Täitartunnat ovat yleisimmillään lasten palatessa päiväkoteihin ja kouluihin. Ongelma koskettaa jälleen ensi syksynäkin kymmeniä tuhansia ihmisiä. Nyt täitartunnalta voi kuitenkin suojautua.
Täit ovat hyvin yleisiä, ja tartunnat näyttävät olevan vain lisääntymään päin. Eräänä syynä täitartuntojen lisääntymiseen saattaa olla, että täit ovat tulleet vastustuskykyisemmiksi täin häätövalmisteille. Tästä syystä esimerkiksi Tanskassa on jo luovuttu perinteisistä hyönteismyrkkyä sisältävistä häätölääkkeistä.
Päätäit siirtyvät ihmisestä toiseen enimmäkseen hiusten kautta. Ne voivat siirtyä myös tartunnan saaneen vaatteiden kuten hattujen, huivien ja takkien tai kampojen ja pyyhkeiden kautta. Tyynyjen, peittojen, huonekalujen ja pehmolelujen ei uskota toimivan tartunnan lähteinä, sillä täin tartuntakyky huononee nopeasti jouduttuaan ihmiskehon ulkopuolelle.
Päätäitä voi löytyä kaikentyyppisistä ja -pituisista hiuksista, puhtaista tai likaisista. Täiden saaminen ei siis liity mitenkään hygienian puutteeseen. Kuka tahansa voi saada tartunnan. Tartunta on yleisintä 3–12-vuotiailla lapsilla. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että lapset ovat päiväkodeissa ja kouluissa läheisessä kanssakäymisessä toistensa kanssa. Tytöt näyttäisivät saavan niitä poikia herkemmin.
Ekaluokkalaisilla yleisintä
Kattavaa tilastotietoa päätäitartuntojen määrästä Suomessa ei ole saatavilla. Tartuntatautiliiton vuonna 1998 tekemän kyselyn mukaan kunnallisista päiväkodeista 12 prosentissa koettiin yhden vuoden aikana yksi tai useampi päätäiepidemia, missä vähintään neljäsosa hoitoryhmän lapsista oli saanut tartunnan. Yksittäisiä tartuntoja tavattiin säännöllisesti joka 20. päiväkodissa.
Helsingin päiväkodeissa tilastoituja päätäitapauksia on vuosittain 100–200.
Vuonna 2007 Helsingin ja Uudenmaan, Pirkanmaan sekä Lapin sairaanhoitopiirien kouluterveydenhoitajille suunnatussa kyselyssä noin puolet raportoi koulustaan löytyneen päätäitä viimeisen vuoden aikana. Vastanneista 36 prosenttia kertoi, että päätäitartunnat oli koettu ongelmaksi vähintään yhdessä luokassa.
Päätäiden esiintyvyys oli suurinta 1. luokkien oppilailla siten, että yli puolissa näistä luokista jollakulla oli ollut täitä vuoden kuluessa. Yhteensä täitä oli havaittu 6 prosentilla ensiluokkalaisista vuoden aikana, vähäisintä päätäiden esiintyvyys oli yhdeksäsluokkalaisilla.
Vastustuskykyinen kanta?
Tällä vuosituhannella päätäiden häätöön tarkoitettujen, hyönteismyrkkyä sisältävien valmisteiden myynti on Suomessa voimakkaasti kasvanut – kaksinkertaistuen vuosien 2000–2005 välisenä aikana. Yhtenä selityksenä tälle saattaa olla päätäiden lisääntynyt vastustuskyky käytetyille hyönteismyrkkyvalmisteille. Suomessa tätä asiaa ei ole toistaiseksi tarkemmin selvitetty.
Päätäit ovat silmin nähtävissä. Ne ovat liikkuvia, noin 2–3 millimetriä pitkiä, harmaita, punertavia tai mustia litteitä loisia. Saivareet, täin helmenharmaat munat, ovat tiukasti kiinni hiuksessa. Saivareet ovat kooltaan noin millimetrin pituisia. Täi kiinnittää munansa hiuksiin liimamaisella aineella. Täysikasvuinen täi elää hiuspohjassa noin kuukauden.
Saivareet kuoriutuvat munista 5–9 vuorokauden kuluttua. Ihmiskehon ulkopuolella täi elää huoneenlämmössä noin 24 tuntia. Päätäiden yleisin oire on kutiseva päänahka, etenkin korvien takana ja niskakuopassa. Kutina johtuu täin syljessä olevista ärsyttävistä aineista. Joskus tartunta voi olla oireeton. Muita mahdollisia oireita on tunne jonkin liikkumisesta hiuksissa, punaiset puremajäljet päänahassa, saivareet päänahassa tai hiuksissa ja ryömivä täi. Päätäi on ainoastaan ihmisen loinen, eivätkä ne tartu kotieläimiin.
Täit tukehtuvat
Meda Oy:n maahantuoma ja markkinoima Linicin-tuoteperhe on tarkoitettu täitartunnan hoitamiseen ja ennaltaehkäisyyn. Sarjaan kuuluu koko perheelle tarkoitettu Linicin 15 min -liuos, kiireisille 10 minuutin “wash&go” -shampoo sekä täitartunnan ennaltaehkäisyyn tarkoitettu Linicin Prevent -suihke.
Kaikki Linicin-tuotteet ovat myrkyttömiä, dermatologisesti testattuja ja tehoavat myös hyönteismyrkyille resistentteihin täikantoihin. Hyönteismyrkkyä sisältävistä tuotteista poiketen Linicin estää mekaanisesti täiden hapensaannin ja tukahduttaa täit ja kapsuloi saivareet myrkyttämättä niitä. Vaikutusmekanismin ansiosta resistenttiyden mahdollisuutta Linicin-tuotteille ei ole.
Täiden uusintatartunta on hyvin tavallista, sillä kaikkien tartunnan saaneiden yhtäaikainen hoito on vaikeaa. Tartunnan mahdollisuutta voi pienentää Linicin Prevent -suihkeella. Sen käyttö aloitetaan, kun tartuntavaara on suuri ja halutaan ennaltaehkäistä tartunta tai välttää uusintatartunta varsinaisen täipesun jälkeen. Tutkimuksessa täit eivät lähestyneet Linicin Preventillä käsiteltyjä hiuksia, mutta hakeutuivat käsittelemättömiin hiuksiin.
Teksti:
Kuva:
Kommentit
Oma kommentti