Keuruulaisen Hannu Joensuun maanpäällinen helvetti alkoi jouluaattona 2006, kun hän kaatui saunareissullaan ja löi päänsä.
Metsätalousteknikko Hannu Joensuun, 52, verenpainelääkitystä oli vaihdettu moneen kertaan, mutta lääkitys ei sopinut ja häntä huimasi. Portaissa kulkeminenkin pelotti. Joulusauna koitui hänen kohtalokseen, sillä Hannu löi kaatuessaan päänsä niin pahasti, että sai lukinkalvon eli syvempien aivoalueiden verenvuodon.
Keuruulta Hannu siirrettiin Jyväskylän ja sieltä Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan. Kuopiossa leikattiin trauman seurauksena tullut hyytymäkakku ja tyrehdytettiin aivoverenvuoto. Tilanne näytti niin pahalta, että Hannun luultiin kuolevan. Hänellä todettiin neliraajahalvaus ja syvä tajuttomuus.
Vaikka lääkärit eivät luvanneet Hannulle kerrallaan kuin puoli tuntia elinaikaa, hänen ex-vaimonsa Sirkka-Liisa Lamminkoski, 52, ja pariskunnan pojat, Kari, 31, ja Ville, 26, päättivät välittömästi lähteä Ähtäristä Kuopioon. Sirkka-Liisan aviomies, agrologi Arto Mähönen, 50, ryhtyi kuskiksi. Hannu oli muuttunut jo niin pahan näköiseksi, että ex-vaimo tunnisti hänet teho-osastolla vain sieraimista.
Sirkka-Liisa Lamminkoski on kuntoutuksen ammattilainen, mutta nykyään hän työskentelee päihdeterapeuttina ja hänellä on oma yritys Ähtärissä. Fysioterapeuttinen tietotaito tai potilasasiamiehen valmiudet eivät ole kuitenkaan kadonneet minnekään. Hän rupesi heti tekemään Hannulle passiivista vuodejumppaa. Sirkka-Liisa käänteli Hannua sekä jutteli ja lauloi hänelle.
– Otimme päivittäin osastolta yhteyttä lapsiin ja lastenlapsiin, Artoon ja Hannun kaikkiin läheisiin, että Hannu kuuli puhelimessa tärkeiden ihmisten ääntä, laulua ja kannustusta. Tajunnan taso alkoi nousta, Sirkka-Liisa kertoo.
Sirkka-Liisa vietti kolme viikkoa Kuopiossa. Arto Mähönen, joka on myös Hannun hyvä ystävä jo vuosien takaa, kannusti vaimoaan jatkamaan ex-puolisonsa hoitamista. Vähitellen sykkeet alkoivat nousta, pulssi kohota ja silmät liikkua. Kolmen viikon kuluttua Hannu siirrettiin neurokirurgiselle osastolle, missä hän vietti kaksi seuraavaa viikkoa.
Alkuun Hannu ei tuntenut Sirkka-Liisaa, mutta sitten muisti alkoi palata. Myös yksittäisiä sanoja ilmaantui, samoin puuropuhetta. Hannu pääsi myös jaloilleen aikaisessa vaiheessa, kiitos kävely- ja tasapainoharjoitteiden. Seuraava rasti oli Jyväskylän Kinkomaan sairaala helmikuussa 2007. Tässä vaiheessa Hannu puhui jo kolmen sanan lauseita, mutta sitten kehitykseen tuli taantuma.
Hannua pidettiin Kinkomaalla huhtikuun alkuun, kunnes Keuruun kaupunki yritti siirtää hänet Keuruun terveyskeskukseen. Sirkka-Liisa ja pojat pistivät hanttiin, sillä heidän mielestään Hannun parhaaksi olisi ollut jatkaa läheisten aloittamaa ja julkista terveydenhuoltoa aktiivisempaa kuntoutusta. Tästä alkoi myös jatkuva paini Keuruun kaupungin vammaispalvelun kanssa, ja omat ottelunsa Sirkka-Liisalla on ollut myös KELA:n suuntaan.
– Hannu sanoi itse, että hänestä olisi Keuruulla tullut mömmökasvi, Sirkka-Liisa nauraa. – Keuruun kaupungin vammaispalvelut ovat tasoltaan noin vuodelta 1800 ennen Kristusta. Olen viranomaisille kuin punainen vaate, ja kummaltakin osapuolelta on mennyt enemmän energiaa tappeluun kuin Hannun hoitoon.
Perhe teki huhtikuussa 2007 kovan ratkaisun, sillä Ville ja hänen psykologiksi valmistuva avovaimonsa päättivät ottaa Hannun kotihoitoon Ähtäriin. Hannulle hankittiin monenlaista terapiaa ja kesä meni hyvin, mutta kun Villen vaimon piti loppukesästä lähteä jatkamaan opintojaan, Hannu jouduttiin siirtämään Keuruulle palvelutalo Punaporttiin. Hän taantui taas selvästi.
Seuraavakin askel oli uskomattoman ennakkoluuloton, sillä Hannulle hankittiin Keuruulta oma asunto. Itsenäiseen asumiseen tuli ympärivuorokautinen kameravalvonta. Äiti ja pojat ovat sopineet, kuka kulloinkin seuraa Hannun elämää. Hän on siis elokuusta 2007 asunut yksinään!
Hannulla oli vaikeita epilepsian kaltaisia kohtauksia, ja kun helmikuussa 2008 sellainen oli erityisen paha, Sirkka-Liisan puoliso Arto Mähönen otti yhteyttä tohtori Matti Toloseen, jolta Arto itse oli saanut aikoinaan kullanarvoisia neuvoja muun muassa verenpaineensa hoidossa. Arto selvitti diagnoosit Toloselle ja kertoi, että Hannu oli kuukautta aiemmin alkanut ottaa Carnosin Fortea ja E-EPAa, jonka jälkeen Hannussa oli havaittu selvää piristymistä. Uusia sanoja oli alkanut ilmaantua ja muutenkin oli menty mukavasti eteenpäin. Näin tohtori Tolonen vastasi:
”Aivohalvauksen jälkitilassa suosittelisin suurempia annoksia kuin purkin kyljessä lukee, ne annoksethan on tarkoitettu täysin terveille. Tässä tapauksessa suositukseni on Sport-Carnosin yksi tabletti aamiaisen kanssa, Carnosin Forte 400 mg yksi tabletti päivällisen kanssa, E-EPA 650 mg kolme kapselia päivässä esimerkiksi aamiaisella, Fosfoseriini yksi kapseli päivässä sekä Foli-B Forte yksi tabletti päivässä.”
– Noihin aikoihin Hannulla oli kamalat määrät synteettisiä lääkkeitä, mutta päätimme jättää ne kaikki pois, Sirkka-Liisa kertoo. – Hoitohenkilökunta on pitänyt meitä aivan pähkähulluina, mutta niin vain kävi, että Hannun verenpaine normalisoitui ja hän alkoi tuottaa entistä enemmän sanoja. Myös yleinen hahmottaminen parani.
– Kun menimme neurologin puheille Jyväskylään ottamaan selvää Hannun mahdollisesta epilepsiasta, kerroimme hänelle Tolosen suosittelemista valmisteista sekä siitä, ettei kohtauksia ole enää ilmennyt niiden aloittamisen jälkeen. Neurologi sanoi, ettei hän suosittele tätä, mutta hän halusi kuitenkin tietää jatkossa, olivatko kohtaukset pysyneet poissa. Hannulla ei muuten todettu epilepsiaa.
Hannu pärjää nykyään läheistensä kehittämällä systeemillä hyvin ja osaa käyttää myös tietokonetta, johon on hankittu lukuohjelma. Oikea käsi ei kuitenkaan pelaa, mutta Hannu pystyy silti huolehtimaan esimerkiksi omasta hygieniastaan, kunhan häntä neuvotaan.
– Hannu on koko ajan paranemaan päin ja kuntoutettavissa. Tavoitteena on, että otamme käyttöön vielä puusorvin ja että saamme myyntiin Hannun tekemiä puuesineitä. Hän pystyy tekemään pelkällä vasemmalla kädellään saman mitä joku toinen kolmella kädellä. Parhaillaan pohdimme hänelle uutta asuntoa.
Teksti:
Kuva:
Kommentit
Oma kommentti