Andreas Blomberg

Oikea valmiste auttoi nuoren motocross-kuljettajan kramppeihin

Mainos

Andreas Blomberg on yksi maamme lupaavimmista nuorista motocross-ajajista.
– Kehittämisen varaa on silti paljon. En ole vielä lähelläkään Suomen kärkeä, hän toteaa vaatimattomasti.

Lohjalainen Andreas Blomberg, 17, ei totta vie ole vielä iällä pilattu. Kahdeksantoista tulee täyteen elokuussa. Kun tätä kirjoitettiin, hän kävi lukion toista luokkaa, joten ensi vuonna edessä ovat ylioppilaskirjoitukset. Vahvoiksi lajeikseen hän nimeää liikunnan ja englannin, heikommalta osastolta tulee mieleen äidinkieli. Ruotsinkielisestä nimestään huolimatta Andreaksen äidinkieli on suomi.
Yksi vahva laji jäi äsken mainitsematta: motocross, mutta se ei ainakaan toistaiseksi taida kuulua oppivelvollisuuteen. Andreas on kuitenkin päristellyt pyöränsä kanssa jo junnuiästä lähtien.
– Kaikki alkoi siitä, kun katselin kuinka porukka veteli paikallisella radalla. Halusin mukaan. Lohjalla on yksi hyvä rata ja muualla Etelä-Suomessa niitä on useita. Aloitin ajamisen jo ennen ensimmäistä luokkaa, jonka jälkeen harrastus meni hetkeksi tauolle, kunnes se tuli jälleen takaisin. Yläkoulussa rupesin jo kilpailemaan.
Andreas on 180 cm pitkä ja painaa 80 kiloa, joten mitat ovat ihanteelliset motocrossiin. Hän on menestynyt muissakin urheilulajeissa, ja toiseksi parhaaksi lajikseen hän nimeää koripallon.
– Yleiskunto on tosi hyvä ja pärjään mielestäni monissa lajeissa aika mukavasti. Voisi sanoa, että olen aika yleishyödyllinen kaikissa muissa urheilulajeissa paitsi jalkapallossa.
Andreaksen nykyinen menopeli on 250-kuutioinen KTM nelitahtipyörä. Hänen parhaat saavutuksensa ovat nuorten Suomen cup -sarjasta ja hän on myös voittanut muutamia vähän alempiluokkaisia sarjoja ja paikallisia lohjalaisia kisoja. Tavoitteekseen hän on asettanut ensi kaudella nuorten sarjassa kolmen parhaan joukkoon pääsemisen.

”Vanhemmat täysillä mukana”

Mutta mitä sanovat vanhemmat ja vanhat sukulaiset? Pistävätkö hanttiin, palaako liikaa rahaa, onko laji liian vaarallinen?
– Vanhemmat ovat täysillä mukana, Andreas toteaa tiukasti.
– Ei tästä hommasta tulisi yhtään mitään ilman niitä. Äitini Piia on osastonhoitajana palvelukeskuksessa ja isä Harri on tuotantopäällikkönä muovifirmassa. Meitä lapsia on kaikkiaan kuusi. Myös veljeni ovat ajaneet crossia, mutta sisko ei varmaan ikinä ole noussut edes pyörän selkään.
– Crossia on siunailtu sekä vaarallisuutensa että sen kalleutensa vuoksi. Osa vanhoista sukulaisista ei selvästikään hyväksy, vaikka eivät sano sitä ääneen. Onneksi vanhemmat kannustavat: he sanovat, että jos kaadut, niin maahan et jää itkemään. Pitää nousta ja kisa on ajettava loppuun.
Andreas on muutaman kerran kaatunutkin, mutta hän on onnekseen selvinnyt vähäisillä venähdyksillä ja revähdyksillä.
Ja mitä harrastuksen hintavuuteen tulee, se on totista totta. Andreas sanoo, ettei hän ole ikinä uskaltanut laskea ihan tarkkaan vuosibudjettia, mutta arvelee sen lähentelevän 20 000 euroa. Ilman vanhempien lompakkoa ja sponsoreita ajot jäisivät ajamatta.
– Onhan tämä ihan tolkuttoman kallista, hän myöntelee.
– Onneksi on muitakin sponsoreita kuin vanhemmat: Rakennus- ja saneerausliike Aake Lepistö, Rakennusliike Remppaakko, Plastex, CrossFit Lohja ja Lohjan Seudun Moottorikerho, joten saan treenata ihan vapaasti ja koska vaan.
– Mutta kyllä tämä on koko perheen laji, vaikka vain yksi ajaa!

Ammattilaiseksi vai opiskelemaan?

Andreaksen tavoitteena on päästä lajissaan Suomen huipulle, mutta nuoren miehen mielessä liikkuu muitakin kuvioita.
– Olen suunnitellut, että lähtisin ulkomaille sellaisiin maihin, missä maksetaan ajamisesta palkkaa, mutta toinen yhtä painava suunnitelma on, että mennään opiskelemaan ja ruvetaan tekemään töitä. Sen ohella voisi sitten harrastaa ajamista. Haluan aika vakavasti liikunnanohjaajan uralle, mutta toisaalta oman yrityksenkin perustaminen on kiehtonut. Vaihtoehtoja on useita.
Mutta palataan vielä motocrossiin. Millaisia ominaisuuksia vaaditaan hyvältä ajajalta?
– Vaikea kysymys, Andreas huokaa.
– Ehkä mentaliteetti on kaikkein tärkein, vaikka sitä ei heti uskoisikaan. Korvien väli siis. Pitää kestää paljon erilaisia tilanteita, mikä on se kaikkein olennaisin juttu. Fyysinen kunto tulee sitten hyvänä kakkosena.

”Valmisteet löytyivät netistä”

Vuosi sitten Andreas surffaili netissä ja etsi sieltä sopivia valmisteita kovan lajinsa aiheuttamiin rasituksiin. Niin hän löysi Nordic Health -yrityksen sivuston, kiinnostui ja iski heti silmänsä kahteen tuotteeseen: Extra Vahva Magnesium ihogeeli ja Recovery Magnesium ihosuihke.
– Näin mainoksen, tutustuin näihin tuotteisiin ja ajattelin, että ne sopisivat mulle aika hyvin. Ne ovat juuri ne valmisteet, mitä ajaessani tarvitsen. Olen niihin oikein tyytyväinen enkä varmaan olisi keksinyt mistään parempaa ratkaisua.
– Vahva magnesiumgeeli on tosi hyvä, sillä sen ansiosta ajon jälkeen ei tule kramppeja. Laitan sitä nykyään ennen ajoa ja ajon jälkeen. Yksi kilpailu kestää parikymmentä minuuttia, joten sen jälkeen tietää ajaneensa. Motocross on luokiteltu yhdeksi kaikkein raskaimmista urheilulajeista.
– Recovery -suihketta käytän myös aina kun lähden ajamaan ja kun tulen varikolle. Kädet menevät helposti lukkoon, jolloin heitän Recoveria käsiin, hieron ja venyttelen vähän, jolloin se auttaa ja kädet aukenevat aika nopeasti.
Tarkempia tietoja Andreaksen käyttämistä valmisteista on www.nordichealthsprays.fi -internetsivuilla.

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Kari Pekonen
Avainsanat: Andreas Blomberg, ihogeeli, motocross

Kommentit

Oma kommentti