Neljä veritulppaa yhtaikaa!

Pirjo LeppäniemiPirjo Leppäniemi oli täysin terve 33-vuotias nainen, kun häneen iski yhtäkkiä aivan hirvittävä päänsärky. –  Oli kuin olisi jääpiikillä aivoihin työntänyt, hän kuvailee.

Pirjo Leppäniemi oli lukenut ”kuin hullu” vuoden verran Helsingin oikeustieteellisen pääsykokeisiin, jonne oli aikaa enää viikko. Hän oli kuitenkin ollut koko ajan myös töissä ja tehnyt vielä ylitöitäkin, mutta nyt stressin piti työkuvioiden osalta hellittää, sillä hän oli jäämässä kesälomalle.

Sitten tuli kohtalokas päivämäärä 17.6.1998.

Pirjo heräsi hirvittävään päänsärkyyn yöllä kotonaan. Se alkoi vasemmalta puolelta päätä, mutta siirtyi sitten myös oikealle. Myös Pirjon kehon vasen puoli oli puutunut, mutta hän luuli sen johtuvan huonosta nukkuma-asennosta. Lopulta oli pakko soittaa ambulanssi, jonka kuljettaja arveli, että kyseessä saattaisi olla lievä aivoinfarkti.

– Oli onni, että en ollut yksin, sillä tuttavani oli paikalla. Oma puheeni meni hyvin pian sössötykseksi. Onneksi minut vietiin heti Kanta-Hämeen keskussairaalaan enkä joutunut terveyskeskuskierteeseen. Tietokonetomografian ja oireiston perusteella pääteltiin, että kyseessä oli infarkti. Minut kuljetettiin Meilahteen toivottomana tapauksena. Tuolloin en enää pystynyt puhumaan mitään. Olin täysin mykkä. Säryt kuitenkin loppuivat jo alkuvaiheissa.

Kyseessä oli hyvin vaikea sairaus, aivorunkoinfarkti, joka oli hyvin lähellä tärkeää limbista järjestelmää. Kaiken lisäksi Pirjolla oli veritulppa kahdessa aivovaltimossa. Eikä kaikki ollut vielä tässä.

– Minut laitettiin amputaatiojonoon eli aikomus oli amputoida molemmat jalat nivusista. Ne olivat ihan lilan mustina, sillä molemmissa reisissäkin oli veritulppa. Minulla oli siis samanaikaisesti neljä veritulppaa, joten olin hyvin lähellä kuolemaa.

Mitään varsinaista selitystä Pirjon neljälle veritulpalle ei löydetty. Pitkään jatkunut stressi, e-pillerit sekä Pirjon taipumus saada erittäin helposti verihyytymiä olivat kuitenkin varmaan taustatekijöinä. Hän itse arvelee vetäneensä elämänsä tuolloin liian tiukille, mutta toteaa kuitenkin, että turha sitä enää on surra.

”Olen ikuinen optimisti”

Pirjo on kotoisin Pellosta Etelä-Lapista, Eero Mäntyrannan ja Tarja Ylitalon maisemista. Hän on opiskellut liiketaloutta, oikeustiedettä, mainontaa ja mediatekniikkaa, ja tällä hetkellä hän suunnittelee oman korualan designyrityksen perustamista.

Mutta elämä tuntui pysähtyvän kertaheitolla kesäkuussa 1998. Kaikki näytti menevän uusiksi.

– Olen kuitenkin niin hullu optimisti, että jo Meilahdessa minulla oli suunnitelma, kuinka tästä edetään. Ensiksi pitää saada puhe takaisin, ja sitten katsotaan vuoteesta nousua pyörätuoliin ja niin edelleen. Puheen ohella meni myös liikuntakyky. Pyörätuoliin minut nostettiin jo toisella viikolla, kun huomattiin, että henkiin se jäi, ja sen jälkeen elämä on ollut yhtä jalkeilla oloa, hän nauraa.

– On ollut pakko treenata lihaksistoa, mutta lihasten jumiutumien ja spastisuus haittaavat kaikkein eniten.

Pirjo kävelin omin jaloin jo Kanta-Hämeen keskussairaalassa kyynärsauvan kanssa noin kuukauden kuluttua sairastumisesta.

– Puheterapiaa harrastettiin kolme kuukautta, jonka jälkeen todettiin, ettei sitä enää kannata jatkaa, sillä puhe paranee sitä mukaa kun vain jaksan jatkaa puhumista. Olen ollut puhetyöläinen enkä ole hävennyt sitä, ettei puhe ole ihan täydellistä.

Pirjolle määrättiin myös lääkitys. Hänen tilanteessaan on koko ajan tapahtunut muutoksia parempaan suuntaan, mistä hän on hyvin kiitollinen. Se antaa voimia ja uskoa tulevaisuuteen.

– Pystyn elämään ja viettämään ihan normaalia elämää siinä missä muutkin. Käyn kaupassa ja ravintolassa ihan yksin ja pystyn matkustelemaan minne tykkään. Otan pyörätuolin alle, jos lähden vaikka kauppaan, ja kelaan yhdellä kädellä siinä missä muutkin. Apuvälineinä on myös kyynärsauva ja pikkukeppi.

Karnosiini tulee kuvaan

Pirjo muutti vuonna 2004 nykyiseen asuntoonsa Hämeenlinnassa ja ”unohti” sivuoireita tuoneen lääkityksensä. Hänellä oli juuri tuolloin myös käynti neurologin luona.

– Kysyin häneltä, mitä minä nyt teen, sillä lääkitystä ei olisi saanut lopettaa noin vaan. Neurologi kuunteli aikansa ja totesi sitten, että hyvä on, jos voit olla ilman. Sitten satuin lukemaan tohtori Matti Tolosen lanseeraamasta karnosiinista, rupesin ottamaan sitä yhden tabletin joka aamu ja huomasin hyvin pian, että spastisuus alkaa hellittää yhä enemmän ja enemmän. Ihan ensimmäiseksi se korjasi ylähuulen yläpuolella olevan raskausarpimaisen repeytymän. Se on naiselle hyvin tärkeä juttu!

– Karnosiini vaikutti myös lihaksistossa, sillä tunsin aivan selvästi, kuinka lihakset alkoivat rentoutua. En ole koko aikana ottanut mitään muuta ravintolisää kuin karnosiinia.

Ja nyt kun lihakset toimivat yhä paremmin ja paremmin, Pirjo on voinyt myös lisätä liikuntaa. Vaikka Pirjon ääni on nyt iloinen ja täynnä tulevaisuuden suunnitelmia, hänellä on luonnollisesti ollut myös mustempia vaiheita.

– Tein kolme ekaa vuotta joka ilta testamenttia, kunnes yhtenä aamuna heräsin ja rupesin nauramaan ääneen. Eihän minulla niin paljon jaettavaa ollut, mistä ruveta jakamaan! Suhtaudun nykyään jo tulevaisuuteen tosi luottavaisesti. Kun viimeksi aamulla heräsin, totesin itsekseni, että enhän minä herran jestas ole enää vammainen vaan olen palannut terveiden joukkoon.

– Liikuntarajoitteisuuden lisäksi elämässä on olemassa vain ne rajat, jotka itse itselleen asettaa. Ei koskaan kannata heittää kirvestä kaivoon.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Juha Tamminen

Terveys-Hymy 10-11

Teksti: Hymy
Avainsanat: aivoinfarkti, veritulppa, karnosiini, aivorunkoinfarkti

Kommentit

Kiitos, vihdoinkin minut 13 vuoden jälkeen toistettiin kuten totesin, eikä laitettu omiaan kuten monet kanssaihmiset aiemmin ja jälkeenkin. 🙂 Avh-stigma kai.

Jos Samael tiedät jotain, josta olet eri mieltä, miksi et kerro?

Oma kommentti