Onko sinullakin ärtyvän suolen oireyhtymä?

Mainos

Tuntuuko joskus siltä, että olet syönyt sirkushevosta? Vatsassa myllertää ja kiertää, turvottaa, maha turpoaa kuin ilmapallo, ja kaiken lisäksi kovat kivut siirtyvät paikasta toiseen. Mutta mitään elimellistä syytä ei löydy.

Ärtyvän suolen oireyhtymä, englanniksi Irri­­table Bowel Syndrome eli lyhyemmin IBS, on hyvänlaatuinen toiminnallinen vatsavaiva, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että oireet syntyvät mahasuolikanavan normaalista toiminnasta. Suoli supistelee ja laajenee, samoin mahalaukku. Venytykset ja suolessa liikkuva tavara aiheuttavat oireet.
Kun sitten tehdään erilaisia tutkimuksia eli tähystetään sekä ylä- että alapäästä ja katsotaan verikokeet, kaikki antavat normaalituloksen. Ärtyvän suolen tyyppioire on vatsakipu ja häiriintynyt suolen toiminta, mikä voi tarkoittaa ummetusta, ripulia ja joissakin tapauksissa myös molempia.
IBS:n aiheuttamat vatsakivut voivat esiintyä missä vatsan osassa tahansa, mutta tyypillisin kipualue sijaitsee yleensä alavatsan vasemmalla puolella. Kipuja voi olla myös koko vatsan alueella, mutta harvemmin pelkästään ylävatsassa.
On hyvin tyypillistä, että vatsa tulee syömisen jälkeen kipeäksi, ja monilla on aivan sama, mitä syö, joskin on tiettyjä ruokia, jotka aiheuttavat oireita muita herkemmin. Vatsa turpoaa etenkin iltaa kohti. Kun aamulla herää, oireet ovat joko poissa tai hyvin lieviä, mutta mitä pitemmälle päivä etenee, sitä selvemmin oireet voimistuvat.

Oireyhtymän aiheuttaja on mysteeri

IBS on syystä tai toisesta naisilla 1,5-2 kertaa yleisempi kuin miehillä. On arveltu, että peräti 5-15 prosenttia suomalaisista kärsii tästä vaivasta. Numeroiksi muutettuna viisi prosenttia tekee 250 000 kansalaista ja 15 prosenttia tarkoittaa peräti 750 000 suomalaista. Kyse on siis huomattavista määristä ihmisiä.
IBS on yleisintä nuorten ja työikäisten keskuudessa, kun taas ihan vanhoissa ikäryhmissä se näyttäisi asettuvan. Ikävä kyllä ei tiedetä, mikä oireyhtymän aiheuttaa, sillä ei näytä olevan mitään yksittäistä tekijää.
Asiaa on tutkittu runsaasti ja teorioita on paljon. Yksi seikka, mikä näyttäisi vaikuttavan, on stressi. On olemassa viitteitä siitä, että ihmisillä, joilla on IBS, elimistön stressimekanismin toiminta olisi vähän erilaista kuin normaalisti. Tiedetään myös, että ahdistuneisuus ja depressio on yleisempää niillä henkilöillä, joilla on IBS-oireita. Ahdistuneisuus ja huolestuneisuus aiheuttavat sen, että silloin aistitaan herkemmin mahasuolikanavaan tulevia signaaleja.

Ravitsemus ja ruokavalio tärkeitä

Sekä ummetus että ripuli liittyvät oleellisesti ärtyvän suolen oireyhtymään. Ummetuspainotteisia potilaita on kolmasosa, samoin ripulipainotteisia, ja viimeinen kolmasosa koostuu vaihteluista näiden kahden riesan välillä. Valitettavasti yksittäistä hoitomenetelmää ei ole.
Vaikka kyseessä on hyvänlaatuinen vaiva, IBS-potilaiden elämänlaatu laskee aivan yhtä paljon kuin vaikkapa kroonista tulehduksellista suolistosairautta potevilla. IBS vaikuttaa elämänlaatuun todella paljon, ja hyvin moni IBS-potilas kärsii esimerkiksi unettomuudesta.
Keinoja IBS-oireiden hillitsemiseksi on onneksi olemassa. Ravitsemus ja ruokavalio ovat hyvin tärkeitä. On olemassa koko joukko ruoka-aineita, joita IBS-oireista kärsivien kannattaa välttää. Tästä australialaiset tutkijat ovat antaneet suosituksia.
Kyse on fermentoituvista lyhytkestoisista hiilihydraateista, jotka eivät imeydy kunnolla ohutsuolesta, ja kun ne päätyvät paksusuoleen, sen bakteerit aiheuttavat fermentaatio- eli käymisprosessin, jolloin syntyy kaasua ja vatsa turpoaa. Tutkimusten mukaan jopa kolme neljästä IBS-potilaasta on saanut lievitystä oireisiinsa välttämällä näitä hiilihydraatteja.
Häiritseviä hiilihydraatteja sisältävien ruoka-aineiden luettelo on hätkähdyttävä ja se lyö monissa kohdin korville nykyisiä ravitsemussuosituksia. Vai mitä sanotte seuraavasta listasta: fruktoosi, sorbitoli, ksylitoli, laktoosi (esimerkiksi makeiset, kurkkupastillit, purukumit, mehut, maidot), prebiootit (esimerkiksi oligosakkaridit ja inuliini, joita on muun muassa kevyt- ja ns. terveysjugurteissa), pulla, valkoinen leipä, keksit, ruisleipä, paprika, lanttu, kaalit, sipuli, purjo, parsa, omena, päärynä, sienet, pavut, hunaja, luumut, vesimeloni, rusinat ja keinotekoiset makeutusaineet.
Myös kofeiinipitoiset juomat ja ravintolisät sekä runsas rasvan käyttö voivat pahentaa suolisto-oireita. Viljojen ja leseiden sisältämä liukenematon kuitu voi myös pahentaa tilannetta. Joillakin ihmisillä myös runsasrasvaiset ateriat aiheuttavat oireita.
Amerikkalaistutkimusten mukaan vehnä ja sipuli aiheuttavat pahimmat IBS-oireet, ja Suomessa jo kansanperinteenä tiedetään ruisleivän ja hernekeiton aiheuttavan ilmavaivoja. Meillä kaura näyttää olevan viljoista parhaiten siedetty.

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:pixabay.com
Avainsanat: ärtyvän suolen oireyhtymä

Kommentit

Oma kommentti