Migreeni on kiusannut Iiristä jo yli 50 vuotta

Iiris Jaakkolan migreenikohtaukset alkoivat teinityttönä heti ensimmäisten kuukautisten myötä. Kouluaikoina päätä särki myös joka sunnuntai. – Migreeni vaikeutti työtäni opettajana, mutta sen takia en koskaan ollut töistä poissa.

Iiris Jaakkola, 66, on kotoisin Keuruulta, mutta työuransa hän teki Kotkassa englannin opettajana. Hän jäi eläkkeelle kuusi vuotta sitten ja muutti Helsinkiin ollakseen lähempänä lapsiaan ja lastenlapsiaan. Iiriksellä on kolme lasta ja neljä lastenlasta.

Lapsena Iiriksen päätä ei särkenyt. Ne murheet alkoivat vasta ensimmäisten menkkojen myötä 13–14-vuotiaana. Tuolloin ei asialle osattu tehdä mitään eikä Iiris osannut edes kysyä. Maalla ei juuri lääkkeitä käytetty, ja niinpä hän sinnitteli ilman lääkitystä aina 25-vuotiaaksi asti.

– Sitten tulivat käsikauppalääkkeet, mutta niistä ei juuri ollut apua. Opiskeluaikana ilta tupakansavuisessa opiskelijakapakassa kahden keskikaljan ääressä saattoi kaataa sänkyyn koko seuraavaksi päiväksi. Opiskelin kuitenkin normaaliin tahtiin ja olin vielä opiskelija-aktiivikin.

– Päänsäryt muuttuivat aika pian myös viikonloppujutuiksi. Aina kun sunnuntaisin oli vapaata, heräsin päänsärkyyn. Asiaan vaikutti siis myös stressi, eivät pelkästään hormonaaliset jutut. Päänsärky oli aika ajoin niin paha, että toivoin jonkun katkaisevan pääni. Se invalidisoi hyvin pahasti, mutta silti en koskaan sen takia jäänyt töistä pois.

Rankka torajyvä

Kumma kyllä migreeni hellitti aina Iiriksen raskauksien aikana. 38-vuotiaana hän joutui autokolariin ja sai keskussairaalassa kipuihinsa ensimmäisen oikean migreenilääkkeen. Se oli torajyväjohdannainen, ergotamiini.

– Migreeni, joka oli makuuttanut minua päiväkausia, poistui vain 20 minuutissa. Oli kuin olisin päässyt taivaaseen. Minua ei yhtään häirinnyt työterveyslääkärin varoittelut, että ergotamiinin syöjiä myös vieroitetaan samassa sairaalassa.

Iiris pystyi nyt tekemään töitä entistä tehokkaammin. Viisikymppisten jälkeen eli kymmenen viimeisen työvuoden aikana hän kuitenkin pyysi syysloman jatkeeksi vielä viikon sairauslomaa, koska lääkkeiden kulutus oli suurta ja hän tunsi itsensä väsyneeksi.

Kuvaan oli tullut myös estolääke, joka ei sinänsä poistanut migreeniä, mutta piti työkykyisenä ja nosti stressinsietokynnystä.

Mutta palataanpa vielä Iiriksen nauttimaan torajyväjohdannaiseen. Sehän tuo mieleen ihan ensimmäiseksi LSD:n!

– Niin, erään kommentin mukaan Anervan on kuin tappaisi lekalla kärpästä, hän nauraa.

– Torajyvä supistaa kaikki verisuonet. Se oli alkuun niin rajua, että mulla oli siniset huulet enkä olisi saanut mennä seuraavana päivänä töihin, sillä olin lääkkeestä ihan tönkkönä. Mutta minä vaan menin, ja vähitellen elimistö tottui siihen. Kun huomasin, että migreeni teki tuloaan, ei muuta kuin peräpuikko sisään ja menoksi.

Erilaisia syitä

Iiris sanoo, että migreenikohtaus saattoi tulla mitä erilaisimmista syistä. Hormoninaalisten syiden ja stressin ohella myös mielenjärkytys saattoi laukaista sen.

Iiris kokeili nuorempana myös tupakkaa, mutta sen jälkeen kun hän sai todella pahan kohtauksen liiasta viinistä ja tupakanpoltosta, kokeilut jäivät siihen. Nykyisellään hän on lähes absolutisti.

– Jäin eläkkeelle 60-vuotiaana, jolloin ergotamiini kuului edelleen kuvaan mukaan. Kun se vedettiin markkinoilta pari vuotta sitten, aloin sydän sykkyrällä kokeilla uusia täsmälääkkeitä. Olin testannut niitä jo aiemmin, mutta heikoin tuloksin.

Nyt oli pakko kokeilla uudestaan, ja ihme kyllä ne alkoivat sittenkin tehota.

– Kroonikko olen silti edelleen. Migreeniä ei ole diagnosoitu kenelläkään lähisuvussa, mutta äiti tosin sanoi aika ajoin, että häntä repi, jolloin hän meni sänkyyn lepäämään. Hänellä sitä siis saattoi olla. Yhdelläkään lapsellani ei onneksi ole migreeniä.

Kaikkea kokeillaan

Iiris on koettanut torjua migreeniä myös itsehoidolla, mutta huonoin tuloksin. Hieronnasta ei ole ollut apua, ei akupunktiostakaan.

– Olen yrittänyt pari kertaa katkaista lääkekierrettä kortisonilla, mutta huonolla menestyksellä. Lääkäri on ehdottanut botoxia, joka onkin auttanut useita migreenipotilaita. Se kokeilu on varmaan vielä edessä.

Migreenilääkkeiden ohella Iiris joutuu syömään myös verenpainelääkettä, kilpirauhaslääkettä ja hänellä on todettu myös glaukooma eli silmänpainetauti, joten migreenivaivojen ohella muitakin vaivoja riittää.

Iiris on kuitenkin säilyttänyt iloisen elämänasenteen ja vertaa migreeniään vaikkapa selkäsärkyyn, joka on aina läsnä. Vaikka migreeni iskee edelleen kerran tai kaksi päivässä, sen saa hoidetuksi pois.

– Harrastuksekseni luen espanjaa ja surffailen netissä. Kuntoani hoidan kävelemällä. Seurustelen lastenlasteni kanssa, sillä toisessa perheessä on kaksi tyttöä ja toisessa kaksi poikaa. Lapsilla on ikää kahdeksan, kuusi ja kolme vuotta, ja nuorin on vasta seitsenviikkoinen. Heistä on paljon iloa.

Teksti Reijo Ikävalko

Kuva Kari Hautala / Otavamedia

Terveys-Hymy 7-2015

Teksti: Hymy
Avainsanat: migreeni, päänsärky

Kommentit

Oma kommentti