Maissin hyvät ja huonot puolet

Tunnettu ravitsemustutkija Christer Sundqvist on listannut maissin hyvät ja huonot puolet.

Hyviä puolia on paljon: se antaa nälkäiselle nopeasti energiaa, sillä se sisältää runsaasti tärkkelystä ja nopean satonsa ansiosta sen uskotaan aikoinaan pelastaneen Amerikan alkuasukkaiden hengen.

Maissi on maatalouskemistien unelmakasvi, sillä sen reagoi hyvin keinolannoitteisiin. Maissi on myös uskomattoman monipuolinen kasvi, sillä siitä saa ruuan lisäksi maalia, paperituotteita, kosmetiikkaa, autonrenkaita, muoveja, tekstiilejä ja peräti räjähteitä. Maissi myös lihottaa nopeasti siat ja lihakarjan ja myös ne lehmät on ruokittu maissilla, joiden lihasta valmistetaan kuuluja T-luupihvejä. Maissin sisältämä tärkkelys tekee lehmien lihasta erityisen rasvaisia.

Sundqvist näkee maississa myös paljon pahaa. Se saattaa olla amerikkalaisten vakavan lihavuusongelman syy, se voi olla vakava terveys- ja ympäristöuhka, sillä sen viljely pilaa pohjavedet. Maissista valmistetaan epäterveellistä tärkkelystä, jota upotetaan suurina määrinä roskaruokaan ja virvoitusjuomiin, jolloin ihmiset totutetaan makeaan ruokaan. Maissihiutaleet vievät tilaa paljon terveellisemmiltä ruokavaihtoehdoilta kuten moniviljapuurolta. Kaiken kaikkiaan maissiin ei voi olla USA:ssa koko ajan törmäämättä: kalkkunat, siat, lampaat ja jopa kalat syövät jenkeissä maissia. Lohenkasvattajat ovat tehneet kaloista kasvissyöjiä, mistä ei taatusti hyvä seuraa.
Kolmannes Amerikan maissisadosta uppoaa lehmien suihin, mutta maissi on lehmienkin ravinnoksi sen verran epäluonnollista, että niiden ruuansulatusta on käsiteltävä antibiooteilla, jotta lehmät ylipäänsä saadaan syömään sitä. Vaikka toinen puoli maailmasta kituu nälänhädän kourissa, USA:ssa valmistetaan maissista polttoainetta, koska bensiini on jenkkien mielestä jo liian kallista. Siirtogeeninen maissi on aiheuttanut pahoja konflikteja ja geenimanipuloitua maissia ollaan väkisin tuomassa USA:sta myös Euroopan markkinoille. Maissi on myös perinteisesti saanut USA:ssa valtavat maataloustukiaiset. Markkina- ja mainoskoneisto on lisäksi pitänyt huolta siitä, että ihmiset on totutettu maissista tehtyjen juomien ja ruokien suurkuluttajiksi: Coca-Cola pullistui kahden litran maksipulloiksi ja maissilastupussi paisui 250 grammasta kilon jättipussiksi.

Teksti: Hymy
Avainsanat: maissi

Kommentit

Oma kommentti