Oma lainsäädäntö täydentäville hoitomuodoille


Suomen Terveysjärjestö STJ ry on aloittanut 50 000 nimen keräämisen kansalaisaloitteeseen, jotta Suomeen saadaan täydentäville hoitomuodoille sekä niitä antaville henkilöille oma lainsäädäntö.

Kansalaisaloitteessa vaaditaan, että Suomeen säädettäisiin kokonaan uusi, täydentäviä hoitomuotoja sääntelevä laki. Nykyisin Suomessa vallitsee tilanne, jossa näitä hoitomuotoja ei säädellä lainkaan.

Maailman Terveysjärjestö WHO ja Euroopan Unioni suositttelevat jäsenmaitaan luomaan lainsäädäntöä, joka tukee täydentävien hoitomuotojen järkevää integroimista yhteiskunnan virallisen terveydenhuollon järjestelmiin. Suomessa on pysyttävä tämän kansainvälisen kehityksen mukana. Sen päämääränä on potilaan oikeus laillisesti valita haluamansa hoitomuoto.

Kansalaisaloite on saanut arvovaltaisia tukijoita yli puolue- ja yhteiskuntarajojen. Aloitetta kannattavat muun muassa europarlamentaarikot Sirpa Pietikäinen, Liisa Jaakonsaari ja Nils Torvalds, kansanedustajat Ari Jalonen ja Jari Myllykoski, lääkärit Antti Heikkilä, Taija Somppi ja Matti Tolonen, professorit Raimo Hiltunen, Olavi Pelkonen ja Sinikka Piippo. Hankkeen kannattajia ovat myös luontaisalan vaikuttajat Virpi Raipala-Cormier ja Jaakko Halmetoja sekä julkisudesta tutut Aira Samulin ja Kari Heiskanen.

Teksti: Hymy
Avainsanat: täydentävä hoitomuoto

Kommentit

Jokaisen on itse saatava päättä millä tavoin haluaa itseään hoitaa olipa kyseessä mikä terveyshaaste tahansa ! Yhteiskunnan tuki on tultava olipa yksilö valinnut sitten minkä hoitomuodon tahansa. Jokainen vastaa omasta elämästään. Lääkärinmääräyksiä ei ole olemassakaan, voi olla vain suosituksia.

Oma kommentti