Marjan paino putosi 14 kiloa

Marja KievMarja Kaiv on pienentynyt puolessatoista vuodessa kunnioitettavat 14 kiloa. Hän voi muutenkin erinomaisesti ja on täynnä energiaa. Kaikki on emäsjauheen ansiota.

Vantaalaisen Marja Kaivin, 64, erikoinen sukunimi viittaa vahvasti Suomenlahden toiselle puolelle, ja näin totta vie onkin. Marjan aviomies on nimittäin virolainen toimittaja Toomas Kaiv, 65. Pariskunta on tavannut aikoinaan Tallinnassa ja naimisiin mentiin jo 19 vuotta sitten. Kaksikko asustelee Vantaan Martinlaaksossa yhdessä yhdeksänvuotiaan yorkshirenterrieri Fifin kanssa.

Marja on toista kertaa naimisissa. Hänellä on ensimmäisestä avioliitosta kaksi tytärtä, joilla on jo yhteensä kuusi lasta. Vanhin on 15-vuotias, nuorin kuusivuotias ja porukkaan mahtuvat yhdet 13-vuotiaat kaksosetkin. Tyttöjä on kaksi ja poikia neljä.

Marja on ollut työelämässä viimeksi lähes kahdeksan vuotta sitten. Hän ehti työskennellä asiakaspalvelutehtävissä peräti 39 vuoden ajan. Viimeisestä työpaikastaan hänet niin sanotusti vapautettiin tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Hän sai kesälomansa aikana tiedon, ettei häntä enää tarvittu.

Onneksi Toomas jäi samaan aikaan eläkkeelle, joten pariskunnasta on ollut toisilleen koko ajan seuraa.

Marja on koko ikänsä syönyt luontaistuotteita ja niinpä hän on täysin terve. Mitään lääkitystä ei ole.

– Luin Terveys-Hymystä 1/2008 pH-balance -emäsjauheesta, mutta rupesin kokeilemaan ja käyttämään sitä vasta saman vuoden huhtikuussa. Olen siitä lähtien ottanut sitä jatkuvasti eli jo kahden ja puolen vuoden ajan. Laitan sitä joka aamu teelusikallisen isoon lasiin vettä ja odotan puolisen tuntia, ennen kuin syön Nalle-aamupuuroni ja juon aamukahvin. Puolen tunnin odottelu ei ole yhtään hankalaa, sillä juttelen sen ajan keittiössä mieheni kanssa.

Marja suorastaan säteilee tyytyväisyyttä ja puhkuu energiaa.

– Se on tehnyt tosi energisen olon. Olen laihtunut 14 kiloa ja olen nykyään tosi luikku ihminen, hän nauraa.

– Paino on pysynyt tällaisenaan jo vuoden päivät, olen ehkä jonkin verran muuttanut myös elämäntapojani. Teen melkein joka päivä kävelylenkin ja kävelen tietysti paljon Fifin kanssa.

Hiljattain Marja aloitti myös zumban.

– Jaksan nyt tosi paljon kaikenlaista ja olo on ihan toisenlainen kuin vielä muutama vuosi sitten, kun syödä mussutin suruuni töitten loppumisen vuoksi.

– Olen tullut ihan riippuvaiseksi emäsjauheesta. Minun on pakko saada sitä joka aamu. Nykyään ei ole enää samalla lailla nälkäkään. Olen jättänyt ruokavaliostani lähinnä leipiä pois. Ennen söin leipää aamulla kahvin kanssa, mutta nyt minä syön puuroa. Mies on tosi hyvä ruuanlaittaja ja syön hänen ruokiaan mielelläni. Muuten olen kaikkiruokainen, mutta sieniin en suostu koskemaan.

Marja Kaiv suosittelee pH-balance -jauhetta kaikille niille, jotka haluavat hyvän ja energisen olon.

– Ilman muuta se on myös laihtumiseni takana. Sen myötä tekee mieli syödä terveellisemmin ja haluaa myös ruveta liikkumaan. Ja kun laihtuu, tulee kaikin puolin parempi olo.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 10-10

Teksti:Vitacom
Avainsanat: emäsjauhe, laihdutus, painonpudotus

Kommentit

Oma kommentti