Masennus on uusi kansantauti

Suomalaisten kansantautien pitkään listaan on ilmestynyt uusi, masennukseksi kutsuttu sairaus.

Arviolta joka viides suomalainen sairastuu masennukseen. Siitä kärsii jo noin 200 000 ihmistä, joista osa on kokonaan työkyvyttöminä sairauseläkkeellä ja osa pitkäaikaisella sairauslomalla. Masennus sairastuttaa useimmiten naisen, joita on sairastuneiden joukossa kaksi kertaa enemmän kuin miehiä. Masennus on yleistä myös ikääntyvillä, yksin elävillä ihmisillä, joilla sosiaaliset kontaktit ovat vähentyneet.

Masennus on yleistynyt sellaisella vauhdilla, että voisi kuvitella sen tarttuvan jo ihmisestä toiseen pisaratartunnalla flunssien ja muiden nuhatautien tavoin. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään nopeasti ohimenevä vaiva,  joka hoituisi pelkällä levolla ja asperiinilla. Masennus on pitkäkestoinen ja helposti uusituva vakava sairaus, jonka kehittymisen taustalla on monia eri tekijöitä.

Ruokavalion ja ravintoaineiden vaikutusta masennuksen syntyyn ja sen ehkäisyyn on tutkittu ulkomailla jo vuosikausia. Niiden välistä syy- ja seurausyhteyttä on vihdoinkin alettu selvittää myös Suomessa. On nimittäin todettu, että masentuneiden ihmisten ruokavalio on muita heikompaa ja että se sisältää vähemmän aivoille tärkeitä ravintoaineita.

Nyt tiedetään, että jos haluaa torjua masennusta, on syötävä runsaasti erilaisia hedelmiä, marjoja ja muita kasviksia ja vähemmän sokeripitoisia herkkuja, makkaroita ja lihavalmisteita sekä vaaleita viljatuotteita ja valmisruokia. Hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että syö joka päivä vähintään viisi oman nyrkin kokoista annosta sekä viittä eri väriä kasvikunnan tuotteita.

Tällainen cocktail on helppo kasata myös pelkästään kotimaisista tuotteista. Eri väriset kasvikunnan tuotteet ovat kaikkein parhaita antioksidanttien lähteitä. Antioksidantit ovat kasveissa esiintyviä vitamiineja, hivenaineita ja fenolisia yhdisteitä, jotka pitävät aivosolut toimintakunnossa estämällä niiden kalvorakenteiden sisältämien omegarasvojen pilaantumista.

Kasveista saa myös folaattia. Folaatti eli foolihappo on yksi B-ryhmän vitamiineista, joka suojaa masennukselta. Sen niukka saanti voi jopa kaksinkertaistaa masennusriskin. Folaattia saa paitsi kasveista myös erilaisista B-vitamiinivalmisteista ja muista ravintolisistä kuten verisuoniterveyttä edistävästä ja suonten kalkkeutumista vähentävästä Hyvän Olon Arginiini-K2 valmisteesta tai Hyvän Olon Punariisistä, joka normalisoi kohonneita kolesteroarvoja.

Myös kalalla on merkittävä tehtävä masennuksen torjunnassa ja sen hoidossa. Varsinkin rasvainen kala tai vaihtoehtoisesti kalaöjyä sisältävät ravintolisät ovat suositeltavia masennuksen ehkäisyssä ja hoidossa. Rasvaisella kalalla tarkoitetaan kirjolohta ja lohta, makrillia, silliä, silakkaa, siikaa ja muikkua. Niitä tulisi syödä vaihdellen useita kertoja viikossa. Ne sisältävät eniten vain kaloissa olevia aivoille tärkeitä omega-3 rasvoja, EPA:a ja DHA:ta. Esimerkiksi naisilla synnytyksen jälkeen ilmenevää masennusta pidetään kalaöljyn sisältämien omega-3 rasvojen, varsinkin DHA:n puutteen aiheuttamana.

Odotus- ja imetysaikana äidin aivokudoksen sisältämää omega-3-rasvaa tarvitaan sikiön ja vauvan kehitykseen ja kasvuun. Koska molempien aivot tarvitsevat kehittyäkseen ja toimiakseen normaalisti paljon omega-3-rasvoja, äidin aivosolut lopettavat toimimasta normaalisti aivosolujen kalvorakenteen rikkoutuessa ja aivosolujen tiedonvälityskyvyn heiketessä omegoiden puutteesta, ellei äiti syö riittävästi rasvaista kalaa tai käytä kalaöljyä sisältäviä ravintolisiä.

Tällöin alkaa ilmetä masennusta, argressiota, ahdistusta, unettomuutta, paniikkihäiriöitä, vihaa ja jopa bipolaarisia käytöshäiriöitä. Nämä oireet ovat tuttuja masennukseen sairastuneille. Omegat-3-6-7-9 on kalaöljyvalmiste, joka sisältää myös siementen sisältämää omega-3-rasvaa sekä monia muita omega-rasvoja ja jota voidaan suositella kaikille elämän eri vaiheissa.

Masennukseen sairastuneilla esiintyy usein myös erilaisia kipuja enemmän kuin terveillä. Tämä johtuu siitä, että mielihyvää tuottavien välittäjäaineiden kuten serotoniin tuotanto ja määrä aivoissa on laskenut, mikä heikentää elimistön kipukynnystä eli kykyä säädellä kiputuntemuksia normaalilla tavalla. Siksi jopa kolmasosalla masentuneista on erilaisia nivel-, lihas-, vatsa- ja selkäsärkyjä alakulon, apatian, kroonisen väsymyksen ja depression ohella.

Naisilla näitä epämääräisiä ja nukkumista häiritseviä kipuja, jotka vaihtavat mielivaltaisesti paikkaa ja joille ei löydy syytä, kutsutaan yleisesti fibromyalgiaksi. Serotoniinin tuotantoon on kuitenkin mahdollista vaikuttaa myös ravinnon avulla, sillä serotoniinia muodostuu tryprotofaani-nimisestä aminohaposta, jota saa ravinnon sisältämistä proteiineista. Tryptofaani on tärkeä ravintoaine myös siksi, että sitä tarvitaan pimeähormonin eli melatoniin muodostukseen.

Tryptofaanin parhaat ravintolähteet ovat erilaiset proteiini- ja soijavalmisteet, spiruliinalevä, kananmuna, kurpitsansiemen ja maitotuotteet. Niitä on hyvä käyttää vaihdellen päivittäin aterioita rikastuttamassa.

Teksti:Via Naturale
Avainsanat: masennus, ruokavalio

Kommentit

Oma kommentti