Pirkon närästys loppui

Pirkko StenroosYrittäjän murheet tuottivat mäntyharjulaiselle Pirkko Stenroosille jatkuvia vatsavaivoja, jotka ilmenivät lähinnä närästyksenä.

Pirkko Stenroos, 61, on työskennellyt markkinointipäällikkönä liikelahjafirmassa, hän on vaikuttanut E-osuusliikkeessä useilla eri osastolla ja hän ehti pyörittää omaa luontaistuotekauppaakin toistakymmentä vuotta. Hän työskentelee edelleen luontaistuotteiden parissa ja tekee nykyiseltä asuinpaikkakunnaltaan Mäntyharjulta viikoittain muutaman päivän työrupeaman pääkaupunkiseudulle.

Pirkko on naimisissa kiinteistöalan johtotehtävissä työskennelleen Åken kanssa. Pariskunnalla on aikuinen tytär ja yksi lastenlapsi. Mäntyharjulla Stenroosit ovat vaikuttaneet vasta pari vuotta.

Pirkon terveys on hyvä, jos muutamia ikään kuuluvia kremppoja ei oteta huomioon. Mitään vakavampaa sairautta hänellä ei ole koskaan ollut eikä hänellä ole minkäänlaista lääkitystä.

– Vatsavaivoja on sitten riittänyt sitäkin enemmän, hän huokaa. – Ne alkoivat pikkuhiljaa yrittäjävuosina 10-15 vuotta sitten. Stressi oli aina päällä ja koko ajan oli olevinaan niin kiire, ettei ehtinyt syödä kunnolla. Aamu alkoi kahvikupposella ja leivänkäntyllä ja lounaaksi tuli haettua läheisestä kahvilasta patonki ja lisää kahvia. Näin yritin korvata kunnon ruokailun. Närästyshän siitä oli seurauksena, ja se vain paheni vuosien mittaan.

Vatsa alkoi reagoida myös juomiin, ja erityisen paha oli punaviini, jota en tosin voinut juoda muutenkaan, koska se aiheutti minulle kovan migreenin.

Pirkko kävi vatsansa takia myös lääkärissä, mutta mitään varsinaista vikaa kuten palleatyrää ei löytynyt. Lääkäri totesi vain vatsahappojen syystä tai toisesta nousevan ruokatorveen, mikä aiheuttaa närästyksen ja myöhemmin hoitamattomana tulehduksen.

– Lääkäri määräsi kaikki rasvaiset ruuat pois, mutta ei niitä juuri ollutkaan muissa kuin pikaruuissa. Nykyään en voi syödä enää rasvaisia ruokia ollenkaan eikä niitä tee edes mieli. Lääkäri suositteli myös liikuntaa ja painonpudotusta. Sain happosalpaajia, mutta niitä käytän aina vain jos on ihan pakko.

Koska Pirkko on työskennellyt jo parikymmentä vuotta luontaistuotealalla, hän lähti hakemaan sieltä helpotusta ongelmaansa. Hän tiesi Biomed Oy:n Silicum Tonic -nimisen piihappogeelin ja oli kokeillutkin sitä muutaman kerran, mutta ei mitenkään vakituisesti.

– Rupesin hakemaan tarkempaa tietoa tästä tuotteesta ja tulin hyvin nopeasti siihen tulokseen, ettei se auta, jos sitä ottaa vain silloin tällöin. Rupesin pari vuotta sitten nauttimaan sitä säännöllisesti yhden ruokalusikallisen 5-8 kertaa päivässä, ja jo kuukauden kuluttua tilanteeni oli helpottunut selvästi. Jos nykyään vielä jostakin syystä alkaa närästää, se auttaa heti. Nykyään otan sitä ihan rutiinisti pari ruokalusikallista päivässä, vaikka mitään ongelmia ei olisi. Ensimmäisen ruokalusikallisen nielaisen heti aamulla tyhjään vatsaan.

– Se ei maistu juuri miltään, se on kuin vettä ja vehnäjauhoa, Pirkko määrittelee. – Kaiken kaikkiaan se on hyvin neutraalin makuista ja helppoa niellä. Nyt närästysvaivat ovat ohi, mutta en enää juo kuin yhden kupillisen kahvia aamulla. Nykyään pystyn taas nukkumaan heräilemättä, mutta silloin kun närästysvaivat olivat päällä, yöt olivat aika tuskallisia ja vaikeita. Kun hapot nousevat kurkkuun, ihminen ei ihan varmasti nuku.

– Silicum Tonic vahvistaa limakalvoja noin yleensäkin – sekä vatsan, suun että intiimialueiden, sillä tässä iässä hormonitoiminta on jo vähentynyt. Kyseessä on lisäksi kotimainen luonnontuote, joka ei aiheuta minkäänlaisia sivuoireita. Eikä kyseessä ole pelkkä piihappogeeli, sillä mukana on myös karmelloosia eli siinä on kahta geeliä yhdessä. Karmelloosi on kuusen, männyn ja puuvillan vesiliukoinen kuitu, joka parantaa entsyymitoimintaa.

– Myös hiukset, kynnet ja nivelet ovat tämän valmisteen ansiosta vahvistuneet selvästi. Olen hyvin aktiivinen ihminen ja käyn kuntosalilla jatkuvasti. Työni on seisomatyötä, joten joudun olemaan jalkojeni päällä runsaasti. Kokemukseni Silicum Tonicista ovat siis kaikin puolin myönteiset.

Tiesitkö tämän piistä?

– Pienikiteinen piikristalli kykenee sitomaan suussa, ruokatorvessa, mahalaukussa ja suolistossa olevia haitallisia aineita (ksenobiootteja).

– Piihiukkaset muodostavat limakalvon (mukoosin) pinnalle suojakelmuja, jotka estävät limakalvojen tulehdusreaktioita ja sallivat ärtyneen limakalvoalueiden uusiutua.

– Piigeeli normalisoi suoliston mikroflooraa.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Mikko Mäkeläinen

Terveys-Hymy 7-09

Teksti:Biomed
Avainsanat: närästys, pii, vatsavaiva

Kommentit

Oma kommentti