Melatoniini vei jet lagin

Sari Louko tekee vuosittain kaksi pitkää mannertenvälistä lentoa, ja vuorokausi- ja unirytmit joutuvat silloin mennen tullen koville. – Kokeilin viime kesänä melatoniinia ensimmäisen kerran aikaerorasitukseen, ja se toimi heti, Sari iloitsee.

Lahtelainen tanssinopettaja ja teatterikoreografi Sari Louko, 47, on alun perin syntyjään Lappeenrannasta, mutta on tässä välillä asunut myös Lontoossa, missä hän kävi hankkimassa myös alan koulutuksen.

Pelkästään L-kirjaimella alkavia paikkoja siis, jonka Sari itsekin on huomannut. Seuraavaksi hän ei kuitenkaan ole aikeissa muuttaa Lohtajalle tai Läyliäisiin.

– Olen free lancer ja teen sekä opetustyötä että koreografioita. Omaa yritystä ei ole. Koskaan en ole nauttinut sellaisesta kuin palkallisesta kesälomasta, hän naurahtaa.

– En siis tiedä, mitä se on.

Sari on siviilisäädyltään sinkku eikä hänellä ole lapsia. Suurempia terveysongelmia ei ole, vaikka hän tätä juttua tehdessä olikin kuuden viikon sairauslomalla.

– Vasenta olkapäätä vähän fiksattiin. Siinä oli varmaan jotain kulumaa. Avattiin kiinnikkeitä ja avarrettiin. Onneksi olen oikeakätinen. Kun sairausloma on näin pitkä, aika ei tahdo kulua millään, kun on koko ikänsä tottunut tekemään kaikenlaista.

Lento sekoittaa rytmin

Sarilla ei ole mitään reseptilääkitystä ja hän sanookin syöneensä elämänsä aikana mahdollisimman vähän lääkkeitä. Hän uskoo enemmänkin luontaistuotteisiin.

– Olen periaatteessa oikein hyvä nukkuja enkä ole koskaan kärsinyt unettomuudesta. Saan aina helposti unen päästä kiinni. Mutta unirytmi menee kuitenkin aina sekaisin, kun teen pitkän lennon mantereelta toiselle. Aikaerorasitus eli jet lag on aina ollut riesana. Vietin nytkin viime kesänä ystäväni luona Kanadassa viisi ja puoli viikkoa, jona aikana unirytmi ehtii kääntyä ihan päälaelleen. Kun eräs ystäväni kuuli tulossa olevasta Toronton matkastani, hän suositteli minulle melatoniinia.
Sari oli toki kuullut melatoniinista ja jotkut ystävät käyttivätkin sitä, mutta itse hän ei ollut aikaisemmin kokeillut.

– Olin heti valmis, sillä haluan aina testata kaikkea uutta. Kerran tein sellaisen hölmön tempun, että menin heti matkaa seuraavana aamuna yhdeksältä opettamaan. Vasta kolmen maissa iltapäivällä ravistelin itseni kunnolla hereille tyyliin ”hei haloo, missä mä oon”, ja vasta silloin aloin tajuta, että olin juuri tullut Torontosta.

Toimi heti kerralla

Kun Sari nyt elokuun alussa saapui taas kerran Torontosta Lahteen, hän rantautui kotiinsa torstaina iltakuuden maissa. Koska edellinen yö oli jäänyt kokonaan väliin, unen saamisessa ei torstai-iltana ollut vaikeuksia.

– Mutta sitten tuli perjantai. Olin aamulla äärettömän väsynyt enkä olisi millään jaksanut nousta ylös. Meni varmaan yli puolenpäivän ennen kuin pääsin jalkeille. Siitähän se kierre olisi sitten lähtenyt, mutta kun otin perjantai-iltana viisi milligrammaa Bioteekin Uniaa, niin uni tuli heti ja mukavasti.

– Heräsin lauantaiaamuna joskus kymmenen, yhdentoista maissa ja olo oli edelleen vähän pökkyräinen, mutta olin kuitenkin saanut unirytmin kerralla kuntoon. Nyt en jäänyt viikoksi öisin kukkumaan.

Kolmannen päivän jälkeen Sarin olo oli jo ihan normaali.

– Ainakin minulla melatoniini toimi jo heti ensimmäisellä kerralla. Seuraava pitempi reissu on ehkä joulun maissa tai sitten vasta ensi keväänä, mutta ainakin ensi kesänä menen taas Torontoon. Hyvää ystävää on kiva käydä moikkaamassa.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Miguel Vera

Terveys-Hymy 11-13

Teksti:Bioteekki
Avainsanat: aikaero, jet lag, melatoniini, uni

Kommentit

Lentoemon kannattaisi katsoa melatoniinin hintatasoa ulkomailla ja jättää bioteekit ostamatta…tai tilaa iherbistä 1mg vahvuisia huom. Ei siis vahvempia ettei jää tulliin!

Oma kommentti