Osmon elopaino putosi

Osmo Suominen ei ole koskaan kokenut lievää ylipainoaan ongelmaksi, mutta lähti kuitenkin vaimonsa kanssa telkkarin laihdutusohjelmaan mukaan. Se kannatti. – Ja mikä parasta, kiloja ei ole tullut pahemmin takaisin, hän toteaa tyytyväisenä.

Nurmijärvellä asuva Osmo Suominen, 52, työskentelee helsinkiläisen Best Western Plus Hotel Haagan hotellipäällikkönä. Hän on ollut tässä työssä jo kymmenen vuoden ajan. Parikymmentä edellistä vuotta vierähtivät hotelli Marskissa. Osmon vaimo on Nurmijärven kunnan palveluesimies.

– Perheessä on kolme muksua, Osmo kertoo.

– Yksi on oma ja kaksi on lainattua. Yhteisen projektin nimi on Oscar, joka täyttää syksyllä neljä. Kaupan mukana tulleista poika on 18-vuotias ja tyttö 17.

Osmon terveydentila on erinomaisen hyvä eikä hänellä ole reseptilääkkeitä. Hän potee kuitenkin uniapneaa, jota varten hänellä on jo kymmenen vuoden ajan ollut öisin käytettävä CPAP-laite.

Ensimmäinen laihdutuskerta

Osmo on ollut jonkin verran ylipainoinen, sillä 178 cm varteen kertyi enimmillään 110 kiloa. Hän toteaa kuitenkin, ettei ole koskaan kokenut ylipainoaan ongelmaksi. Hänellä ei ole ollut mitään erityistä herkkua; lähinnä epäsäännölliset ruokailuajat ovat aiheuttaneet painonnousua.

– En ollut ennen tätä projektia koskaan edes yrittänyt pudottaa painoani. Olen ollut aika sinut itseni kanssa eikä asia ole vaivannut minua, mutta nyt kun toi snadi syntyi, niin jaksamisen kautta tuli ajatus laihduttaa. Kun meille vaimon kanssa tarjottiin mahdollisuutta osallistua TV5:n Dieettiklubi-nimiseen laihdutusohjelmaan, lähdimme mukaan.

– Ohjelmassa esiteltiin kymmenkunta erilaista laihdutustapaa ja me vaimon kanssa edustimme siellä laihdutusvalmiste Konjakia. Hanke onnistui erinomaisesti, sillä puolen vuoden aikana meikäläinen laihtui 15 kiloa ja vaimokin 10 kiloa. Painoin 110 kiloa kun aloitettiin, ja kun kuusi kuukautta oli kulunut, vaaka näytti enää 95 kiloa.

– Totta kai minun oli pakko uskoa valmisteen toimivuuteen. Pakkohan sen on jotakin aiheuttaa, sillä jos aine turpoaa sisuksissa kolmesataakertaiseksi, niin tottahan se vie nälän tunnetta. On tietysti olemassa muitakin samalla tavalla turvottavia valmisteita, mutta tässä on mukana myös kromia, mikä taas aiheuttaa sen, että makeanhimo häviää.

”Ei ollut edes vaikeaa”

Osmo Suominen vakuuttaa, ettei Konjak-kuurille rupeaminen tuottanut edes vaikeuksia.

– Ei mitään negatiivista, ei sivuoireita, ei minkäänlaista ongelmaa. Ei minulla eikä vaimolla. Tämä tuote auttaa myös suunnittelemaan omaa aikatauluaan siten, että alkaa pakostakin syödä säännöllisesti.

Osmo ei ole käyttänyt Konjakia sen jälkeen kun ohjelma loppui syksyllä 2013, mutta hän aikoo lähiaikoina ottaa uuden kuurin ja tiputtaa vielä kymmenkunta kiloa.

– Yleinen ongelma nopeassa laihduttamisessa on se, että kilot tulevat pian takaisin. Konjak toi mukanaan omat hyötynsä, joiden ansiosta koko syöminen meni aika lailla uusiksi. Ruokailutavat menivät nekin aika lailla uusiksi.

– Yksi tärkeä juttu on veden juominen. Tässä kuviossa joutuu päivittäin juomaan väkisinkin pillerien kanssa puolitoista litraa vettä. Aika moni juo päivittäin vettä ihan liian vähän.

Osmo Suominen kehuu Konjakia varauksetta.

– Tuote on hyvä ja se toimii ihan oikeasti. Paino lähti putoamaan tosi nopeasti, sillä ensimmäisen kahdeksan viikon aikana oli tippunut jo kahdeksan kiloa. Nyt on muutama kilo tullut takaisin, mutta niin vähän kuitenkin, ettei sillä ole merkitystä.

Välipalalla on väliä

Osmo ei ole ehtinyt lisätä varsinaista liikuntaa, mutta nelivuotiaan pojanvesselin perässä juokseminen käy taatusti liikuntaharrastuksesta. Kesäisin hän pelaa myös golfia.

– Konjak vaatii kuitenkin tiukan sitoumuksen, on otettava ne kuusi nappia per päivä. Jos ei tee niin, tuotteen teho ei tule ilmi. Jutun nimi on säännönmukaisuus, ja jos tekee niin kuin ohjeissa sanotaan, homma toimii. Eikä tarvitse pelätä, että tuote aiheuttaisi jotakin elimistölle.

Osmo on mielissään myös makeanhimon häipymisestä.

– Mukana on kromia aika paljon, mikä aiheuttaa sen, ettei vedä sipsejä ja lastuja naamaan. Kun aikansa käyttää Konjakia, suklaalevyt ja irtokarkit jäävät kauppaan. Oppii myös sen, että välipalat voivat olla vaikkapa porkkanakuutioita.

Osmolla on lohdutuksen sana myös hätäisille ja nopeita tuloksia vaativille laihduttajille.

– Alkuun voi vaikuttaa siltä, ettei siitä ole mihinkään, mutta kunhan vaan käyttää Konjakia säännöllisesti ja määrätietoisesti, hyviä tuloksia tulee. Eikä satu yhtään!

Teksti Reijo Ikävalko

Kuvat Matti Matikainen

Terveys-Hymy 8-14

Teksti: Hymy
Avainsanat: laihdutus, makeanhimo, painonpudotus, ylipaino

Kommentit

Oma kommentti