Neurosonic toi Iirolle avun

Mainos

Iiro Koskisen sänkyostos maksoi maltaita, noin 6000 euroa, mutta hän vakuuttaa, että yhtään ei kaduta. Eikä kyseessä ollut mikään tavallinen sänky.

Vantaalainen Iiro Koskinen, 33, työskentelee rahoitusyhtiössä myyntipäällikkönä, ja kun perheeseen kuuluu vaimon ohella pikkuvauva, melkein kolmevuotias ja kaksi koiraa, vipinää ja vilskettä riittää. Eikä aina ole stressikään kaukana.

– Tätä elämänvaihetta nimitetään ruuhkavuosiksi, ja hyvästä syystä, hän naurahtaa.
Iirolla ei ole hirveän monta hetkeä vuorokaudessa vapaa-aikaa. Vaimo on koulutukseltaan sairaanhoitaja, mutta hän työskentelee nykyisin ohjelmistokehityksen parissa. Työkiireitä riittää siis heillä molemmilla.
– Opin tuntemaan Neurosonicilta ihmisiä jo viitisen vuotta sitten, mutta en ollut heidän laitteitaan nähnyt kovin usein näiden vuosien aikana. Myöhemmin eräillä messuilla törmäsin heidän tuotteisiinsa ja juttelin myös Neurosonicin kehittäjän Marco Kärkkäisen kanssa. Tulin jo hyvin lyhyen kokeilun jälkeen vakuuttuneeksi, että jotain tehoa siinä on. Olin hetken heidän divaanillaan, ja olo muuttui selkeästi, vaikka en ollut divaanilla kuin hetken. En kuitenkaan tuolloin tullut ajatelleeksi, että itse käyttäisin niitä jonakin päivänä.
Vuodet vierivät, ja Neurosonicin tekeminen muuttui siten, ettei tuoteperhettä enää suunnattu pelkästään ammattilaisille vaan sitä ruvettiin markkinoimaan myös kodin tuotteeksi. Se alkoi kiinnostaa Iiroa.
– Nyt puhutaan Neurosonicin sängystä, joka sopii kodin sisustukseen paremmin kuin divaani tai Pro tuoli. Divaani ei olisi mennyt meillä kotona sisustuksellisesti läpi, vaikka se olisi ollut kuinka hyödyllinen. Kun sänky tuli markkinoille, se oli kiinnostava vaihtoehto, ja me rupesimme miettimään hankintaa. Sängyn vaihto ei kuitenkaan tuolloin vielä ollut ajankohtainen, joten sen eteen ei tehty mitään. Mieleen se kuitenkin jäi.
Sitten Iiron työpaikalla ruvettiin tekemään erilaisia hyvinvointiin, terveyteen, stressiin ja jaksamiseen liittyviä mittauksia. Ne toteutti kotimainen yritys nimeltä Firstbeat. Iirosta tuli Neurosonicin käyttäjä ikään kuin mutkan kautta.

”Tulokset kohtalaisen heikot”

Nyt siis mitattiin kehon stressikäyriä, sykettä, jaksamista ja yleiskuntoa. Kyseessä on kotiin tuleva laite, jolla seurataan näiden asioiden kehittymistä. Voimavaroja, stressiä eri tilanteissa ja sykevälin vaihteluita. Muun muassa.

– Rupesin tekemään testejä viime vuoden alkusyksystä säännöllisesti kerran kuussa, ja tulokset olivat kohtalaisen heikot johtuen osittain elämän ruuhkavuosista ja monesta muustakin tekijästä. Ylipainoakin oli kertynyt hiukan liikaa. Iltaisin tuli kukuttua telkkarin ääressä turhan pitkään, kun teki mieli ottaa lyhyitä hetkiä omaa aikaa, kun lapset oli saatu nukkumaan. Myös työni on ajoittain stressaavaa ja saatan olla myös hiukan stressiin taipuvainen.
Iiro päätti, että nyt tarttis tehdä jotakin. Keskeiseksi ongelmaksi nousi se, että hänen kehonsa käy koko ajan kovilla kierroksilla eikä se pysty lopettamaan stressitilaa. Tämän Firstbeat paljasti.
– Voimavaraa palauttavaa aikaa syntyi vain yöllä nukkuessa, ja silloinkin se alkoi vasta puoli kahden tai puoli kolmen aikoihin, vaikka menin nukkumaan ennen puolta yötä. Jos päiväsaikaan yritin mennä sohvalle makaamaan puoleksi tunniksi tekemättä mitään, kroppa ei lähtenyt lataamaan. Se ei siirtynyt stressitilasta voimavarojen palautumisen tilaan. Tämän asian yhdistin heti Neurosoniciin, koska sen keskeinen idea on siirtää keho palautumistilaan.
Iiro oli saanut jonkin verran mittaustuloksia kohentumaan aiemmilla elintapamuutoksilla, mutta ei tarpeeksi.

Sänkykauppaan!

Koskisen perhe kasvoi viime marraskuussa pienellä tyttärellä, mikä tietysti lisäsi vilskettä ja mielenkiintoisia tilanteita.

– Joulun alla sovimme vaimon kanssa, että ostetaan Neurosonicin sänky itsellemme joululahjaksi. Kyseessä oli mittava investointi, joten asiasta jouduttiin tietysti keskustelemaan ennen ostopäätöstä. Hankimme molemmille samanlaiset sängyt.
– Halusin parantaa omaa stressin hallintaani ja palautumista. Se toimi myös eräänlaisena arjen luksuksena, sillä hoitoja voi ottaa kotona. Rupesimme molemmat heti käyttämään Neurosonicia. Omat kokemukseni puhuvat puolestaan. Käytin rentouttavaa 39 minuutin versiota aina hiukan ennen nukkumaanmenoa ja näin pääsin tilanteeseen, jolloin pystyin lyhentämään huomattavasti varsinaisen uneen menon aikaa. Nukahdin nopeasti, mutta laite alkoi jo ohjelman aikana siirtää kehoa palauttavaan tilaan. Näin voimavaroja alkoi kertyä nopeasti.
– Aiemmin palauttava jakso alkoi vasta kolmen tunnin kuluttua siitä, kun olin mennyt nukkumaan. Tämä tarkoittaa käytännössä, että yössä tuli kaksi, kolme tuntia aiempaa enemmän palauttavaa vaihetta. Se on aika iso määrä. Myös vaimoni on tyytyväinen, mutta hän ei vauvan rytmistä johtuen ole yhtä säännöllinen käyttäjä kuin minä. Hänkin käyttää sänkyä nukahtamisajan lyhentämiseen ja rentoutumiseen.
Iiro sanoo, että Neurosonicin sängyllä on ollut monia myönteisiä kerrannaisvaikutuksia.
– Se on pidentänyt huomattavasti palautumisaikaa, mikä näkyy yleisenä jaksamisena. Aamulla on levännyt olo ja päivällä jaksaa paremmin, ehkä myös pinna on pitempi. Yleinen hyvinvointi on parantunut huomattavasti ja olen saanut myös painoa putoamaan ihan kohtalaisesti. Olen jaksamisen ansiosta pystynyt liikkumaan aktiivisesti enemmän kuin aiemmin.
Lääkärien kanssa Iiro ei ole Neurosonicista keskustellut. Mitäpä terve mies lääkärillä tekee.

”Kannattaa testata ennen ostamista”

Iirolla on terveisiä kaikille uusille Neurosonicin tuotteista kiinnostuneille.

– Joku tavoite tuotteen hankkimiselle on hyvä olla. Kannattaa tarkistaa, onko kyseessä itselle sopiva tuote. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että tuloksia tuli äärimmäisen nopeasti ja ne olivat kokonaisvaltaisia. Koska investointi on aika mittava, kannattaa käydä kokeilemassa ja testaamassa jossakin Neurosonicin showroomeista.
Iiro myöntää, että hän on ollut erityisasemassa, sillä Firstbeatin mittalaitteita ei ole välttämättä tarjolla kaikkien yritysten työntekijöille.
– Pystyin sen ansiosta seuraamaan vaikutuksia ja keskityin juuri niihin asioihin, jotka halusinkin parantaa. Tämä on ollut minulle täsmäisku, ja se on vastannut juuri niihin tarpeisiin, mitä toivoinkin. Tuotesarja sopii, jos on samanlaisia ongelmia kuin minulla, eli ettei keho palauta ja stressitasot pysyvät korkeina.
– Kyseessä on oiva tuote. Kustannukset eivät harmita yhtään!

 

Artikkeli on julkaistu Terveys-Hymyssä numerossa 7/2021.

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Kari Pekonen
Avainsanat: Iiro Koskinen, Neurosonic

Kommentit

Oma kommentti