Saimi Rautavaara. Prof kampaamo. Kuvat Terveys-Hymyyn.

Mineraalijauhe lopetti hiusten tippumisen

Mainos

Saimi Rautavaara on ammatiltaan hiusmuotoilija ja kampaajien kouluttaja, joten oli enemmän kuin kiusallista, että hänen omat hiuksensa alkoivat oudosti putoilla. Myös kynsien kanssa oli ongelmia.

Helsinkiläinen Saimi Rautavaara, 40, tiesi jo seitsemänvuotiaana, että hänestä tulee isona kampaaja.
– Se oli ihan oma keksintöni. Minulla oli vahva tunne ammatinvalinnasta jo pienestä tytöstä lähtien. Olen aina ollut luova ja taiteellinen, joten suuntaus oli vahvasti tiedossa.
Saimi on edelleen tiukasti alalla. Hän työskentelee Helsingin Töölössä liikkeessä, josta hän omistaa kolmasosan. Viime helmikuussa startannut yritys sijaitsee Helsingin kisahallia vastapäätä osoitteessa Eino Leinon katu 8. Tarkemmin siihen voi tutustua www.prof.fi -nettisivuilla.
– Olen hiusmuotoilija ja -kouluttaja. Olen kouluttanut kampaajia freelancerina vuodesta 2004.
Saimilla on kolme kirkassilmäistä tyttöä, 8-, 10- ja 12-vuotiaat. Koko sakin yhteinen lemmikki on kani, jonka nimi on Elsa.
Koska Saimi on vasta nelikymppinen, mitään pahempia sairauksia ei ole osunut kohdalle.
– Olen aina liikkunut ja urheillut, ja olen ollut kiinnostunut terveysasioista niin kauan kuin muistan. Äiti käytti runsaasti luontaistuotteita ja niin minäkin. Otan päivittäin C-vitamiinia, kalaöljyä, pycknogenolia, D-vitamiinia, B-vitamiineja, monivitamiinivalmistetta, kollageenia, probiootteja, joskus myös karnosiinia. Yksi kaikkein tärkeimmistä on itävaltalainen Schindelen mineraalijauhe.

Hiukset harventuivat

Vaikka Saimi syö terveellisesti ja käyttää runsaasti ravintolisiä, kaikki ei kuitenkaan ollut tasapainossa. Noin vuosi sitten hän alkoi huomata hiustensa putoilevan. Myös kynnet olivat huonossa kunnossa, liuskoittuivat, ja Saimista tuntui, etteivät ne kestäneet juuri mitään. Tästä kaikesta hän päätteli, että jonkinlainen puutostila oli olemassa.
– Nykyravinto on sellaista, ettei siitä millään saa kaikkea tarpeellista, vaikka kuinka yrittäisi, Saimi kertoo.
– Minulla on ollut aina hyvin herkkä ja helposti reagoiva iho. Vaikka hiukseni ovat paksut, niitä alkoi putoilla huolestuttavaa tahtia. Siitä on nyt aikaa vähän yli vuosi.
Onneksi apu oli lähellä. Ystävätär suositteli hänelle itävaltalaista Schindelen mineraalijauhetta, jota Saimi alkoi nauttia säännöllisesti noin puoli vuotta sitten. Hän otti päivittäin yhden mitallisen jauhetta ja sekoitti sen nesteeseen.
– Se alkoi toimia yllättävän nopeasti. Ei ehtinyt kulua kuin pari viikkoa, kun huomasin, ettei hiuksia enää pudonnut vanhaan malliin. Myös hiusten kasvu lisääntyi ja ero näkyy tyvikasvussa selvästi, kun värjään hiuksiani. Kynnet alkoivat kasvaa hurjaa vauhtia, ja eron huomasi hyvin nopeasti, koska teen töitä käsilläni. Kynnet olivat minulle tosi iso ongelma ja olin niistäkin hyvin huolissani. Nykyään ne ovat aivan eri kunnossa ja ihokin on paljon parempi kuin ennen. Jauheesta on ollut todella konkreettista apua.
– Kun puhutaan hiusten hoitamisesta, niin ulkoinen vaikutus on korkeintaan 30 prosenttia, vaikka käytössä olisi mitkä tahansa ihmeshampoot ja hoitoaineet. Jos on sisäisiä vajauksia, on ihan sama, millä shampoolla peset tukkaa.
Uusille kokeilijoille Saimilla on selkeä viesti: tuotetta on otettava päivittäin, sitä ei saa unohtaa kaapin perälle. Eikä pidä luovuttaa ihan helposti.
Hiusmuotoilijan omien hiusten on syytä olla kunnossa. Alan ihmiset viisastelevat muutenkin, että elanto on koko ajan hiuskarvan varassa.

Tapio Rautavaara oli Saimin isoisä

Kun ihmisen sukunimi on Rautavaara, on suorastaan pakko kysyä, ollaanko sitä sukua Tapio Rautavaaralle.
– Ollaan, Saimi heläyttää.
– Hän oli äitini isä! Ikävä kyllä en ehtinyt koskaan tutustua häneen, sillä hän kuoli 1979 syyskuussa, kun minä synnyin saman vuoden joulukuussa.
Seuraavan kysymyksen Saimi jo arvaa.
– Ei, en ole koskaan heittänyt keihästä! Olen kyllä urheillut ja myös laulanut paljon. Hyvä heittokäsi minulla toki on, ja se näkyy petanqueta pelatessa.
Vaikka Saimi ei koskaan ehtinyt tavata isoisäänsä, viimeiseksi Tapio Rautavaarasta jääneessä dokumentissa kuitenkin sivuttiin tulevaisuutta.
– Hän mainitsee yhdessä kohdassa, kun puhe tuli lapsenlapsista, että nuorin tyttö odottaa ensimmäistä lastaan. Hän sanoi myös, että tulisi nyt tyttö, kun aiemmat ovat olleet poikia. Äiti on aina sanonut, että kyllä ukki tiesi, että nyt tulee tyttö.

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Kari Pekonen

Kommentit

Oma kommentti