Omega-3 suojaa ikääntymisen aivomuutoksilta


Uuden tutkimuksen mukaan suuri pitkäketjuisten omega-3-rasvahappojen määrä verenkierrossa voi vähentää pienten aivoinfarktien sekä aivomuutosten riskiä ikääntyvillä ihmisillä. Tutkimus julkaistiin Journal of the American Heart Association -lehdessä.


Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että veren pitkäketjuisten omega-3-rasvahappojen suuri pitoisuus oli yhteydessä noin 40 prosenttia vähäisempään pienten aivoinfarktien esiintymiseen verrattuna niihin, joilla näiden rasvahappojen pitoisuus verenkierrossa oli pieni. Suuri pitkäketjuisten omega-3-rasvahappojen pitoisuus oli yhteydessä myös vähäisempiin muutoksiin aivojen valkeassa aineessa.

Aiemmin samassa tutkimusaineistossa on tehty vastaavanlaiset havainnot verrattaessa runsaasti kalaa syöviä vähän kalaa syöviin. Suuri verenkierron pitkäketjuisten omega-3-rasvahappojen pitoisuus kuvastaa runsasta rasvaisen kalan syöntiä, joten tämän tutkimuksen tulokset antavat lisävahvistusta kalan syönnin hyödyistä aivojen terveyden kannalta.

Tutkimuksen rahoittajina toimivat monet amerikkalaiset instituutit sekä Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahasto.

Teksti: Hymy
Avainsanat: aivoinfarkti, omega-3, rasvahappo

Kommentit

Oma kommentti