Melkein joka toisella herkkä vatsa

Vatsan hyvinvointi 2013 -tutkimuksen mukaan 45 prosenttia suomalaisista kokee, että heillä on herkkä vatsa.

Lähes kaksi kolmesta on kärsinyt vatsaoireista vähintään viiden vuoden ajan. Käsite herkkä vatsa tarkoittaa tilannetta, jossa vatsa oireilee, joko synnynnäisestä taipumuksesta tai elämäntavoista johtuen.

Herkän vatsan oireita on ajoittain kaikilla, mutta lääkäriin kannattaa hakeutua silloin, jos vatsan oireilu tuntuu tavallisesta poikkeavalta. Vatsan oireita tutkivan lääkärin ensimmäisenä tavoitteena on poissulkea vakavammat vatsa- ja suolistovaivat. Verikokeilla pystytään sulkemaan pois anemia, laktoosi-intoleranssi sekä keliakia. Laboratoriotutkimuksilla sekä tarvittaessa paksusuolen tähystyksellä pystytään varmistamaan, että oireet eivät johdu kasvaimesta tai muusta vakavasta sairaudesta.

Herkän vatsan oireiden eli toiminnallisten vatsavaivojen selvittäminen ja hoito on yksilökohtaista. Lääkäri kartoittaa yhdessä potilaan kanssa elintavat, jotka voivat aiheuttaa oireita ja antaa esimerkiksi ruokavalio-ohjeita, joilla oireita pystytään lievittämään. Useimmiten jo elintapamuutoksilla oireita pystytään lievittämään huomattavasti.

Teksti: Hymy
Avainsanat: herkkä vatsa, vatsa

Kommentit

Oma kommentti