Neljä viidestä uupuu talvisin

Auringonvalon puute talviaikaan vaikuttaa ihmisten energiatasoihin. Philipsin kyselytutkimuksen mukaan suomalaisista yli 80 prosenttia tuntee olonsa uupuneeksi talvisin ja yli puolet haluaisi olla energisempi. Energianpuutteiden vuoksi erityisesti liikuntaharrastuksista tingitään pimeällä kaudella.

Auringonvalo on tärkeää hyvinvoinnillemme, se ei ole mikään uutinen. Pitkät työpäivät sisätiloissa pimeimpään talvi-aikaan vähentävät päivänvalon määrää arjessamme entisestään. Tämä saa osan suomalaisista tinkimään arkea virkistävistä menoista ja harrastuksista.

Kun suomalaisilta kysytään, pahinta talvessa on kylmyyden ja loskan sijaan nimenomaan pimeys.

– Elämäntahtimme on yhä vaativampaa ja energiatasoa halutaan pitää yllä myös talvella. Uusi EnergyUp-kirkasvalolaite virkistää ja kohottaa energiatasoa niin, että jaksamme tehdä mukavia asioita talvellakin työpäivän jälkeen, sanoo Madelene Öhlin, Philipsin kauneus- ja terveystutteiden pohjoismainen markkinointipäällikkö.

Philips EnergyUp on kirkasvalolaite, joka käyttää luonnollisen auringonvalon vaikutusta kohottamaan energiatasoa ja mielialaa. Kliinisten tutkimusten mukaan se piristää, nostaa energiatasoa ja helpottaa väsymystä sekä talvimasennusta.

Kyselytutkimuksen toteutti Philipsin tilauksesta Snabba Svar viikolla 36 vuonna 2014. Kyselyyn vastasi 1 009 suomalaista ikäryhmästä 18–65. Paneeli oli edustava suomalaisten asuinpaikan ja sukupuolen jakauman suhteen.

Teksti: Hymy
Avainsanat: auringonvalo, energiataso, kirkasvalolaite, uupumus

Kommentit

Oma kommentti