Laura on Detrian voidesarjaan tyytyväinen

Mainos

Rovaniemeläinen Laura Karasti on saanut runsaasti helpotusta kotikaupungissaan vaikuttavan luontaistuoteyrityksen Detrian tuotteista.

Koska asiakastyössä vaikuttava Laura Karasti on vasta 32-vuotias, hänellä ei ole ollut pahempia terveysmurheita. Laura on aktiivinen aikidon harrastaja, ja siinä touhussa lihakset ovat toisinaan olleet kovilla.

Hetkinen, siis minkä harrastaja? Nyt Römpän ukko ja Pihtiputaan mummo putosivat kärryiltä niin että kolahdus kuului. Annetaan siis Lauran selittää, mistä on kysymys.
– Aikido on japanilainen pehmeä ja dynaaminen budolaji, jossa pyritään harjoittelemaan hyökkääjää vahingoittamatta ja vastustajan voimaa hyväksi käyttäen. Kyseessä on itsepuolustuslaji, joka ei ole kilpailulaji. Sen takana on rauhanomainen filosofia, jonka mukaan hyökkääjää pyritään vahingoittamaan mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan.
Lauralle ei silti kannata ruveta ryttyilemään, sillä hänellä on aikidossa yhden danin musta vyö. Idean aikidosta Laura sai jo ala-asteella. Ja mikä yllättävintä, Rovaniemellä on peräti kaksi aikidoseuraa, joista Laura treenaa vanhemmassa.
– Seuroilla on pikkuisen eri tyylisuunnat. Mutta ei Rovaniemellä mitenkään kauhean paljon lajin harrastajia ole, Laura kertoo.

”Mustaa vyötä varten tuli treenattua”

Laura treenasi muutama vuosi sitten mustaa vyötä varten koko lailla ahkerasti. Kuntosalillakin hän muistaa käyneensä ja lisätreeniä tuli koirien kanssa lenkkeillessä. Lauralla ja hänen avomiehellään on kaksi koiraa, novascotian noutaja Demi ja australianpaimenkoira Pasi.
Ja kun kovaa treenataan, silloin krampit saattavat yllättää. Laura on kuitenkin löytänyt avun omassa kotikaupungissaan vaikuttavan luontaistuoteyrityksen Detrian tuoteperheestä.
– Olen käyttänyt sekä Relaxant-lihasrentouttajaa että myös samaan sarjaan kuuluvaa Relaxant-magnesiumvoidetta. Ihan kumpi vaan on sattunut ensimmäiseksi käteen tulemaan, joskus samanaikaisestikin. Olen huomannut, että Relaxant magnesium jotenkin nopeutti palautumista, ja kun lihakset kramppaavat, siitä on siihenkin apua.
Lauralla on myönteisiä kokemuksia myös samaan tuotesarjaan kuuluvasta Jalka-Relaxantista.
– Levottomat jalat ovat kiusanneet toisinaan, mutta Jalka-Relaxantista on ollut yllättävän hyvä apu. Se alkaa toimia, kun sitä hieroo polvesta alaspäin. Ja kun koirilla on joskus tassujen anturat kuivuneet, olen laittanut sitä niillekin.
Koronasta johtuen Lauran liikuntaharrastukset ovat jääneet vähiin. Hänellä olisi mahdollisuus edetä aikidossa aina mustan vyön neljänteen daniin asti, mutta juuri nyt hanke tuntuu etäiseltä.
– Ihan omaksi huvikseni tätä olen harrastanut, hän summaa.

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Laura Karastin albumi
Avainsanat: Detria, Laura Karasti

Kommentit

Oma kommentti