Leväuutteesta apua ihmisillekin?

Dan EdwallHiirikokeiden tutkimustulokset osoittavat, että tiettyä patentoitua leväuutevalmistetta saaneet hiiret potivat sikainfluenssan vähäisemmin oirein kuin muut hiiret.

Ihmisiin ei voida tartuttaa sikainfluenssaa tutkimustarkoituksissa, niinpä kokeita on tehty hiirillä. Scandinavian Clinical Nutrition -tutkimuslaitos eli SCN kertoi hiljattain hyvin vaikuttavista tuloksista tutkimuksessa, jossa patentoitua Immolina-tuotetta testattiin influenssavirus H1N1:tä vastaan. Virus tunnetaan paremmin sikainfluenssana.

Tutkimus osoitti, että Immolinan käyttö vähensi merkittävästi kyseisen viruksen aiheuttamia kliinisiä oireita ja myös keuhkokudoksen vaurioita plaseboryhmään verrattuna. Ne hiiret, jotka saivat Immolinaa ennen kuin niihin tartutettiin sikainfluenssavirus, selvisivät taudista huomattavasti vähemmillä vaurioilla kuin ne, jotka eivät saaneet Immolinaa ennen influenssaviruksen tartuttamista.

– Emme kuitenkaan voi sanoa, että Immolina parantaisi sikainfluenssaan sairastuneita ihmisiä tai estäisi sairastumista, koska sikainfluenssatutkimusta ei ole nimenomaisesti tehty ihmisillä, toteaa SCN:n varatoimitusjohtajana työskentelevä ruotsalainen lääkäri Dan Edwall.

Hän huomauttaa kuitenkin, ettei Immolinan nauttimisesta ennaltaehkäisevässä mielessä ole mitään haittaa, pikemminkin päinvastoin, tahtoipa sitten ehkäistä sikainfluenssaa tai muita viruksia, bakteereja ja sienitartuntoja. Immolinan on nimittäin osoitettu torjuvan monenlaisia pöpöjä.

– Spirulinalevä, josta Immolina valmistetaan, on ollut käytössä jo vuosia. Sillä on satojatuhansia tyytyväisiä käyttäjiä kautta maailman. Immolinan käyttö kulkee mielestäni käsi kädessä sen tosiasian kanssa, että ravintolisillä yleensäkin voi olla suotuisa vaikutus ihmisen terveyteen ja immuniteettiin.

Tohtori Edwall painottaa sikainfluenssan torjunnassa ennaltaehkäisyn merkitystä, käyttipä sitten Immolinaa tai ei.

– Jos haluamme pysyä terveenä, vaikka maailmanlaajuinen pandemia riehuisikin, meidän on syytä noudattaa tiettyjä pääperiaatteita: pitää välttää turhia kättelyitä ja jo sairastuneita ihmisiä, on syytä nukkua tarpeeksi, ei saa tupakoida eikä juoda liikaa alkoholia. On myös pidettävä hyvää huolta ravitsemuksesta, jota jokainen voi täydentää Immolinan kaltaisella ravintolisällä. Tulehduksia ja pandemioita vastaan voi taistella tarkkailemalla omia elintapojaan.

Dan Edwall käyttää itsekin Immolinaa.

– Olen viime lokakuusta lähtien ottanut yhden kapselin päivässä. Tämän lisäksi nautin päivittäin omega-3-rasvahappoja. Flunssat eivät ole tänä aikana iskeneet, vaikka keväällä onnistuin kerran vilustuttamaan itseni. Lapseni ovat jo isoja, sillä yksi on teini-ikäinen ja toinen 12-vuotias, mutta kun he olivat päiväkoti-iässä, he toivat sieltä joskus pahoja pöpöjä.

Tohtori Edwall ei rupea ennustelemaan, kuinka pahaksi sikainfluenssaepidemia yltyy. Pari vuotta sitten kohuttuun lintuinfluenssaan verrattuna sikainfluenssa on hänen mielestään erilainen.

– Tämä tarttuu huomattavasti helpommin, mutta toisaalta lintuinfluenssa oli selvästi tappavampi sairaus. Sikainfluenssassa huolestuttavaa on kuitenkin se, että se vie mukanaan myös nuoria ihmisiä, mitä monet aiemmat pandemiat eivät ole tehneet. Sikainfluenssavirus vaikuttaa siis aika ärhäkältä. Ennustaminen on kuitenkin aina vaikeaa, ja vasta loka-marraskuussa me tiedämme, kuinka tämän pandemian kanssa kävi.

Teksti: Reijo Ikävalko

Terveys-Hymy 9-09

Teksti:Vitacom Pharma
Avainsanat: bakteeri, leväuute, ravintolisä, sieni, sikainfluenssa, spirulina, tartunta, virus

Kommentit

Oma kommentti