Aulis Korpikoskelta paloi vuosikymmenien ajan pahimmillaan neljä askia punaista norttia vuorokaudessa. Nyt on kuitenkin tupakit sammutettu. – Kyseessä on lopettaminen, ei lakko, hän toteaa tomerasti.
Pihtiputaan kunnan Alvajärven kylässä asuva Aulis Korpikoski, 63, veteli ensimmäiset savut naapurin Eeron kanssa vain 6-7-vuotiaana pojannassikkana. Koska molempien isät polttivat, pojat ajattelivat, ettei kotona huomata mitään.
– Siihen aikaan suosikkimerkit olivat Saimaa ja Työmies. Kun osti kokonaisen kartongin, sai yhden laatikon ylimääräistä, ja me meinasimme, ettei kukaan huomaa, jos me nappaamme sen. Aika tonttuja me oltiin jo siihenkin aikaan. Ja kyllä me tulimme kipeiksi, voi hyvänen aika. Olo oli tosi paha. Oksennutti kamalasti ja kotonakin jäätiin kiinni. Satikutia tuli kertaheitolla.
Tupakan hirveys pysyi Auliksen mielessä aina 18-vuotiaaksi asti, jolloin hän alkoi jälleen polttaa. Paha olo tuli nytkin, ja hän saikin homman loppumaan joksikin aikaa, mutta armeijassa repesi taas. Nyt kuitenkin päivärahat olivat sen verran pienet, että nuorukaisen piti siirtyä piippuun.
– Intin jälkeen alkoi punainen nortti palaa oikein kunnolla. Sitä paloi pahimmillaan neljä askia vuorokaudessa. Olin noihin aikoihin kuorma-auton kanssa rahtihommissa, ja kun siinä yötä myöten istui, niin hyvin onnistui. Mikään ei kyllä sen jälkeen enää maistunut millekään, olipa kyse sitten suolaisesta tai makeasta.
Aulis on tällä hetkellä jo eläkkeellä kuorma-auton kuljettajan hommista, mutta hän jatkaa edelleen työelämässä maatalouslomittajana. Hän on aiemmin toiminut myös maanviljelijänä, mutta sekin vaihe on ohi. Lehmiä ei enää ole, ja ainoa kotieläin on Miisu-kissa.
Aulis on naimisissa neljä vuotta nuoremman Seijansa kanssa, ja pariskunnalla on kaksi aikuista tytärtä. Seija Korpikoski on sairauseläkkeellä naiselle harvinaisesta konepuusepän ammatista.
– Jos parikymmentä vuotta polttaa neljä askia päivässä, se käy sekä kukkaron että terveyden päälle, Aulis tunnustaa.
– Olen kuitenkin ihmetellyt, etten ole tämän huonommaksi mennyt. Kerrankin puhalsin terveystarkastuksessa semmoiset lukemat, että sairaanhoitaja alkoi puhua urheilumiehestä. Minkälaiset keuhkot olisivatkaan, jos en olisi ikinä polttanut.
Kun Aulis aloitteli tupakointiaan 45 vuotta sitten, sen terveysvaaroista ei puhuttu halaistua sanaa, vaikka tupakkateollisuus oli niistä täysin tietoinen jo tuolloin. Aulis muistelee valistuksen osuneen kohdalleen vasta 1980-luvulla, mutta vielä silloinkaan hän ei saanut polttamista poikki. Lopettaminen kyllä juolahti silloin tällöin mieleen.
Auliksen paksusuoli alkoi vihoitella pari vuotta sitten. Siihen iski tulehdus, ja vaivaa on hoidettu lääkkeillä. Voi olla, että mies joutuu myös puukotettavaksi.
– Tuli keuhkosairauksien erikoislääkäri Sinikka Krogeruksen kanssa puhetta myös tupakoinnin lopettamisesta. Asia oli ollut kieltämättä omassakin mielessä. Puoli vuotta siinä harkinnassa meni, ja rupesin sitten vähitellen vähentämään sekä siirtymään miedompiin. Sitten sain Krogerukselta vinkin, että kannattaisi kokeilla nikotiinilaastaria, ja minähän ostin sitä kaikkein vahvinta. Merkki oli Nicotinell. Oli puhetta myös nikotiinipurukumeista, mutta hän ei suositellut niitä, koska maha oli sen verran huonossa kunnossa.
Aulis alkoi kiinnittää yhden laastarin perskannikkaansa joka aamu. Alkuun sillä ei tuntunut olevan minkäänlaista vaikutusta ja hän myös poltti aika ajoin samaan aikaan, mutta vähitellen tupakanhimo rupesi hellittämään. Tupakkaa ei kerta kaikkiaan enää tehnyt mieli samalla tavalla kuin ennen.
– Laastarivaihetta kesti pari kuukautta, ja vähitellen polttaminen unohtui. Olen vetänyt viimeisen tupakan 3.9.2009. Antaa toisten polttaa ja haista pahalle. Tosin olen unissani polttanut monta kertaa senkin jälkeen ja alkuvaiheissa myös sortuminen kävi mielessä, mutta olen onneksi pysynyt lujana. Koville otti etenkin tutuissa työvaiheissa, jolloin olin tottunut pistämään tupakaksi.
Edes alkoholia nautittaessa Auliksen ei ala tehdä mieli tupakkaa. Näin oli merkillistä kyllä myös silloin, kun hän vielä tupakoi.
– Kun tuli poltettua punaista norttia ja vedettyä joskus myös perseet olalle, tupakka ei maistunut ollenkaan. Ei tullut mieleenkään vetää silloin tupakkaa. Ei muuta kuin ilolientä naamariin lisää vaan.
Auliksen vaimo polttaa yhä, ja tupakkaa palaa päivässä askin verran.
– Olen yrittänyt saada sitä lopettamaan, mutta toistaiseksi turhaan, Aulis naurahtaa. – Mutta ei se minuun vaikuta mitenkään.
Aulis on itsekin ihmetellyt, kuinka helppoa tupakasta oli päästä eroon.
– Jos olisin sen tiennyt, olisin lopettanut jo vuosikymmeniä aikaisemmin. Olisin ehkä päässyt irti ilman laastariakin, mutta pitempään se olisi vienyt. Nyt on paljon helpompi liikkua kuin ennen ja maut ovat palautuneet. Kaikki ruoka maistuu ja kahvissakin on makua. Pistipä suuhun mitä tahansa, niin kaikessa on maku.
– Olen tosi tyytyväinen, että vielä tällä iällä pystyin lopettamaan. Nyt voin kulkea ihan komiasti rinta rottingilla. Jos tämä näin menee jatkossakin, niin eihän minulla ole mitään hätää. Vielä kun eukon saa lopettamaan niin hyvä tulee.
Aulis myös painottaa sitä, ettei hänen tapauksessaan kyse ole tupakkalakosta vaan tupakoinnin lopettamisesta.
– Uusille lopettajille on semmoisia terveisiä, että on vain yritettävä sitkeästi. Kannattaa myös kokeilla kaikkia nykyajan konsteja ja apuvälineitä, kun semmoisia on olemassa.
Teksti:
Kuva:
Terveys-Hymy 8-10
Kommentit
Oma kommentti