Mirja Mäkivirta joutui elämänsä koettelemukseen viime talvena, kun hän ajoi moottorikelkkansa kiveen ja lennähti päin puuta. Seurauksena oli katkennut reisiluu, mutta koko operetti ei kuitenkaan ollut vielä tässä.
Vaasalainen Mirja Mäkivirta, 52, on harrastanut miehensä kanssa moottorikelkkailua talvisin ahkerasti, ja laji on hänelle hyvinkin tuttu. Mirjalla on oma kelkka ja pariskunta on tehnyt kelkkasafareita Amerikkaa myöten.
Onnettomuus sattui, kun Mirja miehineen oli uudenvuoden aatonaattona kelkkailemassa Levillä.
– Vauhti oli hiljainen. Vastasataneen lumen alla oli kivi, johon kelkkani törmäsi ja singahdin puuta päin. Tiesin heti, että nyt meni jalka. Jouduin makaamaan 15 asteen pakkasessa runsaan tunnin, ennen kuin ambulanssi tuli.
Mirja vietiin leikattavaksi Rovaniemelle. Vasemman jalan reisiluu oli mennyt poikki. Kaikki ei kuitenkaan sujunut sairaalassa niin kuin olisi pitänyt.
– Kaksi lääkäriä kiisteli siitä, nukutetaanko vai puudutetaanko minut. Sain vain sanotuksi, että tässä alkaa nousta pieni paniikki. Sitten toinen lääkäri totesi, ettei ortopedi leikkaa, jos ei nukuteta, sillä operaatio on sen verran suuri.
– Lääkäri tuli kertomaan juuri ennen nukutusta, että jalka saatetaan amputoida. Olin tietysti aivan kauhuissani. Kun heräsin nukutuksesta, ensimmäinen ajatus oli tarkistaa, onko minulla jalka tallella. Sitä en vain ymmärrä, miksi minua piti pelotella juuri ennen nukutusta. Lääkäreille täytyisi antaa myös psykologista koulutusta.
Mirja Mäkivirta on ollut miehensä kanssa naimisissa kahdeksan vuotta. Mirjalla on aiemmasta liitostaan kaksi aikuista tytärtä ja kolme lastenlasta, pariskunnalla on myös sijoitusyhtiö, jonka asioita he hoitelevat yhdessä.
Mirja oli ennen onnettomuutta aktiivinen liikunnan harrastaja. Nuoruudessaan hän harrasti taitoluistelua ja pelasi jossakin vaiheessa myös tennistä. Nykyään mielilajeja ovat golf, pyöräily, sauvakävely ja hiihto. Niin – ja moottorikelkkailu.
Kun Mirjan reisiluu leikattiin ja naulattiin Rovaniemellä, kaiken piti olla kunnossa. Hänet siirrettiin paaritaksilla kotiinsa Vaasaan. Mirja alkoi kuntouttaa jalkaansa ja oli sitä mieltä, että kyllä tästä selvitään. Seuraavaan kontrolliin oli aikaa kuusi viikkoa.
– Tein fysioterapeutin antamia jumppaliikkeitä tosi ahkerasti, vaikka teki välillä niin kipeää, että väänsin itkua. Ikävä kyllä kontrollissa todettiin, että minulla oli myös lonkkamurtuma, jota ei oltu huomattu aikaisemmin ja jolle voimisteluliikkeet eivät taatusti olleet tehneet hyvää.
– Hoitava ortopedi Vaasan keskussairaalassa sanoi, että nyt kyseessä olikin jo vähän isompi juttu. Jos lonkkamurtuma leikataan, joudutaan purkamaan myös reiden naulaus ja kaikki on tehtävä uudestaan, mikä ei välttämättä tee siitä parempaa jalkaa.
– Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että mentäisiin eteenpäin konservatiivisella menetelmällä eli annetaan lonkan luutua kaikessa rauhassa, vaikka se oli jo ehtinyt vähän vääntyä.
Mirja kertoo, että yöt tahtoivat jäädä unettomiksi, ja nukkumista hankaloitti sekin, että hänen piti nukkua alkuvaiheessa koko ajan samassa asennossa. Sitten hän alkoi miettiä, mitä hän itse voisi tehdä luutumisen edistämiseksi.
– En halunnut ruveta popsimaan pelkkiä kalkkitabletteja, koska niistä olisi ollut enempi haittaa kuin hyötyä. Saan kalsiumia ravinnosta, vaikka en juo maitoa, mutta syön luonnonjugurttia, juustoja ja juon piimää. Myös D-vitamiini on tärkeä aine luutumisen kannalta, ja sitä olen ottanut 75 mikrogrammaa päivässä.
– Rupesin myös ottamaan päivittäin 3-4 kappaletta Nivelbooster-nimistä ravintolisää, joka sisältää kaikki luille ja nivelille tärkeät aineet. Aloitin Nivelboosterin ottamisen jo ennen kuin lonkkamurtuma löytyi, mutta sen löydyttyä lisäsin annostusta. Näillä olen mennyt eteenpäin enkä ole syönyt edes särkylääkkeitä, sillä ne olisivat hidastaneet luutumista.
Ensimmäisessä kontrollissa lonkassa havaittiin jonkinasteista luutumista, samoin reidessä. Huhtikuun lopulla tilanne oli jo niin hyvä, että Mirja pystyi astumaan koko painollaan leikatulle jalalle ja hän jätti toisen kyynärsauvan pois. Mirjan tavoitteena on päästä toisestakin kepistä eroon pian.
– Hoitavan lääkärin mukaan tästä tulee vielä ihan hyvä jalka, mutta ei ehkä koskaan entisen veroista. Hyvä käyttöjalka siitä kuitenkin varmaan vielä tulee ja pystyn kävelemään normaalisti, mutta en varmaan enää rupea spagaatteja tekemään, Mirja arvelee.
Mirja uskoo Nivelboosterin tukeneen lonkan ja reiden luutumista. Hän on ollut Rovaniemenkin lääkäreihin yhteydessä, mutta aivan muissa asioissa.
– Kun lähdin sieltä pois, joku hoitaja mainitsi ohimennen, että joudun ottamaan verenohennuspistoksia jonkun aikaa. Hän totesi myös, että samaa lääkettä saa myös tabletteina, mikä ei sittemmin pitänyt paikkaansa. En kuitenkaan saanut minkäänlaista reseptiä mukaani, kun minua lähdettiin kuljettamaan Vaasaan. Mukaani annettiin vain pieni pussillinen särkylääkkeitä.
– Rupesin kotiin päästyäni miettimään asiaa ja huolestuin, sillä kontrolliin oli aikaa kuusi viikkoa. Siinähän oli valtava veritulpan mahdollisuus. Jouduin itse soittamaan Rovaniemelle, mistä sitten sain puhelimitse reseptin Vaasaan. Oli mielestäni tosi huolimatonta, että minun itseni piti huolehtia tällaisista asioista. Kukaan ei näyttänyt minulle, kuinka pistoksia annetaan, joten luin ohjeita ja rupesin itse pistämään itseäni.
Mirja pohdiskelee kuitenkin sitä, olisiko joku toinen potilas ymmärtänyt ja osannut ruveta soittelemaan perään ja vaatimaan oikeuksiaan.
– On tämä vaan ollut aikamoinen koettelemus, hän huokaa. – Mutta kohti kesää tässä kuljetaan kaiken aikaa. Joka päivä mennään eteenpäin, mutta työtä se vielä vaatii.
Teksti:
Kuva:
Terveys-Hymy 06-10
Kommentit
Oma kommentti