Mäkikuismavalmiste vei masennuksen

Maailma alkoi kaatua syksyllä 2014 Piia Kalliomäen päälle. Kotihuolet painoivat mielen maahan.

Piia Kalliomäen, 42, hyvä ystävätär ja nuoremman pojan kummitäti ehdotti mäkikuismavalmistetta masennuksen torjumiseksi.

– Olen aina ollut hyvin epäileväinen näissä asioissa, mutta nyt päätin kokeilla, Piia toteaa.

– Enkä ole kokeiluani katunut! hän hihkuu.

Piia Kalliomäki on ammatiltaan freelance-toimittaja ja sisustussuunnittelija. Hän on myös kirjoittanut kirjan. 
 
Piia on alun perin kotoisin Kajaanista ja valmistui ammattiinsa vaatetusalalta Kuopiosta. Työt veivät aikoinaan pääkaupunkiseudulle.

Aviomies on ammatiltaan AD, joten pariskunnalla on yhteistä myös työkuvioiden kautta. Heillä on kaksi reipasta poikaa, 11- ja kuusivuotiaat.

Masennus alkoi

Piia on ollut koko ikänsä terve, ei ole edes allergioita. Syksyllä 2014 tuttu ja turvallinen maailma alkoi kuitenkin kaatua niskaan.

– Elämässä oli tosi vaikea vaihe, hän muistelee.

Monia asioita kasaantui lyhyen ajan sisällä, jotka laukaisivat masennuksen.

– Parin vuoden aikana sattui ja tapahtui paljon isoja asioita. Olimme ensinnäkin rakentamassa omakotitaloa Helsingin Maunulaan, ja ponnistukset olivat valtavan suuria sekä taloudellisesti että henkisesti. 

Samaan aikaan myös perheessä alkoi tapahtua, sillä mieheni äiti kuoli yllättäen ja myös oma äitini oli kotonaan sairaana ja hyvin huonossa kunnossa.

Piia ei halunnut mennä lääkäriin kuin viimeisenä keinona.

– Kun kaikki tämä tuli yhtäaikaa, alkoi tuntua siltä, etten pääse tästä yli. Mieli meni maahan ja masennuin. Yritin viimeiseen saakka taistella, etten menisi lääkäriin, sillä en halunnut kovia masennuslääkkeitä, joihin jää helposti koukkuun. Olin varmasti tosi hankala, vaikea ja rasittava, mutta onneksi hyvä ystävättäreni ja meidän nuoremman poikamme kummitäti tuli apuun.

Ei aiheuta 
riippuvuutta

Hän suositteli Hyperiforce Nova -mäkikuismatuotetta.

– Marssin apteekkiin ja ostin sitä. Söin ihan ohjeiden mukaan, ja aika nopeasti huomasin käännettä parempaan, vaikka oli synkkä syksy ja alkutalvi, ei päivänvaloa eikä maassa ollut edes lunta. Tämän valmisteen syöminen oli minulle tosi iso juttu, sillä en suostu syömään edes päänsärkylääkkeitä. Onneksi ystävättäreni sai kuitenkin puhuttua minut ympäri. Söin Hyperiforce Novaa pari purkkia ja kun oloni tasaantui, en tarvinnut sitä enää. Pystyin itse lopettamaan enkä jäänyt siihen kiinni. Elämä ja asiat alkoivat sujua, vaikka sukulaiset olivat edelleen yhtä vanhoja ja sairaita.

Masennus on nyt mennyttä elämää ja elämä vaikuttaa taas valoisalta.

– En sitten osaa sanoa, mikä oli plasebon osuus, mutta lopputulos ratkaisee! Minua tämä tuote kyllä auttoi, enhän muuten olisi jatkanut sen syömistä. Jotain siinä tapahtui. Nyt ei enää masennuksesta ole tietoakaan, aurinko paistaa ja mieli on positiivinen. Mutta nytpä tiedän, että jos mieli joskus vielä menee maahan, tästä valmisteesta saa avun.

– Kyllä kyseessä on ihan puhdas selviämistarina. Olen todella onnellinen, ettei minun täytynyt turvautua koviin masennuslääkkeisiin.

Lievän masennuksen hoitoon

Piia Kalliomäen käyttämä Vogelin Hyperiforce Nova on valmistettu tuoreesta mäkikuismasta. Sitä voi käyttää lievän masennuksen hoitoon kun olo on alakuloinen, masentunut, levoton, ärtynyt, hermostunut eikä mikään huvita. Sitä voi käyttää työuupumumuksesta, stressistä ja vaihdevuosista johtuvaan alakuloon ja kaamosmasennukseen. 

Hyperiforce Novaa ei kuitenkaan ole syytä käyttää, jos on allerginen (yliherkkä) mäkikuismalle tai jollekin valmisteen muulle aineelle, soijalle tai maapähkinälle, jos on raskaana tai imettää tai on valoherkkä.

Erityistä varovaisuutta on syytä noudattaa, jos maksan tai munuaisten toiminta on heikentynyt. Lääkärin kanssa kannattaa keskustella ennen valmisteen käytön aloittamista myös silloin, jos on menossa leikkaukseen. Pakkausseloste on syytä lukea ennen käytön aloittamista.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Mikko Hannula

Terveys-Hymy 3-2016

Teksti: Hymy
Avainsanat: mäkikuisma, masennus

Kommentit

Oma kommentti