Mitä tehdä, kun flunssa iskee?

Mitkä ravintolisät auttavat yleiskunnon lisäämisessä – tai kun flunssa on jo iskenyt? Siitä meille kertoo fytonomi Tapani Lahti.

Flunssaa ei juuri voi hoitaa kovin lääkkein, eikä sitä edes suositella. Kasvilääkinnällä sen sijaan on pitkät perinteet, josta nykyinen lääketiede on kehittynyt ja edelleen kehittyy eli kasvilääkinnän perusteista. Mikään mikä liittyy kasvien sisältämiin vaikuttaviin aineisiin ei ole vuosisatojen saatossa kadonnut. Monia niistä rohdosvalmisteista, joita valmistettiin ja myytiin 1800-luvulla apteekeissa, on edelleen saatavissa luontaistuotekaupoista ja jopa apteekeista, mutta nyt voimakkaampina vaikuttavina aineina ja tarkemmin analysoituina ja tutkittuina kuin koskaan ennen.

Vilustumistauditkin ovat seuranneet ihmiskuntaa jo tuhansien vuosien ajan – kenties koko sen olemassaolon ajan kuten myös eläimiä, varsinkin lintuja ja nisäkkäitä, mutta luonto tarjoaa myös helpotusta taudin voittamiseen – se on vain pitänyt ottaa ja löytää.

Fensatiinilla vastustuskykyä

Espanjalaiset tutkijat ovatkin nyt löytäneet tehokkaan yhdistelmän vilustumistauteja aiheuttavien virusten torjuntaan. Itse aineosat ovat tuttuja, mutta niiden yhdistäminen antaa niille aivan uudenlaisen virusvastaisen tehokkuuden, kiihdyttämällä puolustusjärjestelmän soluja jo ennen kuin virukset ehtivät edelle. Virukset infektoivat soluja salakavalasti siirtämällä sisältönsä eli DNA- tai RNA-tiedostonsa ihmisen solun sisään. Virus itse jää solun pintaan. Vaikka elimistö sitten lopulta löytää ja tuhoaa tuon viruksen, se on enää vain pelkkä tyhjä kuori. Viruksen solun sisään kätkemä aines saa ihmisen solun itsensä kopioimaan sisäänsä siirtyneen ohjelman mukaisia viruksia – miljoonittain. Kun solu on niitä täynnä, se viimein hajoaa ja sen sisältä vapautuu miljoonia viruksia, jotka infektoivat nopeasti uusia soluja ja nyt joka kerta kiihtyvällä vauhdilla.

Kun ihmisen puolustus huomaa tämän, on jo liian myöhäistä ja tauti pääsee iskemään. Virus pitää siis tunnistaa ja tuhota jo ennen kuin se ehtii tehdä siirtonsa. Tätä voidaan edesauttaa nykyaikaisilla rohdosvalmisteilla. Espanjalaistutkijoiden havaitsema yhdistelmä auringonhatun kahvihappojohdannaisia ja propoliksen falvonoideja kiihdyttää valkosoluja virusten kimppuun heti kun ne ilmaantuvat suun, nenän, silmien ja hengitysteiden limakalvoille, joiden kautta infektio tavallisesti tapahtuu. Yhdistelmäaine on nimetty fensatiiniksi. Se saa immuniteetin nousemaan varpailleen ja reagoimaan jo ennen kuin infektio ryöstäytyy valloilleen.

Miten fensatiinia käytetään?

Fensatiinia suositellaan otettavaksi heti kun epäilee tartuntariskiä eli jo ennen kuin infektion oireita ilmenee, mutta viimeistään silloin, kun epäilee saaneensa tartunnan. Fensatiinin vaikutus on parhaimmillaan 2–4 viikon ajan, jonka jälkeen elimistö alkaa tottua siihen ja valkosolujen passiivisuus palautuu vähitellen entiselleen. Tähän tottumiseenkin toki menee 2–3 kuukautta, mutta on parempi ottaa fensatiinia juuri silloin kuin se on parhaimmillaan tarpeen ja käyttää kuuriluonteisesti muutaman viikon.

Entä jos flunssa kaikesta huolimatta pääsee iskemään, miten oloa voisi helpottaa?

Tavallinen vilustumistauti tai flunssa talttuu suhteellisen helposti, mutta nämä A-viruksen aiheuttamat influenssaepidemiat ovat aika voimakkaita. Ne voivat aiheuttaa myös monia komplikaatioita kuten keuhkoputkentulehdusta, pitkittynyttä yskää ja jopa keuhkokuumeen.

Kun infektio on päällä, ei valkosolujen aktivointi enää onnistu samalla tavalla kuin taudin alkuvaiheessa. Virukset pitävät immuunisolut kiireisinä muutoinkin. Olon helpottaminen ja komplikaatioiden ennaltaehkäiseminen on silloin kaikesta tärkeintä.

Mustaherukkamehu auttaa

Olon helpottamiseen suositellaan edelleenkin kuumaa mustaherukkamehua, sillä mustaherukka sisältää polyfenoleja, jotka ovat 50 kertaa antioksidanttisempia kuin C-vitamiini. Näin ollen mukillinen vahvaa mustaherukkamehua voi suojata soluja yhtä tehokkaasti kuin 5000 mg askorbiinihappoa. Toki C-vitaminia voi käyttää lisäksi, sillä on oma merkityksensä soluentsyymien toiminnassa, joka on vähintään yhtä tärkeää kuin sen antioksidanttisuus. Tähän riittää pienetkin kertamäärät, jotka ovat tehokkaampia kuin suuret annokset. Kuumeista oloa voi helpottaa ottamalla 1000 mg C-vitamiinia askorbiinihappona yhtenä kerta-annoksena ja sen jälkeen noin 100 mg joka tunti. Suuremmat jatkuvat annokset rasittavat munuaisia, jotka jo muutenkin ovat kovilla flunssataudin aikana. Myös vettä, huoneenlämpöisenä, on muistettava juoda flunssan aikana. Muuten tulee selkä kipeäksi. Se on merkki siitä, että munuaiset ovat rasittuneet.

Vaikka fensatiinin merkitys taudin aikana ei ole niin suuri kuin sen tautia ehkäisevä merkitys, on propoliksella kuitenkin todettu olevan myös oloa helpottavia ominaisuuksia. Se nimittäin sisältää galangiinia, jolla on paikallisesti puuduttava vaikutus. Siksi propolista sisältävät nielu- ja nenäsuihkeet, mikstuurat ja kurkkutabletit tuovat toivottua helpotusta flunssaiseen oloon. Tehokkain vaikutus on tuotteilla, joissa on lisäksi fensatiinin boostereita. Ne ovat aineita, jotka esimerkiksi hajottavat sitkeää limaa, kutistavat sierainten pintaverisuonia, helpottavat ylähengitystievaivoja ja lievittävät kurkun karheutta. Tällaisia luonnonaineita ovat hamamelis, lakritsinjuuri, rohtopernaruoho (nk. laulajanyrtti) tai mesiangervo, joka muuten on perinteinen tulehduskipulääkkeen aineosa.

Kohta jo apteekeissa

Lämmin juoma on aina hyväksi, mutta mustaherukkamehun lisäksi voi juoda myös limaa hajottavaa proplis-N-asetyylikysteiini -juomaa, joka sisältää myös kihokkia, ja rilpiöitä.

Nykyaikainen fytoterapia on mennyt viimeisen vuosikymmenen aikana eteenpäin suurin harppauksin. Tutkimuksia on tehty satoja kertoja enemmän nyt kuin esimerkiksi 1990-luvulla. Silloinkin sanottiin, että ravintolisiä tutkitaan, mutta nyt tutkimukset ovat ylittäneet määrällisesti kaikki kuvitelmat. Tällä hetkellä lääketeollisuus on etunenässä kehittämässä itsehoitoon soveltuvia ravintolisiä. Sitä mukaa kun uusia kehitetään, ne ovat ilmaantuneet eurooppalaisiin apteekkeihin. Suomessa emme ole vielä ihan niin pitkällä, sillä apteekit ovat vasta ottamassa ensi askeleitaan tällä saralla. Siksi luontaistuotekauppa on paras asiantuntijaliike Suomessa ja jopa asiantuntevampi kuin moni apteekki, mitä tulee ravintolisiin.

Maailma muuttuu ja me sen mukana – tahdomme tai emme. Nykyaikainen fytoterapia on tullut jäädäkseen. Se tulee olemaan tulevaisuudessa paitsi osa luontaistuotealaa myös apteekkia. Fensatiini ja sen oheistuotteet, jotka auttavat lievittämään flunssaisen oloa, ovat tästä oiva esimerkki.

 Terveys-Hymy 2-2017

Teksti:Tapani Lahti
Kuvat:Om-arkisto ja Lehtikuva
Avainsanat: flunssa, infektio, virus, fensatiini

Kommentit

Oma kommentti