Maarit löysi energiavaransa

Maarit ToikanderMaarit Toikander on joutunut puolivuosisataisen elämänsä aikana kokemaan monenlaisia vastoinkäymisiä, mutta vihdoin ja viimein synkät pilvet ovat poistuneet.

Kouvolalainen Maarit Toikander työskentelee suurtalousalalla ja toimii nykyään hallinnollisissa tehtävissä lähiesimiehenä. Hän aloitti aikoinaan keittiöapulaisena, eteni sitten keittäjäksi ja emännäksi ja päätyi nykyisiin työtehtäviinsä aikuiskoulutuksen kautta. Tällä hetkellä hänen työpaikkansa on terveyskeskuksen keittiössä.

Maarit jäi leskeksi vajaat neljä vuotta sitten. Maaritin puolisoa leikattiin vaikean sairauden johdosta peräti 16 kertaa, ja hän kuoli 67-vuotiaana. Samoihin aikoihin myös Maarit itse oli operoitavana, joten murhetta riitti.

– Minulla on ollut naistentauteja, ja olen vuodesta 1997 joutunut käymään erilaisissa leikkauksissa. Kun miestä ruvettiin operoimaan, en huomannut pitää itsestäni huolta puoleentoista vuoteen. Sairastelin itsekin aika lailla.

– Kun mieheni oli kuollut ja haudattu, olin tosi puhki ja väsynyt, mutta kävin edelleen töissä. Herääminen aamulla tuotti suuria vaikeuksia, sen verran pahasti voimat olivat lopussa. Onneksi tuolloin ystävättäreni, joka toimittaa Kultaheraa, tuli erään sukulaisnaisen kanssa meille kylään. Hän katseli minua hetken ja sanoi, että nyt sinä Maarit tarvitset Kultaheraa.

Maarit kertoo aikoja sitten kuulleensa aineesta ohimennen, mutta ohittaneensa koko jutun, koska terveys oli vielä kohdallaan, tsemppiä ja vauhtia piisasi. Kultaheran juominen ei tullut tuolloin mieleenkään.

– Olin kuitenkin epäilevä Tuomas ja mutisin itsekseni, että mikähän tämäkin juttu nyt oikein on, kun sain ensimmäisen pullollisen, Maarit tunnustaa.

– Perusannoksena on yksi ruokalusikallinen lasilliseen vettä, mutta ystävättäreni suositteli minulle puolta desiä tai muuten vain kunnollista lorautusta.

Miedompi versio ei Maaritille maistunut, ja niinpä hän rupesi naukkailemaan tuhdimpaa annosta. Kului kuukausi ja kului toinenkin, kunnes Maarit alkoi huomata jotakin tapahtuneen.

– Huomasin että heeei, minähän alan olla energisempi ja pirteämpi ja suolikin toimi paremmin kuin aikoihin. Olin saanut ihan uutta puhtia elämään, sillä olin väsynyt sekä henkisesti että fyysisesti, mutta nyt uupumus alkoi kadota. En siltikään tahtonut vielä uskoa ja myöntää, että tämä oli ollut juoman ansiota, mutta pakko se oli vähitellen myöntää.

Seuraavaksi Maarit osti kokonaisen laatikollisen Kultaheraa ja jatkoi sen säännöllistä nauttimista. Ero entiseen muuttui päivä päivältä selvemmäksi ja keho alkoi voida hyvin. Maarit löysi itsestään aivan uutta energiaa ja pirtsakkuutta. Myös kuumat aallot osoittivat laantumisen merkkejä.

– Sitten kävi se tavallinen tarina, eli olin jonkin aikaa ilman, koska en muka ehtinyt hakea sitä. Huomasin hyvin nopeasti, että heti alkoi taas väsyttää, tsemppi katosi eikä keho voinut hyvin. Ihan viikossa tai kahdessa eroa ei vielä huomaa, mutta jos väli venähtää pitemmäksi, sen havaitsee ilman muuta. Mutta kun tauon jälkeen rupeaa taas juomaan sitä, voimat ja energiat alkavat taas jyllätä. Nykyään kaadan lasin pohjalle Kultaheraa ehkä parin ruokalusikallisen verran.

Maarit ei oikein osaa kuvailla, miltä juoma maistuu, mutta päällimmäiseksi hänen suuhunsa jää jonkinlainen makeuden tunne. Hän on itsekin siitä hiukan ihmeissään, sillä tavallaan juoma ei maistu juuri millekään. Väriltään se on punertavaa.

– Jos halutaan tiivistää, mitä Kultahera on antanut minulle, niin se on tuonut mukanaan hyvää oloa ja uusia voimia. Aiemmin en jaksanut keskittyä asioihin yhtä hyvin kuin nyt. Toisinaan tuntui, että sellaiset perusjututkin kuin johonkin lähteminen tuottivat suuria vaikeuksia.

Maarit alkaa vähitellen voittaa suuren surunsa ja jatkaa elämäänsä. Sitä toivoi myös hänen edesmennyt miehensä.

– Hän sanoi aina, että ei saa surra liikaa, pitää vain tarttua elämään kiinni. Ei saa pysähtyä eikä jumittua.

– Nyt minulla ei ole isompia terveysmurheita, ihan vain normaaleja tähän ikään kuuluvia kolotuksia. Välillä kuljen posket punaisina, mikä sekin kuuluu tähän ikään, Maarit nauraa.

Tarkempia tietoja Maarit Toikanderin käyttämästä valmisteesta on www.kultahera.fi -nettisivulla. Tuotetta myydään luontaistuotekaupoissa.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Seppo J.J. Sirkka

Terveys-Hymy 9-09

Teksti:Mandox
Avainsanat: elinvoima, energia, herajuoma, stressi, suru

Kommentit

Oma kommentti