoidin sen homeopatialla, vitamiineilla ja hivenaineilla, ja lopullinen niitti tuli valkosipulikuoriloista. Jatkuva yskiminen loppui.

Apu löytyi läheltä

Helmikuussa 2011 Merville tuli kuitenkin uusi huolenaihe. Hiukset rupesivat lähtemään, ja ihan urakalla. Hän ei keksi mitään erityistä syytä, miksi näin kävi.

– Jo hiukan ennen oli hiuksia putoillut jonkin verran, mutta nyt se yltyi. Lattialla oli aika ajoin hiuksia aivan valtavasti. Niitä tippui ihan itsekseen, ei pelkästään pesun tai kampaamisen jälkeen. Se oli naisihmiselle tiukka paikka, mutta en lähtenyt hakemaan apua lääkäristä, jääräpäinen kun olen. Ajattelin, että täytyyhän sen jossakin vaiheessa loppua.

Mervi yritti vain pistää hanttiin ja ajatteli, että kyllä se siitä.

– Olin täysin tietoinen omalla työpaikallani myynnissä olevasta Acomax-sarjaan kuuluvasta hiusnesteestä, mutta lykkäsin asiaa. Kyse oli siis osittain ihan saamattomuudesta, mutta sitten tein ratkaisevan päätöksen, että nyt se alkaa.

Mervi sai huomata, että apu oli lähempänä kuin lähin puhelin.

– Pesen tukkani vain kerran viikossa, koska se ei rasvoitu, mutta rupesin laittamaan päähäni joka aamu Acomax-hiusnestettä. Aine on hyvin miellyttävää, koska se on täysin rasvatonta ja tekee kivan tunteen. Se myös kohottaa hiusta.

Sitkeys palkitaan

Mervi painottaa hoidon jatkuvuutta ja huolellisuutta.

– Hieroin nestettä hiuksiini ja päänahkaani joka ikinen aamu. Hieronta on hyvin tärkeää, jotta se imeytyy. Laitoin sitä sen verran reilusti päähäni, että kuivuminen kesti hetken aikaa, mutta silti yksi purkki riitti aina koko kuukaudeksi. En käyttänyt muita Acomax-sarjan tuotteita, koska syön ravintolisiä.
Ihan hetkeen Mervi ei huomannut mitään muutosta, mutta jo kolmen kuukauden jakson loppupuolella hiusten lähtö oli selvästi vähentynyt, ja kun hän kerran hieroi märkää päänahkaansa, hän huomasi siellä pientä sänkeä. Uutta tukkaa alkoi puskea ihan tosissaan.

– Kolmen kuukauden jälkeen siirryin tahtiin joka toinen päivä, ja tällä hetkellä käytän Acomax-hiusnestettä pari kertaa viikossa. Ei se vaadi sen enempää. Hiusten tippuminen on nyt kokonaan loppunut eikä niitä enää löydy lattialta.

Mervi painottaa myös kärsivällisyyden merkitystä, sillä tuloksia ei ilmaannu heti. Hän toteaa kuitenkin, että pientä vaivaa kannattaa nähdä, sillä asia kyllä lopulta palkitsee itsensä.

– Periksi ei saa antaa, vaikka ihan heti ei mitään tapahdukaan, hän toteaa.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 5-12

Teksti: Hymy
Avainsanat: hiukset, hius, hiustenlähtö

Kommentit

Oma kommentti