Pirjon iho-ongelmat ratkesivat

Pirjo NyppeliPirjo Nyppeli on kärsinyt koko aikuisikänsä hyvin kuivasta, ohuesta ja herkästä ihosta ja hänellä on ilmennyt myös couperosaa poskissa. Nyt oireet ovat helpottuneet tuntuvasti.

Tampereen Lamminpäässä asuva perhepäivähoitaja Pirjo Nyppeli, 52, on viiden aikuisen lapsen äiti ja peräti 11 lastenlapsen isoäiti. Pirjolla on kolme tytärtä ja kaksi poikaa, joilla on kuusi poikaa ja viisi tyttöä. Perhe ja lapset ovatkin Pirjolle hyvin tärkeä asia ja hän hyväksyy nauraen, jos häntä nimittää sukukuntansa alfanaaraaksi.

Pirjon mies Rainer työskentelee maanmittaustöissä Pirkkalassa ja Pirjo itse on toiminut koko aikuisikänsä perhepäivähoitajana. Tällä hetkellä hänellä käy hoidossa vakituisesti neljä lasta ja kaksi kertaa viikossa yksi lapsi. Muksuista kaksi on kuusivuotiasta, kaksi kolmevuotiasta ja yksi on vähän alle kaksivuotias. Pirjo nauttii työstään ja lapset nauttivat kodinomaisesta ilmapiiristä. Pirjo sanookin olevansa lapsille kakkosäiti.

– Lapset ovat elämäni, hän tiivistää. – Tiesin sen jo ihan pikkutyttönä. Tämä ei ole minulle työ vaan elämäntapa. Minulla on vahva tunneside lapsiin ja olen edelleen joidenkin kanssa jatkuvasti tekemisissä, vaikka he ovat jo aikuisia. Vanhin heistä on jo 27-vuotias.

Pirjon terveys on ollut hyvä ja hän sanoo olevansa hyvässä kunnossa sekä fyysisesti että henkisesti. Hän on aina ollut kova liikkumaan ja hän onkin toiselta työltään jumppaohjaaja. Pirjolla ei ole ollut vakavaa sairautta eikä hänellä ole mitään lääkitystä. Ainoa ongelma on ollut ohut ja herkkä iho sekä poskipäissä aika ajoin kukkinut couperosa.

– Otin nuorempana varmaan vähän liikaa aurinkoa, hän arvelee. – Monet sanovat, ettei couperosani ole paha, mutta olen varmaan vähän itsekriittinen. Sitä paitsi se on naisella pahempi paikka kuin miehelle. En niinkään panosta vartalohoitoon, mutta kasvoja olen yrittänyt pitää kunnossa. Mies onkin naureskellut, kuinka hirveät rahat laitan naamarasvoihin.

Pirjo on jo kuitenkin monen vuoden ajan saanut helpotusta iho-ongelmiinsa rovaniemeläisen Detrian Anti Ageing-tuotesarjasta ja erityisesti arbutiinista, ja kun tätä sarjaa jokin aika sitten uusittiin, hän on ollut entistäkin tyytyväisempi.

– Käytän tästä uudesta Natural Arbutin-tuotesarjasta kaikkia neljää tuotetta eli yövoidetta, päivävoidetta, herkän ihon hoitoon tarkoitettua silmänympärysgeeliä sekä tehotippoja, joita suositellaan käytettäväksi kuuriluontoisesti. Pidän kovasti niistä kaikista, mutta ehkä kaikkein eniten hoitoseerumista, joka ennaltaehkäisee couperosaa ja rauhoittaa sitä.

Pirjo sanoo, että vaikka couperosa ole vieläkään aivan kokonaan piilossa, tilanne on huomattavasti parempi kuin aikaisemmin.

– Se nostaa päätään, kun teen jumppahommia ja tulee hiki, mutta kun muut sanovat, että ihoni on hyvässä kunnossa, asia on vähitellen ollut pakko uskoa. Katselen itseäni vähän turhan kriittisesti ja suurennuslasin alla. Ilman muuta homma on hanskassa ja olen itsekin hyvin tyytyväinen koko hoitosarjaan.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Veli-Matti Parkkinen

Terveys-Hymy 7-09

Teksti:Detria
Avainsanat: couperosa, iho-ongelma, Natural Arbutin

Kommentit

Oma kommentti