Marika sai helpotusta couperosaan ja maksaläiskiin

Sairaanhoitaja Marika Ryhänen on kärsinyt nenän seudun couperosasta koko aikuisikänsä. – Ihan ensimmäisen kerran kuulin sianpuolukasta mummoltani jo kymmenen vuotta sitten.

Jyväskylässä asuva Marika Ryhänen, 44, työskentelee sairaanhoitajana kotikaupunkinsa Keski-Suomen keskussairaalassa kliinisen fysiologian ja neurofysiologian yksikössä.

Hän ei ole vaikuttanut sairaanhoitajana koko ikäänsä, sillä Marika on työskennellyt eri yrityksissä ja hyvin erilaisissa hommissa. Marika on ollut töissä muun muassa sisarensa ravintoloissa ja luomukaupoissa, ja aikoinaan hän työskenteli myös parturikampaajana. Sairaanhoitajan töitä hän on tehnyt vuosien varrella pätkittäin, mutta nyt tuorein rupeama on kestänyt jo viisi vuotta.

Marika on kolmen alle kymmenvuotiaan lapsen äiti. Tytär täyttää kuusi, ja pojat ovat seitsemän ja yhdeksän, joten menoa ja meininkiä kotona riittää. Kun äidillä on kotona kolme alakouluikäistä lasta, muita harrastuksia ei liiemmin tarvita.

– Heissä on harrastusta ihan tarpeeksi, Marika nauraa.

Pientä kiusaa

Mutta jos aikaa liikenee, Marika käy kuntosalilla ja tekee ihan peruslenkkeilyä, kävelyä ja myös jumppaa.

– Nyt oli niin kiire talvi, etten ehtinyt edes hiihtämään!

Marikaa on kuitenkin kiusannut nenän seudun couperosaiho koko aikuisiän ajan. Erityisesti kesäisin ja auringosta johtuen se on kukoistanut turhankin voimakkaasti.

– Sitä on ollut nenän pielessä ja nenän varressa. Talvisin tulee käytettyä meikkiä, kun taas kesällä ei viitsisi niin peitellä naamaa. Olen yrittänyt suojella kasvojani auringon ohella myös tuulelta ja pakkaselta.

– Yhden kerran olen käynyt couperosan takia kosmetologilla, jolloin mikroneulauksella yritettiin saada jälkiä katoamaan. Niin paha ongelma se ei kuitenkaan ole ollut, että olisin mennyt ihotautilääkärin puheille.

Mummo testasi

Marika kokeili Detrian arbutiinisarjaa ensimmäisen kerran viime kesänä. Sisko vinkkasi, mutta Marika oli toki kuullut arbutiinin pohjana olevasta sianpuolukasta jo ennenkin.

– Kuulin siitä mummolta joskus kymmenen vuotta sitten. Hän on nyt jo 85-vuotias, ja oli pirteimmillään varsinainen yrttimummo. Hän asui Iisalmessa maalla.

Mummo oli käynyt Lapissa ja kerännyt sieltä sianpuolukan varpuja ja tehnyt niiden varsista pikkuisia vihtoja.

– Hän laittoi ne yöksi likoamaan sadevesisankoon, ja tällä vedellä hän pesi jalkansa, kun lopetti kasvimaalla päivittäiset työnsä. Mummo huomasi, että nilkkoja ja sääriä vaivannut ihottuma alkoi parantua.
Tämän jälkeen mummo selvitti, mikä oli tuo sianpuolukan sisältämä ihmeaine.

– Sen jälkeen saimme aika monta luentoa arbutiinista.

Mitä ihmettä?

Detrian arbutiinisarjaa Marika alkoi kokeilla siskonsa kehotuksesta. Hän ryhtyi torjumaan sekä couperosaa että maksaläiskiä, joita oli alkanut ilmaantua poskipäihin viiden viime kesän aikana. Auringosta johtuvaa sekin.

– Minulla oli käytössäni koko neljän tuotteen sarja, ja täytyy tunnustaa, että varsinkin seerumi on lempituotteeni. Seerumi teki sen, ettei enää tarvinnut meikeillä peitellä maksaläiskiä ja couperosaa ollenkaan samalla tavalla kuin aikaisemmin.

Iho oli kesällä paljon paremman näköinen kuin ennen, ja sisko kysyikin monta kertaa, mitä ihmettä Marika oli tehnyt.

– Oli pakko muistuttaa häntä, että hän itse oli suositellut minulle Detrian arbutiinisarjaa.

Marika sanoo, että seerumi peittää yhtä hyvin sekä couperosaa että maksaläiskiä. Se on tasoittanut molempia.

– Viime kesän jälkeen olen ostanut muutaman kerran yövoidetta, mutta nyt kesän tullen aion käyttää taas seerumia. Voin ihan omien kokemusteni perusteella suositella tätä sarjaa, jos kärsii couperosasta tai maksaläiskistä.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuvat Virpi Piippo

Terveys-Hymy 5-2015

Teksti:Detria
Avainsanat: couperosa, maksaläiskä

Kommentit

Oma kommentti