Vihtiläinen Rauno Kotila kärsi vuosikausia oikean lonkan kulumisesta aiheutuvista kivuista ja jäykkyydestä, mutta tätä nykyä hän herää aamulla muistamatta, kumpi puoli häntä aikoinaan vaivasi.
Rauno Kotila, 70, on alun perin turkulainen, mutta työt kuljettivat miestä alkuun seitsemäksi vuodeksi merille ja sitten 30 vuodeksi voimalaitosmiehen hommiin Espooseen. Rauno työskenteli ensin 10 vuotta Tapiolan lämmössä ja seuraavat 20 vuotta hän vaikutti turbiinilaitoksenhoitajana Espoon Sähköllä Suomenojan voimalaitoksella.
– Pääsin eläkkeelle jo 58-vuotiaana, koska tein 13 vuotta putkeen keskeytymätöntä kolmivuorotyötä. Siinä painettiin joulut, juhannukset ja uudetvuodetkin. Kun vastuualueena on isojen alueiden lämmönsaanti, ei silloin voi pitää pausseja.
Rauno on naimisissa sairaala-apulaisena työskennelleen Irja-Mirjaminsa, 67, kanssa ja pariskunnalla on kaksi aikuista tytärtä. Kotilat ovat asuneet Vihdin kirkonkylässä jo 22 vuotta.
Viime huhtikuussa 70 vuotta täyttänyt Rauno sanoo olevansa terveydentilaansa koko lailla tyytyväinen, jos kohta ongelmiakin on esiintynyt. Häntä ovat vaivanneet sekä korkea kolesteroli että paniikkihäiriö, mutta kumpikin pysyy aisoissa lääkityksellä.
– Kuulun Lohjan Paniikkihäiriöyhdistykseen. Omat kohtaukseni ovat asettuneet oikealla lääkityksellä sekä myös sillä, että olen ehdoin tahdoin hakeutunut sellaisiin tilanteisiin, joissa aikaisemmin ahdistuin. Rupesin 54-vuotiaana soittamaan pianoa ja säestän seurakunnan mieskuoroa, joten siinä väkisinkin joutuu ihmisten kanssa tekemisiin. Olen pikku hiljaa kouluttanut itseäni ja asia on niin, että jos rupeaa omia pelkojaan pakenemaan, niitä saa sitten paeta koko ikänsä.
– Kun tulin töihin Suomenojan voimalaitokselle 31 vuotta sitten, se oli vielä rakenteilla. Kattilapuolella oli hissi, mutta turbiinipuolella ei ollut. Kun aloitin hommani, ilmoitin eteenpäin, etten tarvitse hissiä vaan juoksen rappusia. Niinpä sitten rupesin juoksemaan pyörömallisia ritilärappusia välillä neljä kerrosta alaspäin ja pari kolme kerrosta ylöspäin. Jossakin vaiheessa tunsin oikeassa lonkassa ikävän vihlaisun, joka paheni vuosien varrella.
– Kun nousin aamulla sängystä, en pystynyt oikein kunnolla edes astumaan oikean jalan päälle. Olin viisi vuotta sitten yleislääkärissä ja kerroin kipeästä lonkastani. Lääkäri passitti röntgeniin ja kun kuvat tulivat, hän totesi oikeassa lonkassa ihan selvän kuluman. Fysioterapeutti huomasi myös oikean jalkani vasenta lyhyemmäksi, mikä osaltaan vaikutti vaivaani. Olen yrittänyt saada lonkkaani kuntoon myös akupunktiolla ja sähköhoidolla, mutta apu on aina ollut hyvin väliaikaista.
Nummelan Yrttipirtin Maarit Lang on Kotiloiden perhetuttu. Hän antoi Raunolle puolisen tusinaa Fortodol-kapselia ja käski kokeilla, josko niistä olisi lonkkakipuihin apua.
– Minä tein työtä käskettyä ja jo seuraavana aamuna pystyin kävelemään ihan ongelmitta. En enää edes muistanut, kumman jalan oli määrä olla kipeä! Tästä on aikaa jo toista vuotta eivätkä vaivat ole tulleet takaisin. Otan joka aamu yhden kapselin Fortodolia.
– Lonkkaa ei koskaan varsinaisesti särkenyt, mutta kyllä se kiusasi. Yöllä piti nukkua tietyssä asennossa ja aamulla se oli välillä tosi kipeä. Yksi lempiharrastuksistani on lentopallo, ja lonkka haittasi sitäkin sen verran, että aristelin oikeaa jalkaa enkä oikein uskaltanut ponnistaa sillä. Nykyään en enää huomaa koko asiaa ja viimeksi eilen kävin pelaamassa lentopalloa.
Pianonsoiton ja lentopallon ohella Raunolla on vielä kolmaskin, hyvin mielenkiintoinen harrastus: hän korjaa ystävien ja tuttavien tietokoneita.
– Minulla on nytkin kotonani viisi tietokonetta, hän nauraa. – Ihmiset tuovat niitä ja minä kasaan niitä. Olen myös koko eläkkeellä oloaikani opiskellut englantia, sillä tietokonemaailmassa ei ilman sitä pärjää. Jo merimiesaikoinani opiskelin englantia ja nyt olen jatkanut tätäkin harrastusta.
Teksti: Reijo Ikävalko
Kuva: Miguel Vera
Terveys-Hymy 10-08
Kommentit
Oma kommentti