Pienikin liikunta alentaa kolesterolia

Oulun yliopisto ja Oulun Diakonissalaitos ovat toteuttaneet vuoden mittaisen tutkimuksen, johon osallistui 80 vapaaehtoista 35-40-vuotiasta naista. Tutkimus osoitti, että jo noin 600 askeleen päivittäisellä hölkällä voi alentaa kolesterolia 10-15 prosenttia. Oikeanlainen liikunta voi ehkäistä merkittävästi sydän- ja verisuonitautien syntyä.

Osallistujat jaettiin harjoittelu- ja kontrolliryhmiin. Harjoitteluryhmän liikunta koostui aerobic-tyyppisestä liikunnasta, kun taas kontrolliryhmän arki jatkui normaalisti. Harjoitteluryhmä suoritti ohjattua liikuntaa 2-3 kertaa viikossa ja omatoimisesti muina aikoina.

Tutkimus osoitti, että tehostettu liikunta pienensi eniten harjoitelleiden kokonais- ja LDL-kolesterolia keskimäärin 10-15 prosenttia verrattuna vähiten harjoitelleisiin. Kolesteroli laski voimakkaimmin kun liikunta oli kohtuullisesti kuormittavaa, esimerkiksi jumppaa tai hölkkää. Kävely ei tämän tutkimuksen mukaan riittänyt kolesterolin alentamiseksi.

Teksti: Hymy
Avainsanat: kolesteroli, liikunta

Kommentit

Oma kommentti