Kohtalo on koetellut Heikki Juntusta ankaralla kädellä: hän loukkaantui vaikeasti 17-vuotiaana 1975 ja perheen ensimmäiset lapset, kaksospojat, menehtyivät vain vuorokauden ikäisinä 1992.
– Poikien kuolemasta seurasi pitkäaikainen syvä suru ja masennus, mutta nykyään elämä taas hymyilee, Heikki toteaa tyytyväisenä.
Iisalmelaisella Heikki Juntusella, 48, oli ollut moottoripyöräkortti vain viikon, kun hän päätti eräänä kauniina toukokuisena kevätaamuna katsoa, mitä 125-kuutioisesta pyörästä lähtee. Hän painoi kaasun pohjaan suoralla ja sai kiihdytettyä ajokkinsa noin 120 kilometrin nopeuteen, kunnes hän osui tiellä olleeseen routamonttuun. Seurasi 28 metrin ilmalento, jonka jälkeen Heikin maailma pimeni kuukaudeksi.
– Tulin pää edellä maahan. Niskanikama murtui ja sain neliraajahalvauksen sekä aivovamman. Kun heräsin kuukauden kuluttua teholta, sain huomata, että raajani olivat halvaantuneet. Olin alkuun pyörätuolissa, mutta kun minua ruvettiin pikku hiljaa kuntouttamaan, aloin toipua ja pääsin jo loppukesästä omin jaloin kävelemään. Paranin liikkumiseni puolesta täysin, mutta aivovamma jäi.
Heikki nimittää toipumistaan Taivaan Isän ihmeeksi. Hän kertoo, että hänen puolestaan rukoiltiin paljon. Vuonna 1981 hän tuli uskoon, mistä hän sai runsaasti lisävoimia.
– Lähdin onnettomuuden jälkeen opiskelemaan ja valmistuin seurakuntamestariksi. Vaimoni Kirsi löytyi Kerimäeltä raamattupiiristä. Hän on ammatiltaan ravitsemusteknikko ja työskentelee kokkina. Meillä on elossa kaksi lasta, 11-vuotias poika ja 13-vuotias tyttö.
Vaikka Heikki kertookin onnettomuuden jättäneen häneen pysyvän aivovamman, sitä ei huomaa mitenkään. Juttu luistaa, huumori pelaa ja mies on hyvin skarppi ja hoksaavainen.
– Aivovamma on kuitenkin olemassa, hän toteaa. – Se vaikuttaa ongelmia lähinnä keskittymiskykyyn ja väsyn hyvin helposti. Puhtia riittää noin neljäksi tunniksi päivittäin. Stressi ei sovi minulle ollenkaan ja olen myös hyvin herkkä kaikille lääkkeille.
Heikki teki päivätyönsä autonasentajana ja elektroniikka-asentajana, mutta sitten hänen oli vammojensa takia jäätävä eläkkeelle. Eläkepäätöksen odottelussa kului kuitenkin peräti seitsemän vuotta. Seurakuntamestarin töissä hän on ollut Iisalmen seurakunnassa vain vapaaehtoisena.
Vaikeassa liikenneonnettomuudessa olisi luullut olevan yhdelle miehelle aivan riittämiin, mutta kohtalo katsoi parhaimmaksi koetella Heikkiä kovalla kädellä vielä uudestaan.
– Ensimmäiset lapsemme, kaksospojat, kuolivat vain yhden vuorokauden ikäisinä, Heikki sanoo hiljaa. – Jos he eläisivät, he olisivat nyt 14-vuotiaita. Poikien kuolema aiheutti hirveän suuren surun ja masennuksen, jonka takia jouduin menemään lääkärille. Hän määräsi minulle masennukseen tarkoitettuja serotoniini- eli ns. SSRI-lääkkeitä, joita ei pitäisi koskaan kirjoittaa aivovammaisille. Lääkitys aiheutti minulle sanoin kuvaamattomia vaikeuksia: kroonista unettomuutta, jäsenten jäykistymistä ja suorastaan psykedeelisiä oireita. Minulla ei tätä ennen ollut minkäänlaista lääkitystä. Tilanteeni meni ojasta allikkoon.
Näin kului monta vuotta, kunnes Heikki löysi tohtori Matti Tolosen www.biovita.fi -sivut.
– Innostuin Tolosen tekstistä ja erityisesti mieleeni jäi, kun hän kirjoitti, ettei aivojen serotoniinin puutetta voi korvata synteettisillä lääkkeillä vaan että ihmisen oma elimistö pystyy valmistamaan sitä ravintoaineista EPA-kalaöljyn avulla. Päätin testata tämän jutun ja rupesin ottamaan päivittäin yhden 500 mg kapselin E-EPAa ja kaksi 400 mg tablettia Carnosinia. Samoihin aikoihin menin lääkärin puheille ja sovin hänen kanssaan, että rupeamme vähitellen ajamaan alas psyyken lääkitystäni. Lääkäri oli aivan samaa mieltä kanssani, että lääkityksestä on syytä luopua kokonaan. Meni varmaan pari vuotta, kunnes ne saatiin täysin riisuttua. Söin koko tämän ajan lääkärin tieten E-EPAa ja karnosiinia.
Yksi serotoniinilääke loppui jo yli vuosi sitten ja viimeinenkin neljä, viisi kuukautta sitten.
– Yöstä tuli päivä, Heikki toteaa lyhyesti. – Elämäni on nyt aivan erilaista kuin ennen.
– Minulla on joitakin elämää rakentavia virstanpylväitä. Hyvin tärkeää on liikunta ja niinpä teen viiden kilometrin sauvakävelylenkin joka päivä. Hyvin tärkeää on oma perhe ja muidenkin ihmissuhteiden hoitaminen. Seurakuntamestarina voin sanoa myös sen, että seurakunnasta löytyy apua, vaikka suru olisi kuinka suuri. Mekin saimme oman surumme keskellä valtavasti apua omasta seurakunnastamme.
Vaikka Heikki on ollut jo yli 20 vuotta eläkkeellä, hän vaikuttaa edelleen Iisalmen seurakunnassa, mutta vapaaehtoistyössä. Ja vanhoja kuvioita on mukana muutenkin.
– Onnettomuuden jälkeen meni varmaan toista vuotta, ennen kuin uskalsin seuraavan kerran nousta moottoripyörän selkään, hän nauraa. – Minulla on sen jälkeen ollut varmaan 20 pyörää, eikä mitään ole koskaan sattunut. Tosin olen onnettomuuden jälkeen ajanut huomattavasti pienemmällä kaasulla. Olin perustamassa Iisalmeen motoristikirkkoakin, joka täyttää tänä keväänä 10 vuotta.
– Mitään kammoa moottoripyöräilyyn ei jäänyt, ja niinpä poikanikin on innokas alan harrastaja. Meillä on moottoripyöräily nykyään koko perheen harrastus, sillä minulla on sivuvaunumoottoripyörä: vaimo istuu takana ja lapset sivuvaunussa!
Terveys-Hymy 3-2007
Teksti:
Lääkäri määrää psyykenlääkkeitä liian usein potilasta kuulematta, sanoo tohtori David Haley Cardiffin ylioistosta. Hänen mielestään lääketeollisuudella on nykyisin aivan liian paljon valtaa potilaiden hoidossa. Lääkkeettömistä hoidoista ei hänen mukaansa enää juuri edes keskustella. Masennuslääkkeitä määrätään usein automaattisesti, niinkuin minullakin joduttuani stressiin liiallisen touhuamiseni vúoksi. Healeyn mielestä lääkkeen tarve ja sopivuus selviää vain kysymällä potilaalta itseltään. Silloin lääke on paikallaan, kun potilas osaa itse kertoa, että lääke auttaa ja miten se auttaa häntä.
Kansainvälisen tutkimuksen mukaan lääkärit jättävät yleensä kertomatta lääkkeiden sivuvaikutukset eivätkä potilaatkaan niistä kysele. Lääkkeen sivuvaikutukset voivat kuitenkin kokemuksena vastata kidutusta. Itse söin SSRI-lääkkeitä 6-vuotta. Se oli todella kidutusta.Kesti monta vuotta päästä niistä eroon.
Mielenterveyden keskusliiton kehittämispäällikkö Markku Salo ehdottaakin, että lääkärit kokeilisivat määräämiään lääkkeitä myös itse. Silloin he tietäisivät, miltä tuntuu kun lihakset kramppaavat oikein kunnolla eivätkä pysty edes kävelemään. Keskustelua psyykenlääkkeiden määräämisestä käytiin Mieleterveysmessuilla Helsingissä.
Itse en nykyään käytä muita lääkkeitä, kuin tyroxiinia kilpirauhasen vajaatoimintaan. Otan säännöllisesti E-Epaa 650 mg ja Karnosiinia. Vaikeimpina aikoina söin Karnosiinia 800 mg/päivä, mutta nykyään tarvitsen sitä enää 100 mg/päivä.On muuten todella tehokasta. Stressi pysyy loitolla b-vitamiinilla ja magnesiumilla.