Nelmi on ollut tyytyväinen Relaxant hieromavoiteeseen

Mainos

Nelmi Kiiltomäki on harvinaisen pirteä 85-vuotias, jonka ainoa reseptilääkitys on verenpaineeseen. Mutta hän pitääkin itsestään hyvää huolta.
– Käytän päivittäin Relaxant hieromavoidetta, hän naurahtaa.

Kun ihmisen nimi on Nelmi Kiiltomäki, nimikaimoja ei noin vaan kävele vastaan. On siis syytä kysyä asiasta vähän tarkemmin Nelmiltä itseltään.
– Isoisällä oli seitsemän poikaa. Minä olin ensimmäinen lapsenlapsi ja kaiken lisäksi tyttö. Isoäiti oli sanonut minun äidilleni, että jos hänellä olisi tyttö, hän laittaisi sen nimeksi Nelmi. Isoäidillä oli Amerikassa joku Nelmi-niminen tuttu, ja äiti sen nimen sitten minulle laittoi. En ole koko aikana tykännyt tästä nimestä!
Muutamasta kaimasta Nelmi kuitenkin tietää.
– Kuortaneella oli joku, mutta hän on jo kuollut, ja jossain Pohjanmaalla on ollut joku toinenkin. Myymäläautonkuljettaja siitä tiesi. Samassa työpaikassa kanssani oli porilainen mies, joka myös kertoi tällaisen nimen kuulleensa. Mutta ei niitä monta voi olla.
Ihan yksin Nelmi ei kuitenkaan ole. Tilastojen mukaan vuonna 2019 Suomessa oli 12 Nelmi-nimistä naista.
Entä sitten Kiiltomäki? Ei sekään ole tavallisimmasta päästä!
– Se on miehen sukunimi ja peräisin Töysästä. Ei niitäkään monta ole, ja kaikki ovat samaa sukua. Sen nimen alkuperää en tiedä.
Nelmi itse on alun perin kotoisin Töysän naapuripitäjästä Kuortaneelta. Liikutaan Keskisen Kyläkaupan maisemissa.
Nykyään Nelmi on porilainen, ja hän on asunut kaupungissa jo yli 30 vuotta. Porilaisuus ei kuitenkaan ole häneen tarttunut.
– Pohjalaisuus ei muutu täällä miksikään. Ei se muutu porilaisuudeksi, hän toteaa.
Nelmi ja hänen miehensä joutuivat kuitenkin aikoinaan lähtemään Porista takaisin Pohjanmaalle, kun työt loppuivat.
– Muutimme Töysään miehen kotomaatilalle ja asuimme siellä 25 vuotta. Mies kuoli 81-vuotiaana vuonna 2012, jonka jälkeen palasin takaisin Poriin. Poikani asuu täällä. Oli meillä toinenkin poika, mutta hän kuoli 25-vuotiaana aivosyöpään. Sille ei mahtanut mitään, kaikki tapahtui hyvin nopeasti, kun oireet alkoivat näkyä.
Nelmi on ollut eläkkeellä jo 25 vuotta. Työuransa aikana hän ehti tehdä monenlaisia hommia. Hän on ollut töissä ruokakaupassa ja Hankkijan konttorissa tietokoneen ääressä. Viimeinen titteli oli toimistovirkailija ja työpaikkana oli Töysän nimismiehen kanslia.

”Joka päivä Relaxantia”

Nelmi on ikäisekseen hyvin pirteä ja virkeä tapaus. Verenpainelääkitys tuli jonkun epäselväksi jääneen kohtauksen jälkeen vuonna 2008, mutta muuta reseptilääkitystä hänellä ei ole. Harvinainen tapaus siis tässäkin suhteessa.
– En ole niin terve kuin ennen, mutta aika terve minä kumminkin olen, hän muotoilee.
– Lihaksia pitää hieroa. Siinä minulla on apuna Relaxant hieromavoide, jota aloitin käyttää jo 1990-luvun loppupuolella. Siitä lähtien sitä on aina ollut. Töysän aikoina miehen sisko kävi hieromassa, mutta nykyään laitan sitä itse, lähinnä reisi- ja istumalihaksiin. Hieroja käy täälläkin parin kolmen viikon välein, ja pyydän häntä aina hieronnan päätteeksi laittamaan niskaan ja hartioihin Relaxantia.
– Käytän sitä kyllä ihan joka ikinen päivä. Nyt tämän kuuden vuoden aikana elämä on mennyt vähän hitaammin eteenpäin eikä liikuntaa ole yhtä paljon kuin ennen, joten kunnon hieronta on aina paikallaan. Minulla on työperäinen olkapäävamma, joka syntyi siitä, kun käytin paljon tietokoneen näppäimiä ja oikea käsi teki koko ajan samaa liikettä. Minulla ei ollut oikein tekniikka hallussa ja heilutin koko kättä, jolloin niveleen tuli vaiva. Olen siihenkin laittanut Relaxantia.
– Relaxant on tehnyt minulle tosi hyvää! Olen siihen ollut niin tyytyväinen. Meille on koko ajan tullut Hymy ja voi olla, että luin ensimmäisen kerran Relaxantista juuri Terveys-Hymystä. Mies tykkäsi Hymystä, kun siinä oli aina veteraanien asioita.
– Olen aina ollut muutenkin luontaistuotteista kiinnostunut, ja uskon niihin. Otan päivittäin D-vitamiinia ja B12-vitamiinia.
Nelmi harrasti aiemmin myös käsitöitä, mutta siitä harrastuksesta piti luopua, kun niskat menivät jumiin.
– Oli pakko lopettaa. Päästä oikein vippasi. Nyt ei enää passaa ruveta käsitöihin, muuten rupeaa huippaamaan!

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Mika Lahtonen
Avainsanat: Nelmi Kiiltomäki, Relaxant hieromavoide

Kommentit

Oma kommentti